ÄKS

Suolahtelainen Antti Rossi lähtee Venäjälle kilpailemaan tehdaskunnossapidossa

13.08.2019 13:30
Antti Rossi. Kuva: Poke.
Insinööriopiskelija odottaa jännityksellä, mihin rahkeet riittävät kansainvälisessä kilpailussa.

 

Suolahtelainen insinööriopiskelija Antti Rossi osallistuu WorldSkills-kilpailuihin Venäjän Kazanissa. Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistosta kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnosta vuonna 2016 valmistuneen Rossin kilpalajina on tehdaskunnossapito. Hän on voittanut aiemmin SkillsFinlandin Taitaja SM-kilpailuissa hopeaa ja kultaa, minkä seurauksena hänet pyydettiin MM-joukkueeseen. Rossi opiskelee tällä hetkellä konetekniikan insinööriksi Savonia-ammattikorkeakoulussa Kuopiossa.

– Olen osallistunut maajoukkueleireille ja käynyt treenaamassa muun muassa Joensuun Taitaja SM-kisoissa keväällä. Lisäksi harjoittelen koko ajan töissä Quant Finland Oy:n Suolahden toimipisteessä Metsä Woodilla. Lähden kisoihin hyvillä mielin ja odotan jännityksellä, mihin rahkeet riittävät, sanoo Rossi.

Rossi on harjoitellut tiiviisti Koulutuskeskus Salpauksen lehtorin Tommi Backmanin valmennuksessa. Backman on kokenut WordlSkills-ekspertti. Myös Backman luottaa Antti Rossiin.

– Antin lähtöasetelma WorldSkills-kilpailuun on hedelmällinen. Hänellä on kilpailukokemusta ja menestystä Taitaja-tasolla, työkokemusta alan käytännön työtehtävistä sekä käynnissä olevat insinööriopinnot, jotka vahvistavat alan työtehtäviin liittyvää teoriapohjaa, sanoo Backman.

Rossia sponsoroivat Poke, Savonia Ammattikorkeakoulu, Sievi, Wurth sekä Quant Finland.

WorldSkills-kilpailu on joka toinen vuosi järjestettävä nuorten kansainvälinen ammattitaitokilpailu. Kilpailussa ratkotaan maailmanmestaruudet noin 50 lajissa, jotka edustavat ammatillisen koulutuksen aloja. WorldSkills Kazan 2019 on järjestyksessään 45. WorldSkills-kilpailu, joka järjestetään 22.–27. elokuuta 2019 Kazanissa, Venäjällä. Suomen joukkueen kilpailuun lähettää Skills Finland.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy