Äänekosken Sarjakuvaseura (ÄSS) on ollut monessa mukana, etenkin urheilurintamalla. Saavutuksina mainittakoon muun muassa viimeinen sija Jukolan viestissä ja useita tappiota jalkapallokentällä FC Keitelejazzin naisia vastaan.
Mutta joskus kohdalle sattuu menestystäkin. Tästä saatiin esimerkki viikonloppuna Espoossa, kun ÄSS:n joukkue yllätti Suomen parhaat urheiluviisaat ensimmäisessä joukkueiden SM-kisassa. Sarjakuvaseura oli ykkönen nelihenkisin joukkueiden järjestetyssä Suomen urheilutietäjät ry:n SM-kisassa.
– En olisi uskonut, että te voitatte, totesi kisan ratkettua onnittelemaan tullut Jyrki Repola, joka on menestynyt monena vuonna hyvin henkilökohtaisessa kisassa.
Sarjakuvaseuraa kilpailussa edustivat Vesa Tikander, Timo Piilonen, Teijo Piilonen ja Jorma Lehtonen.
KYSYMYKSET olivat tuttuun tapaan perin kimurantteja. Jotkut piti lukea moneen kertaan, ennen kuin ymmärsi edes sen, mitä kysytään. Tässä pari esimerkkiä. Vastaukset jutun lopussa.
* Missä kahdessa urheilumuodossa taitoluistelun lisäksi Suomi on saavuttanut vähintään yhden olympiavoiton, mutta Suomen saavuttamien olympiavoittojen määrä ei ole lisääntynyt sen jälkeen kun urheilumuodon vuoteen 2015 mennessä eniten olympiavoittoja saavuttanut maa saavutti ensimmäisen olympiavoittonsa kyseisessä urheilumuodossa?
Muotoilultaan yksinkertaisempiakin kysymyksiä oli, mutta muuten pään raapimista vaativia:
* Kuka suomalainen urheilija on yltänyt olympialaisten mitalisijalle edustaessaan sellaista urheiluseuraa, jonka nimessä mainitaan hänen oma kutsumanimensä?
* Kenen olympiavoittajan isoisä oli vuonna 1947 valmistuneen Helsingin uimastadionin suunnitellut arkkitehti?
* Kenen suomalaisen olympiavoittajan kunniaksi tehty julkinen veistos on kokonaisuus, johon kuuluu kaksi erilaista häntä esittävää näköispatsasta?
Kysymyksiä oli kaikkiaan sata, joiden parissa joukkueet hikoilivat noin viisi tuntia. Kaikki kysymykset ja vastaukset tulevat myöhemmin Suomen urheilutietäjien nettisivuille.
Tulokset:
- Äänekosken Sarjakuvaseura 95
- Etelä-Häme 89
- Itä-Suomi 71
4. Varsinais-Suomi 70
5. Kymenlaakso 66
6. Länsi-Uusimaa 44
7. Lauttasaari 40
8. Tuusulanjärvi 1 30
9. Tuusulanjärvi 2 25
Vastaukset jutussa olleisiin kysymyksiin:
* Lajit ovat pikaluistelu ja jousiammunta. Suomen viimeisin pikaluistelukulta on vuodelta 1968, jolloin taas mitalitilaston nykyinen hallitsija Alankomaat otti ensimmäisen kultansa. Jousiammunnassa Suomi on viimeksi voittanut 1980. Ykkösmaa Etelä-Korea otti ensimmäisen kultansa vuonna 1984.
* Ampumahiihtäjä Esko Saira sai olympiahopeaa viestissä vuosina 1972 ja 1976 edustaessaan seuraan nimeltä Lemin Eskot.
* Uimastadionin on suunnitellut purjehduksen olympiavoittajan Jyrki Järven (kultaa 2000) isoisä Jorma Järvi.
* Kaksiosainen muistomerkki on tehty yhdistetyn olympiavoittajalle Heikki Hasulle.