Koiviston koululla järjestettiin perjantaina 13. toukokuuta historian ensimmäinen Leijonan Luola Koivisto.
Tv-formaattiin perustuva tapahtuma oli rehtori Matti Kuusisen idea.
– Telakkakadun koululla on ollut aiemmin vähän samankaltaisia työpajapäiviä. Mutta kyläkoulutyyliin me tehtiin isommin ja paremmin. Eli tämäkin on parastettu idea, Kuusinen nauraa.
Leijonan luolassa seitsemän 3-6-luokkalaisten ryhmää esitteli konseptiasteella olevat keksintönsä Leijonille, jotka pisteyttivät ryhmät. Rahaa ei ollut jaossa, mutta parhaat tietenkin palkittiin.
Leijonina toimivat Kurikka Timberin toimitusjohtaja Jaakko Kurikka, keihäänheiton olympiavoittaja Jorma Kinnunen, Huiman naisten koripallojoukkueen päävalmentaja Mervi Nurmi, opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä ja kaupunginjohtaja Matti Tuononen. Leijonat olivat upeasti leikissä mukana alusta lähtien. He esittivät tiukkoja kysymyksiä keksijöille ja kehuivat luovaa ongelmanratkaisua.
– Olemme suorastaan hämmästyneitä, Tuononen sanoo.
– Mykistyneitä, lisää Kurikka.
Leijonat arvioivat keksijöiden omaperäisyyttä ja toteutusta, mutta pääpainona oli ryhmien esiintyminen. Leijona kyselivät keksijöiltä tiukkoja kysymyksiä, joihin oppilaat nokkelana vastasivat.
Keksinnöt olivat:
Ryhmä 1. Kasvinnopeutuskone: Aliina Väisänen, Evert Kaivonurmi, Anni Feodoroff, Anssi Mustonen
– nopeuttaa kasvien kasvua kolminkertaiseksi
– sopii henkilölle, joka ei osaa, jaksa tai viitsi huolehtia kasveistaan
Ryhmä 2. Koiratulkki: Salla Kautto, Joni Kytöpuro, Suvi Holopainen, Taneli Maukonen
– kaulapantaan kiinnitettävä laite, joka kääntää koiran äänet ja eleet mille tahansa kielelle
– kääntää ihmisen puheen myös koiran kielelle
– ei satuta koiraa millään tavalla
– kehitetty vuosikymmenten koiranhoidon tuomalla kokemuksella
Ryhmä 3. Herkkusuihke: Siiri Feodoroff, Eemeli Kotamäki, Adessa Rautiainen, Eeli Väisänen
– yksi suihkaus tekee kasviksista herkullisia
– makuvaihtoehdot: toffee, mansikka, hunaja, lakritsi, hedelmäkarkki, suklaa
– kehitetty lisäämään lasten kasvistensyöntiä
Ryhmä 4. Nauhanaattori: Ella Hänninen, Anton Nissinen, Riku Kytöpuro, Olga Saarimaa
– solmii kaikki kengännauhat sekunneissa
-sulkee myös tarralenkkarit
-kiillottaa kengät
Ryhmä 5. Robomix: Katri Kytölä, Laura Mäntysalo, Saima Palonen, Valde Kaivonurmi
– tekee puolestasi lähes kaiken
– lukee iltasadun, leikkii lasten kanssa, pelaa, imuroi, tekee ruokaa
– käyttää polttoaineena roskia
– roskien loppuessa käyttää virtanaan aurinkokennosta ssatua aurinkoenergiaa
Ryhmä 6. GIPIRO: Viljami Kotamäki, Emilia Kauhanen, Karri Hyden, Milla Manerus
– piirtää mitä vain mitä ihminen ajattelee
– tekee myös teknisiä piirustuksia ajatuksen voimalla
Ryhmä 7. Apukäsireppu: Jemina Rautiainen, Venla Toivanen, Veeti Virtanen, Tuomas Kautto
– selkään heitettävä laite, joka sisältää kaksi apukättä
– osaa käytännössä mitä vain
– heittää myös keihästä ja pelaa koripalloa
Leijonat innostuivat keksinnöistä ja tiedustelivatkin, että mistä tuotteita on mahdollista ostaa.
– Koiratulkki olisi kyllä tarpeen meille. En sitten tiedä loppuisiko koiran ja isännän suhde siihen, kun kuulisin mitä mieltä koira minusta on, Kurikka kommentoi.
– Nauhanaattori olisi käytännöllinen myös koripallokentällä, Nurmi kommentoi.
– Tuolle herkkusuihkeelle olisi käyttöä varmasti paljon. Parsakaalin valinta testiin oli loistava!
Yleisö sai antaa myös äänensä murisemalla suosikkinsa puolesta desibelimittariin, joka mittasi murinan voimakkuuden. Murinapisteillä valittu yleisösuosikki oli kaikkivoipa Robomix. Ryhmä sai palkinnoksi Äänekoski -huivit ja lahjakortit Hesburgeriin.
Voittajaryhmäksi, yhden äänen erolla julistettiin Nauhanaattori. Rakentamassa ja ideoimassa ollut ryhmä sai palkinnoksi Valtran traktorit, tosin pienoiskoossa. Jokainen koulun oppilas sai teeman mukaisen herkun, eli Lion-suklaapatukan. Palkinnot ystävällisesti lahjoitti Äänekosken kaupunki. Kaupungin edustajat olivat idean takana ja ihailivat lasten kekseliäisyyttä.
–Kaikki hyvät keksinnöt lähtee siitä, että on todellinen ongelma johon haetaan ratkaisu, kaupunginjohtaja Tuononen sanoo.
Fiilis oli aamupäivällä katossa, kun yleisössä oli myös vanhempia kannustamassa omia keksijöitään. Tunnelmaa kohotti entisestään rehtorin tekemät upeat välivideot ja musiikit. Keksijäryhmät astelivat sisään jokainen oman tunnuskappaleensa voimin.Varsinkin Apukäsireppu-ryhmän tunnusmelodiaksi valikoitu MacGyverin tunnusmusiikki sopi päivään järkyttävän hyvin.
Härtsiä kehui koko tapahtumaa innovatiiviseksi ja hauskaksi tavaksi oppia.
–Tässä yhdistyvät kädentaidot, luovuus, innovointi, ryhmätyöt ja esiintyminen. Uudessa perusopetussuunnitelmassa korostetaan sitä, et tällaista oppimista pitäisi olla lisää. Sanoinkin Matille (Kuusinen), että jakaa tämän idean peda.netin Hyvien käytäntöjen torilla, jossa paljon vaihdetaan ideoita koko Keski-Suomen kesken, Härtsiä sanoo.