POKE, Äänekosken kaupungin elinvoimayksikön kesänuoret ja Ääneseudun Kehityksen Äänekosken maaseutumatkailun kehittämishanke ovat tehneet Äänekoski-pelin.
Peli julkaistaan torstaina 5. heinäkuuta. Peliä pelataan älykännykällä tai tabletilla, jossa on GPS-yhteys. Älylaitteen kanssa liikutaan fyysisesti paikasta toiseen ja eri puolilla Äänekoskea on 50 ei-ihan-niin-vakavaa tehtävää, joista saa 2-10 pistettä vaikeusasteen ja suorituksen mukaan.
– Idea pelistä syntyi, kun asensimme Poken Minecrafft-konetta Koskikeskuksen uuden infopisteen yhteyteen. Minecraft Äänekoski -peliä sai käydä siellä kesäkuun ajan kokeilemassa. Poke on käyttänyt seppo.io-alustaa omassa opetuksessa ja mietimme, voisiko siitä tehdä hauskan version, jolla äänekoskelaiset itse, kesälomalaiset ja esim. Poken opiskelijat tutustuisivat Äänekosken eri kohteisiin,
projektipäällikkö Outi Raatikainen sanoo.
Pelissä kerätään pisteitä tekemällä mukavia tehtäviä ympäri Äänekoskea. Elokuun lopussa katsotaan, kenellä on eniten pisteitä ja kuka on tehnyt hauskimman tai muuten onnistuneimman tehtävän. Luvassa on yllätyspalkintoja!
Tehtävät liikuttavat kesäisessä luonnossa ja niiden avulla voi löytää Äänekoskesta aivan uusia paikkoja. Tehtävien haastetaso vaihtelee, mutta suurin osa soveltuu erinomaisesti kaiken ikäisille.
Seppo.io on suomalaisen start-up-koulutusyritys Lentävän Liitutaulun opetuspelialusta. Koska pelialusta on kehitetty koulumaailmaa varten, Äänekoski-peli on kokeilu siitä, miten alusta toimii näin laajassa ympäristössä.
Näin osallistut peliin:
1) Avaa älykännykälläsi/tabletillasi netti.
2) Mene osoitteeseen seppo.io.
3) Klikkaa kohtaa Kirjaudu sisään ja kirjaudu sisään pelaajana.
4) Syötä pelikoodi 9A0BB7.
5) Peli tarvitsee toimiakseen GPS-yhteyden. Sivuston kysyessä yhteyttä klikkaa kohtaa salli.
6) Kun olet tehtävän läheisyydessä, klikkaa pistettä kartalla. Avaa tehtävä ja anna vastauksesi! Pisteet tulevat näkyviin, kun ylläpitäjät ovat arvioineet suorituksesi.
Äänekosken kaupunki, Ääneseudun Kehitys Oy ja POKE pidättävät itsellään oikeuden käyttää pelin sisältöä Äänekosken ja pelin markkinoimiseen/tiedottamiseen sekä muun muassa yllätyspalkintojen voittajien löytämiseen.