ÄKS

Äänekoski yhtä Otto-käteisautomaattia köyhempi

10.10.2013 10:03 (muokattu 10.10.2013 14:57)
Suuri muuttorekka vei tiistaina Äänekosken kauppakadun käteisautomaatin mennessään.

 

Joukko miehiä kantaa viimeisiä tavaroita ulos Danske Bankista torstaiaamuna, eikä paikoilleen jätetä edes Otto-käteisautomaattia. Automatian miehet ruuvailevat suurta laitteistoa irti seinästä ja lattiasta.

Karri Lehto kertoo työnsä lomassa, että vaihtoon automaatti olisi joutunut joka tapauksessa tänä syksynä.

– Tämä menee nyt romuksi. Näitä vanhoja malleja on koko Suomessa enää muutama kymmenen, sitten kaikki on vaihdettu.

Kesäkuussa Helsingissä otettiin käyttöön ensimmäinen puhuva käteisautomaatti helpottamaan näkövammaisten itsenäistä asiointia. Nyt näitä automaatteja on asennettu jo 250:lle Ottopisteelle. Äänekoskelta sellaista ei vielä löydy.

Viimeiset setelit putkahtivat hihnaa myöten ulkomaailmaan keskiviikon puolella, sillä yön aikana pihaan kaartoi paksulasinen auto, johon kassakaapin sisältö tyhjennettiin.

Nyt seinään jää vain paljas seinä muistona entisestä käteisautomaatista.

EDIT: Kassakaapin sisältö tyhjennettiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä, joten käteisen nosto onnistui tosiaankin vielä keskiviikkona.

Vastaa

  1. tiina sanoo:

    Taitaa olla viikonpäivät toimittajalla sekaisin ja pahasti..mä ainaki eilen keskiviikkona kävin kyseisestä automaatista nostamassa rahaa..

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy