Leila Lindell ja Jaana Tani ovat kirjoittaneet 21.2., 28.2. ja 7.3. Sisä-Suomen lehdessä ja ÄKSän verkkosivuoille sinällään asiallisesti omalta katsantokannaltaan koulujen huolenpidosta oppilaistaan ja työntekijöistään. Opettajina koemme, että taatusti valtaosa meistä tekee työtään sydämellään jokaisen lapsen hyväksi – myös erityistä tukea tarvitsevan jokaisella tasolla. Haluamme saada riittävän tuen kollegoiltamme, moniammatilliselta oppilashuollolta ja erityisesti esimiehiltämme oppimistilanteista selvitäksemme ja turvataksemme kaikille hyvän ja turvallisen oppimis- ja työympäristön.
Ryhmäkoot ovat nousseet – joissakin kouluissa ja ryhmissä reippaastikin, ja siitä haasteet aiheutuvat. Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden määrä eri ryhmissä on kasvanut ja inkluusiota toteutettu samaan aikaan. Tuen tarve paperilla ei alkuopetusikäisten lasten kanssa vastaa arkitodellisuutta, koska aina ei osata hahmottaa, mille tuen tasolle lapsi kuuluu. Lisäksi paperityö eli asioiden kirjaaminen ja eri tukimuotojen kokeilu vie aikaa. Tällöin tuen tarve paperilla on eri kuin arjessa.
Perusopetuslain muutosta inkluusion kannalta on toteutettu tinkimättömästi ja arjen kokemusten perusteella ilman riittävän tuen huolehtimista jokaiseen perusopetusryhmään, puhumattakaan esim. yläkoulun muista yhdistetyistä ryhmistä. Opettajat ovat useissa tapauksissa kokeneet jäävänsä yksin huolensa kanssa.
KM Terhi Ojalan ensi perjantaina 17.3. Jyväskylän yliopistossa tarkastettavan erityispedagogiikan väitöskirjan mukaan osa aineiston opettajista koki, että heidän pedagoginen hallinnan tunteensa on vähäistä tai katoaa, kun osa oppilaista oireilee. Opettajat tuntuvat jäävän yksin, eivätkä saa tukea kollegoiltaan.Opettajat kokivat aineiston mukaan epätietoisuutta siitä, kuka tai mikä taho ottaa vastuun oppilaan asioiden edistämisestä. Myös moniammatilliseen yhteistyöhön oltiin osittain hyvin tyytymättömiä.
OAJ:n väkivaltatutkimuksen koostamisesta vastannut työelämäasiamies Riina Länsikallio kertoo, että opettajat kokevat säännöllisesti väkivaltaa lasten taholta. Länsikallion mukaan lasten väkivaltaisuuden taustalla on muun muassa ryhmäkokojen kasvu. Häiriöherkät lapset vaatisivat pienemmän ryhmän ja rauhallisemman ympäristön.
Äänekoskella väkivaltatilanneilmoituksia työsuojeluun tehtiin kouluissamme viime vuoden aikana 85 kpl, joista 72 kpl (85%) oli fyysistä, henkilöstöön kohdistunutta väkivaltaa. Kolmen viime vuoden aikana on sattunut kaksi väkivaltaista oppilaan opettajaan kohdistamaa tekoa ja työtapaturmaa, jotka johtivat pitkiin sairauspoissaoloihin.
Väkivaltaisen oppilaan kohtaaminen vie paljon kaikenlaisia voimamavaroja, ja väkisinkin se on pois monesta koulun arjessa tuiki tarpeellisesta asiasta. Lisäksi henkinen kuormitus, jota erityisesti opettajat joutuvat vastuullisina näissä tapauksissa kohtaamaan, on merkittävää. Tuen saamisen tunteen häviäminen, masennus ja viime kädessä uupumus johtavat pitkällisiin työkyvyttömyyksiin, mikäli niihin ei reagoida oikealla, välittävällä ja lämpimän inhimillisellä johtamisella joka tasolla. Onko työnantaja kyennyt tarjoamaan riittävän tuen opetusryhmiin ja pystynyt takaamaan terveellisen ja turvallisen työympäristön kaikille työntekijöilleen? Jokainen tapaus on liikaa inhimillistä kärsimystä eikä työnantaja voi toimia pyrkimättä estämään ne kaikin keinoin. Saati turvaamalla samalla myös kaikkien kouluissa opiskelevien lasten edun.
OAJ:n Äänekosken paikallisyhdistys ry
puolesta Hannu Penttinen, puheenjohtaja
85 liikaa
Kiitos OAJ hyvästä kirjoituksesta. Huolenaihetta siis on. Väkivalta on lisääntymässä kouluissa. 72 fyysisistä väkivalta tapausta on ehdottamasti liikaa! Erityisesti ne kaksi tapausta askarruttaa. Mitä kaupunki on esimerkiksi näiden suhteen tehnyt. Kaupungillahan pitää olla työtapaturmavakuutukset tällaisia tapauksia varten. Kysynkin, onko kaupunki hoitanut näitä tapaturman kohteeksi joutuneiden opettajien, unohtamatta teon tekijöiden ja perheen asioita ja miten. Tällaiset tapaukset aiheuttavat yleensä fyysisten kärsimysten lisäksi myös monenlaisia henkisiä kärsimyksiä.
Hienoa että ongelmat on vihdoin tunnistettu ja tunnustettu. Nyt vain töihin! Huolissaan olo ei enää riitä Rolf Nyholm ja Hannu Penttinen! Nyt tarvitaan myös tekoja.
Koulun johtamisjärjestelmässä on pahoja aukkoja ja puutteita . Siitä Leila Lindell voi enempi kertoa. Suuri yksikkö on aina vaikeampi johtaa ja hallita . Olisiko aika palata pienempiin yksiköihin ja palauttaa inhimillisempi koulu kaikille osapuolille. Takaisin Sellaiset Koulut jossa on yksi johtaja ja selkeät peli säännöt.
Kuka täällä Äänekoskella näistä asioista päättää. Rolf, Jaana, Hannu ja Leila te istutte siellä vallan keskiössä. Jos teillä ei ole käsitystä miksi nämä asiat vain menee näin, niin kuka sitten tietää. Onko virkamiehille annettu liian vapaat valtuudet, ettei edes puheenjohtajistossakaan tiedetä missä mennään.
Jokainen väkivalta tilanne on samanlailla otettava kuin muuallakin. Ei koulu voi olla poikkeus. Virkavalta paikalle. Ja tässä asiassa koulun rehtori on pääasiallinen asiaa hoitamaan. Nyt nämä asiat on nostettava esiin !
Toivon mukaan kommentoijat pysyvät ytimessä eli riittävän resurssien turvaamisessa itse oppimisen ja henkilöstön tukeen. Laadukas kasvatus- ja koulutus edellyttää – ei ehkä ole paluuta eikä tarvetta pieniin erillisiin kouluihin – kohtuullisen kokoisia ryhmiä ja todellista arjessa näkyvää tukea riittävinä henkilöinä että henkisenä. On myös turvattava jokaisen kouluyhteisön jäsenen fyysinen koskemattomuus, mikä edellyttää myös tarvittavien pienryhmien säilyttämistä – kaikkien auttamiseksi. Olkoonkin sitten vaikka kuinka joustavia.