Mielipide: Heikki Flinkman – Tekniselle toimelle ja tekniselle lautakunnalle


Virkamiesten ja poliitikkojen tulisi suhtautua kuntalaisten kannanottoihin vakavammin, kirjoittaa Heikki Flinkman.

 

Äänekosken kaupungin tavoitteena on jo pitkään ollut saada hillittyä ja pysäyttää muuttotappio Äänekoskelta. On rakennettu monitoimihalli, panostettu liikuntapaikkoihin, kunnostettu kouluja, paraikaa rakennetaan myös Koiviston uutta koulua. Tonttitarjontaan on myös keskitytty, Hirvimäen alueen rakentaminen ja myynti on Hokkasen Timon harteilla, eikä hänelle voi muuta kuin toivottaa onnea ja menestystä ko. hankkeeseen.

Em. sekä muilla asioilla olisi hyvä saada kehityksen suunta muuttumaan myönteisemmäksi.

On myös asioita, joita pitäisi päättäjien ja virkamiesten pysähtyä hetkeksi pohtimaan.

Yleensäkin kuuntelemisen taito on monessa asiassa hyvin ratkaiseva ja jopa erittäin suotava. Mikäli em. taitoa eikä halua ole, syntyy tilanteita, joissa tulee virhearviointeja. Tämän jälkeen onkin tilanne sitten muuttunut paljon hankalammaksi, koska suomalaiseen luonteeseen ei kuulu ihan helpolla päätöksien pyörtäminen, vaikka perusteltua aihetta olisikin.

Tosiasioihin ja perusteltuihin kuntalaisten kannanottoihin tulisi virkamiesten ja poliitikkojen suhtautua siihen kuuluvalla vakavuudella. Kuntalaisten kuuleminen muuttotappiokunnissa olisi hyvän ilmapiirin luomiseksi tärkeää. Se edistäisi yhteisen tekemisen meininkiä.

Tekniselle lautakunnalle on lähetetty Hitonlahdentien sekä Hirvas-Anttilantien toimesta 60 henkilön allekirjoittama kannanotto hyppyreitten poistamiseksi Hitonlahden yksityistieltä.

Se on lähes 100 %:n kannanotto Hitonlahdentien ja Hirvas-Anttilantien asukkaiden keskuudessa.

Tekninen lautakunta on käsitellyt asiaa kahdesti.

Ensimmäisellä kerralla lautakunta päätti asiassa kuulematta Hitonlahdentien sekä Hirvas-Anttilantien kantaa ko. asiaan. Lautakunta antoi valtuudet katupäällikölle rakennuttaa hyppyrit Hitonlahdentielle. Perusteluina oli mopomiitingin aiheuttama häiriö, mikä tosin onkin ollut häiritsevää, mutta ei ole vaikuttanut mopoilijoiden käyttäytymiseen, vaan hyppyreistä on tullut paljon houkuttelevampia mopoilijoille.

Toisessa käsittelyssä tekninen lautakunta päätti, teknisen johtajan esityksestä, että Hitonlahdentien töyssyjä ei poisteta, koska ne ovat lisänneet liikenneturvallisuutta ja vähentäneet häiriötekijöitä alueella. Töyssyjen rakenteita tarkastellaan kesällä 2019.

Hitonlahden yksityistien puheenjohtaja sopi yhteisestä tarkastelusta, ennen kuin kaupunki ryhtyisi asiassa minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Nyt sitten hyppyreitä on hiukan jyrsitty, kuulematta taaskaan meidän mielipidettämme, vaikka asiasta sovittiin yhteisesti.

Teknisen johtajan esitys liikenneturvallisuuden lisäämisestä ja häiriötekijöiden vähentymisestä on täysin tuulesta temmattuja näkemyksiä. Ilmeisesti tekninen lautakunta on päätöstä tehdessään nojautunut juuri em. esitykseen.

Teknisellä johtajalla ei ole mitään näyttöä siitä, että täällä olisi liikenneturvallisuus missään vaiheessa heikentynyt tai parantunut, vaan mopomiitingin häiriöitä on ollut ja on edelleen.

Meille täällä asuville hyppyreiden haitta on edelleenkin olemassa.

Vaihtoehtoa hyppyreille on esitetty jo aikaisemmassa kannanotossa.

Onko kuunneltu tai tultu kuunnelluksi missään vaiheessa? Hitonlahdentien sekä Hirvas-Anttilantien puheenjohtajat ovat pyrkineet yhteistyöhön ja etsineet yhteistä näkemystä asiaan, sitä kuitenkaan saamatta.

Nähtäväksi jää, onko teknisessä lautakunnassa olevilla politiikoilla ja varsinkin puheenjohtajalla särmää puolustaa kuntalaisten tosiasioihin perustuvaa kannanottoa, virkamiesten vallankäyttöä vastaan.

Heikki Flinkman

 

Vastaa

  1. Ärtynyt

    Olen myöskin erittäin kyllästynyt näihin rällääjiin kyseisellä tiellä. Edes autoliikenne ei saa näitä keulioita ja kuminpolttajia kuriin. Jos sattuu olemaan kuminpoltto kesken niin autoliikenne seisahtuu siihen asti kunnes viitsivät lopettaa. Nuorisoa on kehotettu siirtymään muualle mutta ei tunnu tehoavan. Äänihaitta mitä näistä laitteista lähtee on valtava, Erittäin hienoa ruveta nukkumaan kesäiltoina ikkunat auki kun 50-100 mopoa sulattavat takakuminsa asfalttiin, meluhaitta on valtava. Asukkaat joutuvat nuorison jäljiltä siivoamaan myös alueelta roskat pois mitä he tielle jättävät.

    Vastaa