ÄKS

Äänekosken paperimiehet maan toiseksi parhaita futiksessa

01.09.2015 14:15 (muokattu 02.09.2015 12:07)
Hopealle jääminen ei pahemmin harmittanut Äänekosken paperimiehiä.

Äänekoskella osataan yhä pelata jalkapalloa, vaikka sarjatasolla ollaankin kaukana 80-luvun huippuvuosista. Paperiliiton äänekoskelainen ammattiosasto 13 nappasi hienosti kakkossijan lauantaina liiton futisturnauksessa.

Osasto 13:n etuna oli kotikenttä, sillä turnaus vietiin läpi Äänekosken Liikuntapuiston tekonurmella. Ottelut pelattiin puolikkailla kentillä maalivahdin ja kuuden kenttäpelaajan voimin.

Äänekoski voitti alkusarjassa Tampereen ylivoimaisesti 5–0. Uimaharju kaatui perään 4–0.

Finaalissa tuli vastaan Oulu, jolla oli selvästi enemmän ongelmia Tampereen ja Uimaharjun kanssa. Äänekoskea vastaan Oulu oli kuitenkin elementissään ja vei pelin 6–1. Äänekosken ainoan maalin, 1–1-tasoituksen teki turnausjärjestelyistä pitkälti vastannut Timo Pulli. Apuna järjestelyissä olivat myös Minna ja Mikko Porrassalmi Huimasta.

Äänekosken hopeamitalistit: Mika Wacklin, Marko Rantaniva, Timo Pulli, Janne Vallius, Tomi Virtanen, Ilkka Kautto, Kalle Kuulasmaa, Miikka Liimatainen, Arto Hakasalo, Sami Lappalainen, Lauri Piilonen.

Tulokset

Loppuottelu
Äänekoski 13 – Oulu 43 1–6
Äänekosken maali: Timo Pulli
Oulun maalit: Hannu Loukusa (2), Aleksi Heikkinen (2), Jouni Haapanen, Henri Niemelä

Pronssiottelu
Tampere 50 – Uimaharju 88 2–1

Alkusarjan pelit: Tampere–Äänekoski 0–5, Äänekoski–Uimaharju 4–0, Oulu–Uimaharju 2–2, Tampere–Oulu 2–3.

Loppujärjestys: 1) Oulu, 2) Äänekoski, 3) Tampere, 4) Uimaharju

Lue laajempi juttu Paperiliiton sivuilta, josta löytyy myös laaja kuvagalleria eli paljon kuvia myös äänekoskelaisista.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy