Opistolta mediapersoonaksi – ja Selviytyjät Suomi -finaaliin


Wallu Valpio ketkuili aikoinaan opiskellessaan Keski-Suomen Opistolla, nyttemmin ketkuilutaitoja on punnittu Selviytyjät Suomi-kisassa.

Selviytyjät Suomi -finaalissa kisaava Wallu Valpio opiskeli Keski-Suomen Opistolla nuoriso- ja vapaa-ajan ohjausta. Tänään nähdään, kuinka Wallulle käy! Mitä opistolta jäi käteen, millaista oli asua Suolahdessa? Annetaan Wallun itsensä kertoa:

 

Keski-Suomen Opisto käänsi kokonaan uuden sivun mun elämässä. Tulin opistolle vuonna 1996 opiskelemaan nuoriso-ja vapaa-ajan ohjausta. Olin ollut vapaaehtoisen mukana perustamassa Walkers kahviloita ja kiinnostus alaan heräsi: tästähän voisi tulla ammatti, siis koulun penkille!

Mä oon tykänny tekemisestä ja opisto tuntui hyvältä vaihtoehdolta pänttäämiselle. Onnekseni sinne haettiin musiikkiin orientoituneita ihmisiä, siis juuri minua. Pääsykokeissa saattoi valitsijoita vaivata hetkellinen aivovaurio, kun ottivat minut sisään. Opintojen alkaessa syntyi kaaos. Kun internaattiin laitetaan joukko ensimmäistä kertaa kotoa pois muuttaneita niin meno oli taattu. Asuntolassa jouduttiin pitämään vahtia kun vauhti yltyi kovaksi. Vauhdin takasi muusikoiden alut, Heikin pub ja Maijan baari. Tuli juotua runsaasti ja harrastettua aktiivisesti kanssakäymistä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mulla meni kaksi viikkoa ennen kuin ennätin ensimmäiselle tunnille. Mulla oli heti tuo vapaa-ajan itseohjaus hyvin hanskassa.

Opisto oli uskomaton tilaisuus. Ruoka, asunto ja opiskelu oli ilmaista ja opintolainakin juoksi. Miljöö, reksi, opet, infra, kaikki oli paratiisimaista. Ja kohta kävi kiljupönttö. Haettiin opiston kirjastosta paksuja kirjoja pöntön kannen päälle painoksi. Kiljua ei koskaan ennätetty pullottaa, se juotiin suoraan pöntöstä pohjasakkaa myöten.

Suolahti oli jännä paikka. Kun sä pamahdat sinne hesalaisena ja sut yritetään ryöstää pankkiautomaatilla sähköporakoneella uhmaten, niin se jos mikä on elämys. Ihmiset käveli tosi hitaasti, sillai leppoisan multimaallisesti. Kavereita. oli heti. Mun kurssille tuli myös suolahtelainen Lasse Erjamo alias Arto Muna, ja niin syntyi Arto Muna ja Millenium. Rumpuja bändissä paukutti Juha Kivikanto, kämppis opistolta.

Opetus oli äärettömän hyvää ja ovelasti toteutettua, me opittiin asioita vahingossa. Oppeja sujautettiin tietämättä päähän. Lukujärjestykset räätälöitiin siten, että maanantaisin ja torstaisin aloitettiin myöhään, kun sunnuntaisin ja keskiviikkoisin oli baari-illat. Me opeteltiin olemaan, se on muuten tärkeä taito. Opistolla oli hieno kirjasto. Kiitos täytyy antaa myös Suolahden kirjastolle, josta lainasin Bukowskit ja Sadet, ne kaikki jäi palauttamatta. Anteeksi se. Opisto oli, ja toivottavasti on edelleen, oppilaitos, jossa opiskelijat oppivat käyttämään elämää. Kantapään kautta opistolla opitut ”Kannattaako käyttää ehkäisyä?” tai ”Kannattaako vetää tötsyjä?” ovat hyviä oppeja vielä tänään. Välillä pysähdyn ihmettelemään, että miten sellaisista koltiaisista tuli kelvollisia ollenkaan? Opettajat antoivat meidän käyttää omaa intuitiotamme. Meillä oli yhtä köyttä-yhdistys johon kuului opiskelijat ja henkilökunta.

Mut erotettiin opistolta kuukaudeksi, tuli hölmöiltyä, mut sillai hyväntahtoisesti. Ne, jotka päätyivät nuorisotiloille työskentelemään, saivat täydellisen koulutuksen. Mä opin erätaitojen lisäksi AV-toimia ja tanssia. Asuntolan boogie ei unohdu koskaan. Vapaus antoi vastuuta ja asiat piti hoitaa huvittelusta huolimatta. Mä jätin koulun kesken pari kuukautta ennen valmistumista, kun pääsin Radio Cityyn vähän niinku puskista. Opisto oli huikea koulu, jos haluaa tutustua itseensä, niin mene sinne. Mutta jos haluaa elämältään jotain suurta, niin isoon kylään on lähdettävä. Takaisin voi palata, kun toteuttettuja unelmia on taskussa.

Artikkeli on julkaistu ÄKSässä Kosketuksia -juttusarjassa 10.4.2013

Selviytyjät Suomi -finaali tänään sunnuntaina Nelosella ja Ruudussa klo 20

Vastaa