Tänä vuonna äänekoskelaisilla on ollut useita jännitettäviä Tangomarkkinoiden toisella kierroksella. Iloon on syytä, sillä Leif Lindeman, Sari Hänninen ja Jenni Parantainen lauloivat itsensä jatkoon.
Yhteensä neljä paikkakuntalaista pääsi Tangomarkkinoiden tuomariston seulan läpi nettiäänestykseen, josta kansa valitsi niin naisista kuin miehistäkin yhteensä 30 suosikkiaan semifinaaleihin. Lisäksi tuomaristo nosti jatkopaikoille samanmoisen määrät laulajia.
Lindeman oli pitkään miesten ykkösenä, mutta joutui lopulta tiukan väännön jälkeen luovuttamaan paikkansa Jarkko Honkaselle. Miehet jakoivat Yle.fi/tangomarkkinat-sivun kommentoiduimman ja luetuimman kilpailijan tittelin.
– Jälleen kerran oli kova taso laulajissa. Yllätyin positiivisesti äänivyörystä, jonka sain heti äänestyksen alkuun. Minulla on vankat tukijoukot takana, heille kuuluu suuri kiitos! viime vuonna finaaliin asti itsensä laulanut Leif Lindeman kiitteli.
Lindeman sai yhteensä 8861 ääntä.
ÄÄNEKOSKELAINEN Sari Hänninen pääsi yleisöäänestyksessä jatkoon sijalta 12, reilulla 3200 äänellä. Hänninen tunnetaan erityisesti menestyksestään karaokelaulukilpailuissa.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun pääsen alkukarsinnoista eteenpäin, tunne oli upea ja suuri kiitos kuuluu äänestäjille. Harjoittelu on nyt alkanut ja esiintymisasuakin ehdin jo käydä etsimässä. Haluan näyttää taitoni tuomareille kasvotusten, kolmatta kertaa Tangomarkkinoille osallistuva Hänninen kertoo.
Äänekoskelaislähtöinen ja paikallisen tilitoimiston toimitusjohtajana toimiva Jenni Parantainen opiskelee tällä hetkellä Turussa. Parantainen jäi äänestyksessä sijalle 38, mutta pääsi jatkoon tuomareiden nostamana.
Parantainen osallistuu Tangomarkkinoille ensimmäistä kertaa. ÄKS ei saanut Parantaista kiinni kommentoimaan jatkoon pääsyään.
SEMIFINAALIKIERROKSET alkavat Turussa lauantaina 7. kesäkuuta. Koko päivän kestävässä tapahtumassa kilpailee 60 tangolaulajaa, 30 naista ja 30 miestä. Semifinaalin juontaa Jukka Hallikainen.
– Tietenkin me äänekoskelaiset tsemppaamme toisiamme semifinaalissa. Vielä pitäisi valita kaksi tangoa laulettavaksi ja alkaa harjoitella niitä, Lindeman kertoo.
Viime vuodesta poiketen semifinaalin ja finaalin välillä on vielä yksi karsintakierros Tampereelle. Matka Seinäjoen päätapahtumaan on vielä pitkä, mutta sitäkin innokkaammin odotettu.
Leiffille TOIVON että sinut valittaisiin Tangokuninkaaksi,sillä jos kuka sinä sen ansaitset, sillä olet uskaltanut tehdä sen päätöksen millä annat kaikkien nauttia siitä lahjasta mikä sinulle on annettu. Ei se tarkoita että jos laulaa iskelmää että se olisi syntiä, synti tehdään jossain muualla kuin siinä mitä ihminen osaa ja haluaa tehdä. Syntiä on se että ihmiselle asetetaan kahleet uskonnon takia. Toinen syy miksi haluan että sinä Leiff voittaisit on se että täällä Äänekoskella elävä ”mustalaisviha” joskus loppuisi. Toivon myös että muut pärjäisi hyvin. Oisihan se hienoa että Äänekoskella olisi ihan kasinkappalein kuninkaallisia että voitais olla ylpeitä muustakin kuin ”pallottelusta”