ÄKS

Poken metallialan nuoret toteuttavat Viiskulman kiertoliittymään taideteoksen yhdessä taiteilija Jari Suurosen kanssa

11.10.2019 13:09
Äänekosken kaupungin vapaa-aikalautakunta on valinnut Äänekosken Viiskulman kiertoliittymän tai­de­teok­sek­si Jari Suurosen teoksen ”Metsästä nousee kurki”.

 

Jari Suuronen haluaa toteuttaa suuren metallisen taideteoksensa yhdessä Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston Poken kone- ja tuotantotekniikan opiskelijoiden kanssa.

–  Yhtäkkiä välähti, että pyydän nuoria, tulevia metallialan ammattilaisia tekemään tämän kanssani. Poke ja nuoret ovat lähellä sydäntäni, sillä olen myös paikallisessa metallialan neuvottelukunnassa. Lisäksi tarvitsemme Valtralla jatkuvasti uusia metallialan osaajia, joten tätä kauttakin on hyvä tutustua, sanoo Suuronen.

Pokella pyyntö otettiin vastaan innostuneesti.

– Tämä on opiskelijoille hieno oppimisen mahdollisuus, sillä toteutuksessa tarvitaan monenlaisia tekniikoita ja työvaiheita. Uskon, että innokkaita opiskelijoita löytyy, sanoo kone- ja tuotantotekniikan lehtori Seppo Pietarila.

Voittajateoksen suunnitellut Jari Suuronen on Äänekosken Taiteilijaseuran jäsen ja töissä Valtran henkilöstöosastolla. Metalli materiaalina on hänelle uusi tuttavuus, mutta kurki lintuna ja sen olemus erityisen tuttu: Suuronen on viettänyt lukemattomat hetket keväisin ja syksyisin mystistä lintua tarkkaillen ja valokuvaten. Valokuvien määrä kurjista on tuhansissa, mutta yhä keväisin kurki kutsuu häntä todistamaan kevään tuloa alaville peltoaukeille kiikarin ja kameran kera.

– Kurki on valtavan kaunis, uljas ja monimuotoinen lintu ja osan siitä yritin saada pysäytettyä tekemääni teokseen kaartelemaan läpi vuoden. Tämä kurki tykkää Äänekoskesta ja jää kaartelemaan kehittyvän kotikuntansa ylle, Suuronen sanoo.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy