ÄKS

Urho joutui taipumaan Kangasniemellä

03.11.2019 15:04
Arkistokuva. Kuva: Valtteri Vainio
KaPa-51 – Urho 8-5 (1-0)(4-2)(3-3)

Urholle ei herunut lisäpisteitä Kangasniemeltä lauantaina, kun se matkasi kotijoukkue KaPa-51:n vieraaksi.
Ensimmäinen erä miteltiin tasaväkisissä merkeissä, ja maalipaikkoja luotiin molempiin päihin tasatahtia. Erän ainokaisesta vastasi kotijoukkue, ja sen ansiosta siirtyi 1-0 johdossa erätauolle.
Toisessa erässä, maalinteon aloitti Urho. Teemu Raatikainen ja Juuso Hiironen iskivät kiekon pikatahtia kaksi kertaa kanganisniemeläisverkkoon, ja Urho siirtyi johtoon. Erän jatkuessa kotijoukkue kuitenkin palasi jälleen niskan päälle, kun se karkasi jo 5-2 johtoon ennen erätaukoa. Kolmanteen erään jäi siis kirittävää.
Kolmannessa erässä Urho aloitti kirin, kun Roope Vainikainen ja Teemu Torkkeli iskivät maalit mieheen kaventaen lukemiksi 5-4. Karvasta kalkkia saatiin kuitenkin jälleen, kun KaPa iski kaksi pikamaalia, joista Urho ei enää toipunut. Vainikaisen illan toinen toi hieman lohtua, mutta voittajasta ei loppupelin aikana ollut epäselvyyttä, ja KaPa iski vielä kerran kiekon tyhjään Urhomaaliin.
Tästä Urho vetäytyy viikon mittaiselle tauolle, jonka aikana toivon mukaan saadaan rivejä kasaan, ja loukkaantuneita pelaajia takaisin kehiin. Seuraavan ottelun Urho pelaa Lapinlahdella lauantaina 16.11. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy