Miljoonasade Äänekoski Areena Pankkarilla


Äänekoski Areena Pankkarilla talvi-iltaa valaisee ja uutta vuosikymmentä juhlistaa Miljoonasade la 18.1. klo 19.

 

Jyväskyläläisbändi palasi yhteen vuonna 2014 ja on sen jälkeen keikkaillut uutterasti; uusi levy Karkumorsian ilmestyi vuoden 2019 alussa ja samoihin aikoihin yhtyeestä julkaistiin kirja. Pitkäsoiton jälkeen yhtyeeltä on myös ilmestynyt vuoden 2017 livetaltiointi Lutakko Palaa. Miljoonasateen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Lapsuuden sankarille, Marraskuu, Silmitön talvi, 506 ikkunaa, Miljoonasade, Lelukaupan häät, Ikäväni Tallinnaan, Rakkaus on lihaa, Olkinainen, Tulkoon rakkaus ja Voipallo.

Heikki Salon ääni on saanut matkan varrella yhä enemmän syvyyttä ja tekstit, jos mahdollista yhä vain enemmän elämän makua. Salo on tunnettu myös muun muassa biisinteko-kirjan tekijänä, rockin, iskelmän ja lastenlaulujen säveltäjänä ja sanoittajana sekä näytelmien ja tv- ja radio-ohjelmien käsikirjoittajana.  Tällä hetkellä Heikki Salon navigoima Miljoonasade on taas enemmän kuin elämänsä vireessä.

Miljoonasade on:
Heikki Salo, laulu
Matti Nurro, kitara
Jarmo Hovi, rummut
Ari Laaksonen, basso
Tomi Aholainen, syntikat

Liput ennakkoon alk. 23,50€ tiketti.fi ja tuntia ennen ovelta 25€.

La 18.1.2020, klo 19 Miljoonasade, Äänekoski Areena Pankkari. Vanha Vaasantie 462, Äänekoski. Järjestää Äänekosken kulttuuritoimi.

 

Vastaa