TYPin avoimissa ovissa keskusteltiin muun muassa moniammattilisen tuen kehittämisestä, kaupungin työllisyyslukujen kohottamisesta ja palkkatuesta.
Äänekoskella kahdeksan vuotta toimineen Työvoiman palvelukeskuksen moniammatillista toimintamallin toivotaan lakisääteiseksi kaikkiin kuntiin vuonna 2015. Vastaavanlaisia palveluja tarjotaan Jyväskylässä ja samansuuntaisia usean eri toimijan yhteenliittymiä on kehitetty myös esimerkiksi Laukaassa.
Keskiviikkona 20. marraskuuta Äänekosken TYP järjesti avointen ovien päivän, jolloin kiinnostuneet pääsivät tutustumaan keskuksen toimintaan ja keskustelemaan työttömyyden uusimmista käänteistä. Lue lisää TYPistä täältä.

Vasemmalla palveluesimies Päivi Pöntinen TYPin puolelta ja Äänekosken kaupungin työllisyysasiamies Auli Savolainen. Naiset kertoivat alkupuheessaan työttömyyden ajankohtaisista asioista ja tulevaisuuden näkymistä.
Liimaa sirpaloituneeseen työttömyysturvaan
Yksi puhututtavimmista aiheista oli todennäköisesti TYP-lainsäädäntö, jonka pitäisi astua voimaan vuonna 2015.
– Lakia valmistellaan nopealla tahdilla. Sen tarkoitus on lakisääteistää TYPin toimintamalli ja yhtenäistää muun muassa asiakkuuskriteerit, palvelut ja päättää toiminnan organisoitumisesta, palveluesimies Päivi Pöntinen kertoi.
Koko työttömyyden kanssa painivien toimijoiden kenttää järisyttää edessä häämöttävät suuret muutokset: TE-palvelu-, sote- ja kuntauudistukset. Kun mukaan lisätään vielä TYP-lainsäädäntö, niin tulevaisuuden näkymistä on hankala kenenkään antaa tarkkoja arvioita.
– Yhteistyössä toimiminen ja kokonaisuuden koordinoiminen on tärkeää, sillä työttömyydenturvan hallinta asiakkaan näkökulmasta on hyvin sirpaloitunutta, Pöntinen totesi.

Kaupungin työsuojeluvaltuutettu Hannu Penttinen, työllisyysasiamies Auli Savolainen (keskellä) ja kaupunginhallituksen jäsen Merja Närhi keskustelivat pitkään Äänekosken työttömyystilanteesta.
Miksi maksetaan sakkoja, kun voitaisiin maksaa palkkaa?
”Sakkomaksulla” tarkoitetaan kunnan osarahoittama työmarkkinatukea. Sitä maksetaan jokaisesta yli 500 päivää työttömänä työnhakijana olleesta kuntalaisesta, jota ei ole saatu työllistettyä tai jolle ei ole osoitettu koulutus- tai harjoittelupaikkaa.
Kaupungin vuoden 2013 talousarvioon nimenomaiseksi kuntaosuudeksi on arvioitus 0,8 miljoonaa euroa.
Kaupunginhallituksen jäsenet Merja Närhi (SDP) ja Sirpa Martins (VAS) sekä työsuojeluvaltuutettu Hannu Penttinen tiedustelivat työllisyysasiamieheltä, miksi Äänekoski maksaa ”sakkoja” työttömistä, kun voisi palkata mieluummin näitä esimerkiksi palkkatuen avulla kunnan töihin.
– Olisi ensiarvoisen tärkeää saada työllisyyden näkökulma mukaan ensi vuoden budjettiin entistä paremmin. Palkkatukeakin tulisi käyttää laajemmin kaupungin toimesta. Nyt pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni, Närhi sanoi.
Martins ja Penttinen korostivat, kuinka merkittävää työelämään kiinni pääseminen työttömille on. Rahassa on hankala laskea, kuinka ihmisen työkyvyn ylläpitäminen lopulta hyödyttää yhteiskuntaa, kaupunkia ja yksilöitä.
– Kaupungilla on tällä hetkellä noin neljäkymmentä henkilöä työllistetty keskitetyllä palkkatuella. Useimmat ovat päivähoidossa tai vanhusten kanssa. Kuntouttavan työtoiminnan ja eläkejärjestelyn osalta kaupunki taas luottaa erityisesti kolmanteen sektoriin, kaupungin työllisyysasiamies Auli Savolainen keskusteli.
Miksi kaupunki palkkatuellakaan palkkaisi, kun ei kerran töitä ole?? Näinhän se on nähtävä, kun väkeä kerran vähennetään.
Tämä tempputyöllistäminen ei toimi, ihan kunnon oikeita työpaikkoja Äänekoskikin tarvitsee, ei mitään tilastoja kaunistavia kyykytysmestoja! Yrittäkää nyt päästä tuosta vasuripuuhastelusta jo eroon ja elää tätä päivää!! Oikealla työllä niin Suomi kuin Äänekoskikin lähtee nousuun, ei temppuilulla.