ÄKS

Äänekoskella ajetaan heinäkuussa kovaa. Neste Rallin reitti selviää pian

11.03.2016 12:28
Kuva: AKK Sports Ltd. / Marko Mäkinen

Äänekosken kaupunki ja AKK Sports Oy:n tekivät yhteistyösopimuksen koskien Neste Rallia 2016. Asia ilmenee kaupunginhallituksen listalta, kaupunginhallituksen kaupunginjohtajan päätöksistä.

ÄKS uutisoi aiemmin, että että Neste Rally rantautuu vuosien tauon jälkeen takaisin Äänekoskelle. Kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen kertoo, ettei vielä tässä vaiheessa voi lähteä kertomaan rallin reittiä.

– Palataan asiaan tiedotustilaisuudessa tiistaina 22. maaliskuuta, jolloin rallin reitti selviää, Tarkiainen kertoo ÄKSälle.

Neste Ralli ajetaan 28.-31.7.

Neste Rallin järjestäjä, AKK Sports Oy, on autourheilun kansallisen lajiliiton, AKK-Motorsport ry:n omistava markkinointiyhtiö.

Aiemmin ÄKSässä:

Pääsyliput loppuivat kesken. Näin muistellaan Koivistonkylällä vuonna 1977 ajettua rallin erikoiskoetta

 

Vastaa

  1. Kyllä meille pallottelu riittää, onhan siittä menoja kaupungille! sanoo:

    No nyt vihreä ja vasemmisto pistäkääpä jarrut päälle ja valitus vetämään. Tässähän voi käydä niin että liito-orava tipahtaa jonkun yrittäjän grilliin ja se pi…n porvari tienaa.

  2. ihmetellyt teiden kuntoa sanoo:

    Toivottavasti ajoreitti ei kule S marketi ja Citymarketin välistä.. Siinähän jäis autot pohjasta kiinni tai menettäisivät renkaansa jättimäisiin reikiin…

    1. Unto Huttunen sanoo:

      Toivottavasti ELY-keskus korjaa tuonkin tien ralliin mennessä. Äänekoskentie kuuluu heidän kunnossapidettäväksi.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy