Turvakoti tuli tarpeeseen


Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry:n ylläpitämä Äänekosken turvakoti aloitti toimintansa heinäkuun alusta. Elämä talossa on päässyt hyvin käyntiin. 

 

Turvakodit ovat tullut jäädäkseen, sillä näyttää siltä, että lähisuhdeväkivalta ei Suomesta katoa. Äänekosken turvakodin ja ensi viikolla uusissa tiloissa aloittavan Jyväskylän ensi- ja turvakodin myötä Keski-Suomesta turvakotipaikkoja löytyy Keski-Suomesta 14. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL on taho, joka seuraa ja valvoo turvakotien toimintaa, jota laki ohjaa. Asiakkaiden jaksot kestävät kahdesta päivästä jopa puoleen vuoteen.

– Nyt yhä useampi lähisuhteessaan väkivaltaa tai sen uhkaa kokeva pääsee turvaan ja saamaan apua, vastaava sosiaalityöntekijä Minttu Lämsä Äänekosken turvakodista kertoo. 

Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry on tehnyt työtä jo yli 70 vuotta. Viime vuonna Suomen turvakodeissa autettiin yhteensä 2274 aikuista ja 2051 lasta. Turvakoti on tarkoitettu kaikenikäisille naisille, miehille ja lapsille silloin, kun kotiin jääminen on lähisuhdeväkivallan tai sen uhan vuoksi pelottavaa. Äänekosken turvakoti tulo kasvavaan avun tarpeeseen. Se tarjoaa ympärivuorokautista turvaa aikuisille ja lapsille sekä apua väkivaltakokemusten työstämiseen ja käytännön asioiden hoitamiseen kuten lähestymiskiellon hankkimiseen, avioeron vireille viemiseen, asunnon hankintaan ja muihin konkreettisiin paperitöihin. Tärkeitä on päästä turvaan väkivallan vuoksi – on se sitten henkistä tai fyysistä. 

Minttu Lämsä kertoo Äänekosken turvakodin toiminnan lähteneen hyvin käyntiin. Perhepaikkoja talosta löytyy seitsemän. 

– Siinäkin mielessä hyvin, vaikka tässä on ollut paljon uutta meille kaikille, sekä minulle, että meidän ohjaajille. Kukaan meistä ei ollut aikaisemmin työskennellyt vastaavassa työssä, vaikka onkin pitkiä kokemuksia sosiaalialalta. Olemme käyneet THL:n koulutuksia turvakotityöhön, jolloin olemme saaneet vaihtaa kokemuksia, kuinka muissa Suomen turvakodeissa toimitaan. 

Henkilöstövahvuus Äänekoskella on yhdeksän. Osaaminen porukassa on laaja. 

– Kahdeksan ohjaajaa ja vastaava sosiaalityöntekijä. Yksi ohjaajista on sairaanhoitaja, muut sosionomeja. Suurin osa on pitkän linjan tekijöitä: on kokemusta lastensuojelusta, vanhuspuolelta, maahanmuuttajien kanssa työskentelystä ja sosiaalitoimen työstä. 

Talon on päässyt jo tavoilleen, ja ovi on käynyt tasaiseen. Parissa kuukaudessa asiakkaita on ollut noin 40. 

Ensimmäinen viikko oli hiljaisempaa. Tämä käytettiin hyväksi talon sisustamiseen ja muihin käytännön töihin. Nyt päivät täyttää asiakastyö. 

– Enimmillään viisi paikkaa seitsemästä on täytetty. Voidaan todeta jo nyt, että talo tuli tarpeeseen. Jyväskylä on jatkuvasti täynnä, ja sieltä ohjautuu asiakkaita meille, toki myös muualta Suomen turvakodeista. 

Äänekoskelle tulleet asiakkaat ovat pääsääntöisesti Keski-Suomen alueelta. Asiakas voi valita paikan mihin menee, eikä erillistä lähetettä tarvita.  Turvakotiin tulevaa ei käännytetä ovelta pois, vaikka osoite olisi väärä. 

– Katsomme, mikä olisi oikea paikka: sosiaalipäivystys vai joku muu, Lämsä sanoo. 

Asiakkailta kerätään palautetta THL:n lomakkeen avulla. 

– Lapsille ja aikuisille on omat lomakkeensa, ja THL tekee vastauksista yhteenvedon puolivuosittain. Vielä emme ole siis saaneet varsinaista raporttia, mutta suoraan asiakkailta saatu palaute on ollut positiivista. On koettu, että on otettu hyvin vastaan tultu kuulluksi ja kohdatuksi. Ensimmäinen kokemus jää mieleen: kuka ottaa vastaan ja miten kohtaaminen on sujunut. 

Talosta on tykätty. 

– Ensimmäinen kommentti on ollut, että tilaa on, ja että talo on valoisa ja keskeisellä paikalla, ja että peruspalvelut ovat helposti saavutettavissa, Lämsä sanoo. 

Turvakodilla on valtavan suuri yhteistyöverkosto: kuntien sosiaalitoimistot, poliisi, lastensuojelu, aikuis- ja perhesosiaalityö, terveyspalvelut, hätäkeskus ja sosiaalipäivystys. 

– On saatettu hakeutua terveyskeskukseen fyysisten vammojen vuoksi tai keskustelukontaktissa terveyskeskuspsykologin kanssa tullaan siihen tulokseen, että turvakoti on paras vaihtoehto. Yhdistyksellämme on Jyväskylässä lähisuhdeväkivallan avotyötä, ja myös sieltä on asiakkaita meille ohjautunut. 

Reilun pari kuukautta kestänyt toiminta on osoittanut asiakkaiden kirjon: taloon on tullut naisia että miehiä, maahanmuuttajataustaisia, kantasuomalaisia, kulttuurisia vähemmistöjä ja lapsia, äitejä ja isejä. 

– Asiakkaat opettavat meille paljon. 

Päivä alkaa aamupalalla jonka yövuorolainen on valmistanut. 

– Jokainen saa tulla aamiaiselle omaan tahtiinsa. Valmistamme lounaan, mutta päivällinen, väli- ja iltapala ovat asiakkaiden vastuulla. On tärkeää pitää tietyistä arjen rutiineista kiinni. 

Jos haluat ojentaa auttavan kätesi, niin turvakodin toimintaa voi tukea lahjoituksin. 

– Uudet pelit ja lelut ovat tervetulleita, koska ne ovat kovassa käytössä, Lämsä vinkkaa.

Vastaa

  1. Turvalliseen elämään

    Maailman onnellisin kansa!Niin väittävät asiantuntijat.Turvakodit ovat tärkeä tuki niitä tarvitseville.

    Vastaa
    1. Nasu

      Onnellisuus on asenteesta kiinni. Puitteet ovat kunnossa, mutta eihän esim. sinulta muu suju kuin marina. Taidat äänestää persuja 😀

      Se, että joutuu väkivallan uhriksi, on ikävää, mutta asia korjaantuu jättämällä sen väkivaltaisen ihmisen ja tekemällä rikosilmoituksen. Se on tässä maassa helppoa!

      Väkivaltaisellekin on tarjolla apua, kunhan älyää ongelman olevan itsessä eikä muissa.

      Vastaa