ÄKS

Muotokuvamalliksi istunut kansanedustaja Juho Kautto: ”Parempi kuin alkuperäinen”

20.01.2020 18:46
Kansanedustaja Juho Kautto asettautui Kosken kuvataidekoululaisten livemalliksi.
Kansanedustaja Juho Kautto (vas) sai kutsun Koskelan kuvataidekoululta tulla livemalliksi Konginkankaalle.

 

Tunnin aikana 7−9-vuotiaat oppilaat piirsivät Juho Kautosta muotokuvaluonnoksia osana valtakunnallista Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin –tempausta, jota koordinoi Lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto.

– Jokainen osallistuva kuvataidekoulu sai arvan kautta valitut 7-8 muotokuvamallia ja heidän valokuvansa käyttöön. Tempauksen puitteissa toteutetaan taidenäyttely eduskunnan kirjastoon Helsinkiin 20.3.-17.4., missä jokainen kahdestasadasta edustajasta voi löytää yhden muotokuvan itsestään. Loput teokset tulevat esille nettigalleriaan, kertoo Koskelan kuvataidekoulun opettaja Katri Piri.

Äänekoskelta Helsingin näyttelyyn lähetetään piirretyt tai maalatut muotokuvat Kautoj lisäksi Anne Kalmarista (kesk.), Kai Mykkäsestä (kok.), Ano Turtiaisesta (ps.), Saara-Sofia Sirénistä (kok.), Piritta Rantasesta (sd.) ja Joakim Strandista (rkp.).

Livemalliksi saatiin Äänekosken oma kansanedustaja Kautto. Ensin piirrettiin kolme nopeaa croquis eli krokii -piirustusta. Kautto toimi esimerkillisenä mallina, ja asettui tuolille täsmällisesti annettujen ohjeiden mukaan. Luonnos syntyi parissa minuutissa. Tämän tekniikan avulla heräteltiin taitelija esiin. Itse asiaan päästiin, kun oppilaille jaettiin A3 -kokoiset paperit.

– Koska meillä on erikoisvieras, otetaan käyttöön myös erikoispaperit, Piri sanoo.

Kahdeksan silmäparia mittailee Kauttoa tarkasti. Pian alkaa lyijykynä hahmottaa paperille mallia.

– Taidan olla helppo malli, sen kuin vaan piirtää harpilla ympyrän ja sille parran, Kautto vitsailee.

Kuluu kolme kymmenen minuuttia kestävää sessiota, ja teokset alkavat olla valmiita.

– Minä tein kuusi kuvaa, Jesse esittelee.

Kautto katselee valmiita teoksia hymy korvissa saakka.

– Nämähän ovat parempia kuin alkuperäinen, Kautto sanoo.

Työskentelyn lomassa saatiin kuulla, mikä on kansanedustajan lempiruoka, -eläin ja -väri. Pohdittavaa riitti työnkuvassa kuin myös loman pituudessa sekä siinä, nauretaanko eduskunnassa koskaan. Entä osaako kansanedustaja piirtää.

– En sitten yhtään. Taisin mä kerran saada seiskan todistukseen kuvaamataidosta, Kautto sanoo.

– Mikä on aikuisten kansalliseläin, kysyy Matleena.

– Enpä tiedä, vastaa Kautto.

– Verokarhu, vastaa Matleena värittäen solmiota.

Koskelan kuvataidekoululaisten teoksista järjestetään leikkimieliset vaalit, joissa valitaan Helsingin näyttelyyn lähetettävät teokset.

– Näin lapset pääsevät osallistumaan päätöksentekoon äänestämällä ja tutustumaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, Katri Piri kertoo.

Kun teokset saatiin valmiiksi, päätettiin ryhtyä piirustuspiilosille. Kautto kirmaisi lasten kanssa piiloon koulun sokkeloihin. Piilopaikassa tehtävänä oli piirtää Kolme haukkasua omenasta -teos.

Koskelan kuvataidekoulu tarjoaa taiteen perusopetusta kuvataiteen yleisen oppimäärän mukaisesti Äänekoskella, Konginkankaalla ja Suolahdessa 5−20-vuotiaille lapsille ja nuorille.

Lotan teos muistutti erehdyttävästi mallia.

Katri Piri antoi ohjeita ja välineitä, jotta työ sujui. Sofia ja Lotta keskittyivät hienosti muotokuvan tekoon.

Jesse tehtaili useammankin teoksen Juho Kautosta.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy