ÄKS

Äänekosken seurakuntaan ylimääräinen piispantarkastus – syynä johtamisen ongelmat

23.01.2019 17:48
Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura määräsi joulukuussa Äänekosken seurakuntaan pidettäväksi ylimääräisen piispantarkastuksen. 

 

Ylimääräinen piispantarkastus on tuomiokapitulien harvoin käyttämä toimenpide. Ylimääräinen piispantarkastus pidetään maaliskuun 4. ja 5.päivä. Hiippakuntadekaani Kai Jantusen mukaan tarkastuksen taustalla on seurakunnassa vallitsevat johtamisen ja hallinnon ongelmat.

Aiemmin Äänekosken seurakunnassa ei ole ylimääräistä piispantarkastusta pidetty. Ennen piispantarkastusta seurakunnassa tehdään hallinnon ja johtamisen selvitys.

Kirkkoherra Elina Tourunen kertoo, että piispantarkastus tukee uuden valtuustokauden aloittamista ja antaa mahdollisuuden puhua asioita auki.

– Tähän tilanteeseen ei olla tultu hetkessä. Kun katsoo syksyn päätösprosessia organisaatiomuutoksesta, tuli esiin erilaisia ja vahvoja mielipiteitä. Vasta kun saimme keskusteluyhteyden syntymään, löytyi sopuratkaisu. Nyt meillä on keskusteluyhteys auki,  ja se on hyvä tie päästä kohti yhteisiä tavoitteita, Tourunen sanoo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUStoimitus@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945
Riina Nygrén
toimittaja 050 337 0028

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

 

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
Max Steffansson – ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy