ÄKS

Aikuisten teatterikerhossa opetellaan leikkimään

17.09.2022 06:00
Äänekosken Teatterin kannatusyhdistys kirjoitti kaupungin kanssa yhteistyösopimuksen. Pilvi Honka ja Milja Parantainen sanovat teatterin olevan nyt uuden edessä. 

Aikuisten teatterikerho on muhinut jo pitkään Äänekosken teatterilaisten mielessä. Torstaina alkanut kerho yllätti, sillä mukaan ilmoittautui 26 teatterista kiinnostunutta.

 

Idea aikuisten teatterikerhosta syntyi jo ennen koronaa. Kerho kokoontui ensimmäistä kertaa viikko sitten torstaina. 

– Oikeastaan se nimi syntyi silloin ja sitten alettiin porukalla miettimään mitä siellä kerhossa tehdään, Pilvi Honka nauraa. 

Ensin piti miettiä, miten madalletaan kynnystä, jotta saadaan innostusta tulla mukaan teatterihommiin. 

– Me tiedettiin, että aihe kiinnostaa. Ehkä se suurin syy olla tulematta on sitoutumisen pelko. Ja niin me tehtiin kerho, johon voi tulla vaikka yhden kerran. Mietittiin tapaa, miten voi tulla mukaan iisisti, ja aikuisten teatterikerho kuulostaa ihan siltä, Äänekosken Teatterin puheenjohtaja Milja Parantainen sanoo. 

– Kun on näin kova tarve päästä kokeilemaan teatteria, niin se on merkki jostakin, Pilvi lisää. 

Kerho on maksuton. Se kuulostaa lähes järjettömältä! 

– Eikö! Mutta niin se vaan on. Ollaan kuultu tai aistittu, että Äänekosken Teatteria pidetään sisäänpäin lämpöisenä porukkana, ja sitä myyttiä halutaan nyt murtaa, Milja sanoo. 

Kynnys on nyt madallettu. On vain omasta korvien välistä kiinni, uskaltaako heittäytyä mukaan. 

– On toki ymmärrettävää, että jos omistaa suomalaista kulttuuriperimää, voi olla vaikeaa heittäytyä, Pilvi sanoo. 

Palataan vielä tuohon maksuttomuuteen. Äänekosken Teatteri on tehnyt linjauksen, että ovet laitetaan auki ihan ilmatteeksi. 

– Ollaan laskettu, että teatteri hyötyy siitä, että saamme uutta porukkaa mukaan sitoutumatta mihinkään tai mitenkään. Kai tätä voisi kutsua markkinoinniksi, Pilvi pohtii. 

Kerho kokoontuu Spotissa eli aikuisten teatterikerho kokoontuu nuorisotalolla. Kerhossa ei tehdä valmista produktiota. Ainakaan vielä. Nyt heittäydytään leikkimään! 

– Kasvatetaan itseluottamusta hypätä katsottavaksi.

Pilvi kertoo, että kerhossa tehdään erilaisia harjoitteita kuten ilmaisutaitopainotteisia leikkejä ja improvisaation perusteita. 

– Opetellaan leikkimään. Ja jos osaa jo leikkiä, niin syvennetään leikkitaitoja. 

Ryhmä vaikuttaa millaiseksi toiminta muotoutuu. 

– Kuuntelen tarkalla korvalla ja katsotaan mitä sieltä lähtee kuplimaan. Aikuisten ohjaaminen on haastavampaa kuin lasten, sillä heillä on valmiina itse tehtyjä esteitä tai rajoitteita, Pilvi tietää. 

Teatterin hallitus on menossa mukana, mutta kerhon punainen lanka on Pilvin käsissä. Pari viikkoa sitten Äänekosken Teatteri kirjoitti historiansa ensimmäisen yhteistyösopimuksen kaupungin kanssa. Sopimukseen sisältyy yleisölle avoimia tapahtumia kahdesti vuodessa. Aikuisten teatterikerho menee tähän haarukkaan. Kerho kokoontuu tänä vuonna kymmenen kertaa. 

– Nyt ollaan uuden edessä ja me koetaan, että tämä on tosi hyvä juttu. Ollaan mietitty pitkään sopimuksen tekoa, ja nyt se viilattiin valmiiksi. Me ajatellaan, että tämä on yhdistykselle hyvä. mahdollisuus. Me ei tiedetä, mistä seuraa mitäkin, jos me ei uskalleta katsoa kortteja, Milja sanoo. 

Teatteri tulee näkymään kaupungin matkailussa, viestinnässä ja markkinoinnissa. 

– Ja toisin päin. Sana yhteistyö on aina kaunis ja iso, ja nyt me lähdetään yhteistyön tielle. On upeaa, että kaupunki on osoittanut kiinnostuksensa olla mukana tukemassa teatteria. Sopimuksessa näkemys ja käsitys teatterista on laaja ja siitä mä olen iloinen, sanoo soveltavan teatterin tekijä Pilvi Honka. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy