ÄKS

Äänekosken kulttuuritoimen elokuun kyläkiertueelle etsitään sisältöjä

07.04.2026 09:29

Helmikuussa järjestetyssä kulttuurifoorumissa ideoitiin ja linjattiin kulttuuritoimen osallistavan budjetin käytöstä. Eniten kannatusta saanut idea oli, että paikallisten kulttuurintekijöiden voimin toteutetaan kyläkiertue, jossa yhdistyvät eri taidemuodot ja kylien elävä perinne. 

 

llat sisältäisivät esityksiä, työpajoja, kilpailuja ja osallistavaa tekemistä. Kyläkiertueen toteutuksessa tehdään tiivistä yhteistyötä kyläyhdistysten kanssa ja kiertuepaikat on löydetty kyläparlamentin avulla.

– Kyläkiertue on erinomainen mahdollisuus niin paikallisen kulttuurin ja kulttuurintekijöiden esiin nostamiseen kuin kylien elinvoiman edistämiseen,  kertoo Äänekosken kaupungin kulttuurituottaja Jukka-Pekka Pohjolainen.

Kulttuuritoimi pyytää avoimen haun kautta äänekoskelaisilta kulttuurintekijöiltä sisältö- ja esitysehdotuksia iltoihin. Ehdotukset on toimitettava sähköisellä lomakkeella 4.5.2026 klo 15.00 mennessä. Ehdotukset käsitellään kulttuurifoorumissa muodostetun työryhmän kanssa toukokuun 2026 aikana ja tiedotamme valinnoista kesäkuun alkuun mennessä.

https://www.aanekoski.fi/verkkoasiointi/kylakiertueen-sisaltoehdotus

Myöhästyneitä ehdotuksia ei huomioida.

Kiertuepaikat ovat:

Pe 28.8. Konginkankaan kylätalo

La 29.8. Mämmen Metsäpirtti

Su 30.8. Saarikkaan kylätalo

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy