ÄKS

Äänemäen rinteisiin vielä tämän vuoden puolella

30.11.2016 15:37
Äänemäen rinteet saadaa näillä näkymin todennäköisesti jo joulukuussa.

 

 

Aikaisempina vuosina laskettelemaan on päässyt vasta tammikuussa.
– Kolmena aikaisempana vuonna Äänemäki on päästy avaamaan tammikuun 15. päivän tienoilla. Olemme kyllä sään armoilla. Mutta mikäli nyt ei kesä tule, niin laskemaan pääsee jo joulukuussa, ÄU:n Jorma Kiviranta Äänemäestä kertoo.

Lumitykit ovat pauhanneet Äänemäessä pitkää päivää aina kun maaginen viiden pakkasasteen raja on alittunut.
– Näyttää siltä, että viikonlopuksi saadaan ykkösrinteeseen lumet. Sen jälkeen aloitetaan rinteen kunnostus. Tarkkaa avajaispäivää ei vielä voi sanoa, Kiviranta toteaa.

Äänemäessä on tykitetty lunta myös nuorten SM-hiihtoja varten. Äänemäessä on siis lunta siltä varalta, että latujen lumitilanne ei ole riittävä.

Vaikka laskettelurinteeseen pääsyä joutuu viel odottamaan, voi kokeilla onneaan pulkkamäessä.
– Pulkkamäkeä ei ole vielä kunnostettu, mutta kyllä siellä lunta on sen verran, että ihmiset ovat käyneet jo laskemassa, Kiviranta sanoo.

Äänemäkeen saadaan tänä talvena myös jotain uutta: vuokraamosta saa jalkaansa lumikengät ja viikonloppuisin pääsee ottamaan osaa hiihtokouluun!

Vastaa

  1. vai niin... sanoo:

    Kenelle kiitos kuuluu…Jormalle ja muille palkattomille!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy