ÄKS

Äänekoski virikkeellisyyden puolesta – kaupunkikin aloitti oman kampanjansa

23.01.2014 20:44 (muokattu 23.01.2014 20:58)
ÄRMY ilahdutti joulukuussa toimintakeskuksen väkeä ja marraskuussa heavymiehet musisoivat ja veivät villasukkia Tupasvillaan ÄKSän Äksöniä Wanhuksille -kampanjan puitteissa.
Äänekosken kaupungilla toivotaan entistä järjestelmällisempää ja tehokkaampaa kolmannen sektorin vapaaehtoistoimintaa arjen tuen alueella. Ensiaskel kohti virikkeellisempää kaupunkia on jo otettu.

 

Elokuussa Äänekosken kaupungin uutena palvelujohtajana arjen tuen alueella aloittanut Hannele Koski on etunenässä aktivoimassa paikallista kolmatta sektoria toimimaan entistä tehokkaammin koko toimialansa alueella.

Kutsukirjeitä kaupungin vapaaehtoiskampanjaan lähettiin 140 paikalliselle toimijalle. Järjestöt ja yhdistykset kohtasivat toisensa tiistaina 21. tammikuuta järjestetyssä tapaamisessa.

– Ihmisiä oli todella hyvin paikalla, yhteensä meitä oli yli 60 henkeä keskustelemassa. Pohdimme näin alkuun, miten loisimme virikkeellisyyttä arjen tuen yksiköihin entistä paremmin ja mitä kenelläkin on tarjota, Koski kuvailee.

Nyt voimavarat kartoitetaan ja helmikuussa ryhmäkin kohtaa seuraavan kerran. Vapaaehtoisia koordinoi seniorikeskuksella ohjaajana toimiva Mirja Remonen.

– Palvelukeskuksilla ja -taloilla on ollut aktiivisesti vapaaehtoisten järjestämää virkistystä, mutta nyt pyrimme kohti järjestelmällisempää ja säännöllisempää toimintaa myös päihde- ja mielenterveyspuolella, Remonen kuvailee.

Kaupungin kampanjan avulla toimintaan luodaan yhteiset pelisäännöt ja raamit sekä varmistetaan, että vapaaehtoisille toimijoille ja tekijöille on tarjolla tukea jaksamiseen. Tästä toivotaan pysyvää toimintamallia.

 

Virkistystä koko kaupunkiin

 

Myös ÄKS on kantanut kortensa kekoon, sillä jo vuosi sitten aloitettu Äksöniä Wanhuksille -kampanja on innostanut suuren määrän vapaaehtoisia muistamaan ja virkistämään laitoksissa olevien ikäihmisten arkea.

Ärmyn hevimiehet toivat 24 paria villasukkia Suolahden vanhuspalvelukeskukseen.

Ärmyn hevimiehet toivat 24 paria villasukkia Suolahden vanhuspalvelukeskukseen.

Tapoja tehdä hyvää on yhtä monia kuin tekijöitäkin: On pidetty tuolijumppaa, laulettu ja soitettu, esitelty eläimiä ja lahjoitettu niin jäätelöä kuin huiveja ja villasukkiakin. Ja yhä uusia hyvän mielen tekoja voi ilmoittaa mukaan kampanjaan.

Myös kaupungin puolelta heitetään toive kaupunkilaisille:

– Totuushan on se, että lisää vapaaehtoisia tarvitaan arjen tuen alueella. Paikkoja, minne mennä on valtavasti! Remonen toteaa.

Palvelujohtaja Hannele Kosken mukaan seuraavaksi aktiivista toimintaa pyritään levittämään myös kylille. Vaikuttaa siltä, että koko Äänekosken toivotaan virikkeellistyvän yhdessä tekemällä.

Vastaa

  1. Hannu Penttinen sanoo:

    Ihanata kuulla oikeasti positiivista, välittävää ja yhteisöllisyyttä lisäävää toimintaa kunnan organiseeramana

  2. Pekka Johansson sanoo:

    Samaa toivotaan myös Uuraisten kuntaan,sillä osaltani olen jo aloittanut minäkin talkoo’touhuna pyörittämällä karaokea kaikille halukkaille kunnassa seurantalolla nuorisoseuran puitteissa Keskiviikkoisin.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy