ÄKS

Keski-Suomeen tänä kesänä 107 kilometriä uutta tienpintaa – Hirvaskankaalta Vehniälle lähin kohde

19.07.2019 15:26
Arkistokuva.
Keski-Suomen ELY-keskuksen päällystysohjelmaan on kilpailutettu kolme uutta kohdetta. Lisäkohteiden myötä maanteiden päällystysohjelman kokonaispituus kasvaa Keski-Suomen alueella aiemmasta 65 kilometristä noin 107 kilometriin.

 

Uutta pintaa saavat:

Vt 4 Vehniä – Hirvaskangas, pituus 6,5 km

Vt 13 Kalmari – Kolkanlahti, 8,6 km

Vt 24 Kuhmoinen – Jämsän kunnanraja, 26,8 km

Päällystystyöt uusilla kohteilla alkavat heinäkuun viimeisellä viikolla ja jatkuvat elokuun jälkimmäiselle puoliskolle. Valtatien 4 kohde välillä Vehniä-Hirvaskangas toteutetaan yötyönä liikenteen sujuvuuden sekä tienkäyttäjien ja työntekijöiden turvallisuuden varmistamiseksi.

Uusien kohteiden päällystystyöt tehdään uusiopintausmenetelmällä, jossa vanhaa päällystettä hyödynnetään uudessa päällysteessä jopa 80 prosenttia. Kokonaisuudessaan uusiopintausmenetelmällä tehdään Keski-Suomen maanteillä noin 65 kilometriä uudelleenpäällystystä.

Päällystystyöt ovat edenneet suunnitellusti

Päällystystyöt Keski-Suomen maanteillä ovat edenneet suunnitelmien mukaan. Uutta asfalttia on valmistunut jo noin 40 kilometrin matkalle Viitasaaren, Karstulan ja Saarijärven alueilla.

Heinäkuun aikana painopiste päällystystöissä siirtyy Jyväskylän ja Äänekosken suuntaan. Päällystyskauden viimeisenä kohteena toteutuu valtatien 24 väli Kuhmoisista Jämsän kunnanrajalle.

Kaikkien kohteiden tarkemmat sijainnit ja tiedot sekä päällystysaikataulu selviävät tiedotteen lopussa mainituista aineistoista. Päällystyskohteiden aikatauluihin saattaa tulla muutoksia esimerkiksi sääolosuhteista johtuen.

Muista turvallinen liikkuminen päällystystyömaan kohdalla

Päällystystyömaalla on käytössä ainoastaan ajoradan toinen kaista, minkä takia päällystyömaan kohdalla tulee varautua pysähtymään ja odottamaan.

Liikenneturvallisuuden ja päällystystyömaalla työskentelevien työntekijöiden turvallisuuden takaamiseksi päällystystyömaan kohdalla tulee noudattaa erityistä varovaisuutta sekä työnaikaisia liikenteen ohjausjärjestelyjä.

Päällystystöiden toteuttamisesta tänä vuonna Keski-Suomen alueella vastaa NCC Industry Oy.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy