ÄKS

Äänekosken kaupungilla on nyt kaksi ympäristötarkastajaa – Käsittelyaikoja saadaan pikkuhiljaa lyhyemmiksi

23.11.2022 16:05
Kuvassa vasemmalla Anna Kervola, oikealla Jatta Heikkinen. Vapaa-ajallaan molemmat Äänekosken ympäristötarkastaja käyttävät ahkerasti ”luontopalveluita” ja painuvat metsään ulkoilemaan koiriensa kanssa.

Äänekosken kaupungilla aloitti marraskuun alusta vakituisissa viroissa ympäristötarkastajat Jatta Heikkinen ja Anna Kervola.

 

Viime talvesta asti Äänekosken kaupungin ympäristöpuolen virat ovat olleet osittain täyttämättä, joten ruuhkaa on päässyt kertymään. Kahden ympäristötarkastajan virantäyttöjen sekä uuden ilmastokoordinaattorin palkkaamisen myötä, Äänekosken ympäristöpuolella nyt hyvin resurssia – vaikka kiirettäkin piisaa.

Käsittelyaikoja saadaan nyt pikkuhiljaa lyhennettyä ja työvelkaa purettua. Myös tarkastuksille päästään liikkeelle entistä nopeammin.

– Kuntien lakisääteiset velvollisuudet ilmastotyössä ovat kasvaneet ja tulevat kasvamaan entisestään, joten on olennaisen tärkeää pysyä ajan hermolla ja kehityksessä mukana. Meillä Äänekoskella ympäristöasioiden merkitys on hyvin ymmärretty. Kestävä ympäristö on myös yksi kaupunkistrategiamme päätavoitteista, ympäristöpäällikkö Hanna Ahonen sanoo.

”Asukkaiden palvelijoitahan tässä ollaan”

Jatta Heikkinen on toiminut Äänekosken kaupungin ympäristötarkastajan sijaisena vuodesta 2021 ja hänet valittiin nyt marraskuun alusta vakinaiseen virkaan. Filosofian maisteri Jatta Heikkinen on opiskellut pääaineenaan ympäristötieteitä ja hän asuu nyt Jyväskylässä.

Marraskuussa uutena ympäristötarkastajana aloittaneelle Anna Kervolalle Äänekoski oli tuttu ennestään, koska hän työskenteli viimeksi Konneveden ja Rautalammin kuntien yhteisenä ympäristötarkastajana. Äänekoskella ja Konnevedellä on esimerkiksi yhteinen Pyhäjärven kunnostushanke, joten silloinen naapuri tuli sen yhteydessä tutuksi.

– Pyhäjärvi-hankkeen kautta ympäristöpuolen väki oli tullut jo tutuksi ja tiesin jo ennestään, että täällä on hyvä tiimi. Äänekoski työnantajana on sillä tavalla sopivan kokoinen kaupunki, että täällä saa tehdä monipuolisia töitä yhdessä työyhteisön kanssa, Kervola kertoo.

Konnevedellä ja Rautalammilla Kervola hoiti itsenäisesti kaikki ympäristöpuolen työtehtävät. – Se oli todella hyvä koulu ja siellä kyllä oppi ihan kaiken, hän tuumaa.

Filosofian maisteri Anna Kervola on opiskellut pääaineenaan biologiaa. Hän asuu perheensä kanssa nyt Muuramessa.

Äänekoskella ympäristötarkastajat jakavat moninaiset työtehtävänsä keskenään tasapuolisesti niin, että molemmat saavat perehtyä eri aihealueisiin. Äänekoskella ympäristötarkastajat tekevät lakisääteisten tehtävien, kuten lupien, tarkastusten ja lausuntojen lisäksi muutakin ympäristö- ja ilmastotyötä, ja ilman- ja vesiensuojelua.

Isoimpien toimijoiden ympäristöluvat myöntää AVI ja niitä valvoo Ely-keskus, mutta myös isoihin lupiin kaupunki antaa omat lausuntonsa. Alueen isojen ja pienten yritysten kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä. Äänekoskella on esimerkiksi paljon maa-aineksen ottolupa-asioita ja jätelain alaisia toimijoita.

Äänekosken kaupungilla ja yrityksillä on yhteinen ilmanlaatumittaus, jonka tuloksia seurataan säännöllisesti. Ilmalaatumittauksen tulokset vaikuttavat osaltaan myös Äänekoski-ilmiön barometrin lukuun.

– Äänekoskella asukkaat ja yritykset ovat olleet mukavasti yhteydessä ja Äänekoskella ympäristöasiat kiinnostavat, Jatta Heikkinen kiittää.

– Ja haluamme myös itse jalkautua kylille ja asukkaiden pariin ja olemme mukana kaupungin erilaisissa tempauksissa. Asukkaiden palvelijoitahan tässä ollaan, Anna Kervola tuumaa.

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy