ÄKS

Äänemäessä tykitetään! – laskettelemaan ei pääse aivan vielä

30.12.2015 12:19
Aikamoinen pöhinä!
Äänemäen laskettelurinteen lumettaminen on alkanut.

 

Ensimmäiset kunnon pakkaset käynnistivät Äänemäen lumitykit.
Aloitimme lumettamisen 27. päivä, eli sunnuntaina. Hyvään alkuun ollaan päästy, ÄU:n Jorma Kiviranta sanoo.

Lumitykit joudutaan lauhan sään vuoksi kuitenkin sammuttamaan pariksi päiväksi.
– Nyt lauhtuu sen verran, että lumettaminen lopetetaan. -5 astetta on rajana tykittämiselle. Lämpimämmässä lumettaminen on yhtä tyhjän kanssa, Kiviranta sanoo.

Sääennusteen ja toivon mukaan Äänemäen tykit käynnistetään heti ensi vuoden alussa eli 1.1. Vielä ei voi ennustaa milloin rinteet ovat valmiina laskemiseen.
– Aivan sään armoilla olemme. Sitä kun ei tiedä, tuleeko mäkeen nyt lunta vai vettä, Kiviranta sanoo.

Äänemäen laskettelurinteet avataan heti kun lumitilanne sallii.

Vastaa

  1. khej sanoo:

    Olisiko tykkien päiviytys ajankohtaista?

  2. turhaa sanoo:

    kyllähän toi tykkien uusiminen voisi olla kohdillaan…ei tommosilla mehupilleillä tee yhtään mitää…sama vaikka laittaisi koko pytingin kiinni kokonaan…hinnat alkaa olee jo semmosia että mielummin ajaa laajavuoreen tai jopa himokselle…

    1. vai niin... sanoo:

      Niin, mikäpä estää menemästä…

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy