ÄKS selvitti eduskuntavaaliehdokkaisen taustat ja siteet Äänekoskelle: kuka on saanut painaa valkolakin päähänsä täällä, kuka on mummolassa visiteerannut, kuka kävi töissä tai anoppilassa, kuka hankki ammatin Koskelta ja kuka nauttii mökkeilystä Äänekosken ihanissa maisemissa. Nämä askarruttavat asiat selviävät tästä.
Suolahdessa syntyneet ja valkolakin saaneet
Liisa Kuparinen (Vihr.): Asun Jyväskylän Äijälänrannassa koiraperheessä, mutta olen kotoisin Suolahdesta ja käynyt siellä kouluni ylioppilaaksi asti. Lähdettyäni opiskelemaan vietin edelleen kaikki joulut ja muut juhlat vanhempieni kotitalossa pappilassa, Opintiellä, jossa he asuivat aina toissavuoteen asti.
Suolahti oli pienuutensa vuoksi turvallinen paikka varttua aikuiseksi. Lukiossa meillä oli loistava me-henki ja useimpien lukiokavereiden kanssa olen edelleen yhteyksissä. Monet kaveritkin asuvat vielä Suolahdessa tai Äänekoskella. Parasta seutua minulle oli Suolahdessa mm. hyppyrimäki, jonne saatoin koiran kanssa lenkkeillä hengähtämään arjesta ja maisemia ihailemaan. Yhä nykyisin myös monet opettajat kuuluvat tuttavapiiriini: tavataan esim. Akavan tilaisuuksissa, hiihtoladuilla, kirjamessuilla tai Facebookissa.
Suolahtelaisuuteni muistuttaa minua tällä ehdokastaipaleelleni siitä, että on tärkeää huolehtia palveluiden säilymisestä myös kasvukeskusten ulkopuolella. Toisaalta Suolahti on opettanut myös ymmärtämään erilaisuutta. Suvaitsevaisuuskasvatuksen kannalta Suolahden rikkaus on ollut mm. Suojarinteen kehitysvammalaitos, jonka myötä kaupunkilaiset pääsivät tutustumaan kehitysvammaisiin. Suolahdesta on ollut hyvä ponnistaa.
Liisa Kuparinen kuusivuotiaana perheeni silloisen Santra-koiran kanssa.
Katja Minkkinen (Vas.): Synnyin Suolahdessa, kävin siellä peruskoulun ja lukion. Parin vuoden Keski-Euroopan pyrähdyksen jälkeen, palasin Suolahteen ja kävin Äänekosken kauppaopppilaitoksen merkonomi koulutuksen. Kävin kolmen vuoden työreissulla Turussa ja palasin jälleen Suolahteen, jossa toimin n. vuoden tarjoilijana. Aloitin opinnot JAMKissa Suolahdesta käsin ja poikani on syntynyt Suolahdessa. Työt toivat tänne Jyväskylään vuonna 2006. Olen asunut yli puolet elämästäni Suolahdessa, mutten koskaan Äänekoskella. Muutin nimittäin juuri ennen kaupunkien yhdistymistä Jyväskylään.
Tällä hetkellä asun edelleen Jyväskylässä ja lopetin juuri työni tukityöllistettynä Suolahden työttömät ry:n palveluksessa. Työtä tein pääasiassa etänä, hain rahoituksia yhdistyksen erilaisiin hankkeisiin. Työ kesti puoli vuotta ja se on toiminut lähinnä kokeiluna varmistamassa työhönpaluun onnistumisen pitkän sairastelujakson jälkeen.
Lähes koko elämä Äänekoskella
Mikko Merikivi (M2011): Muutin perheeni mukana Äänekoskelle keväällä 1993 ollessani vuoden vanha. Ennen kouluikää ja alakouluikäisenä kävin mm. musiikkileikkikoulussa Ala-Keiteleen musiikkiopistossa, uimakoulussa VesiVelhossa, ÄU:n liikuntaleikkikoulussa ja yleisurheilukoulussa sekä Huiman tenavajumpassa. Peruskoulun kävin Keskuskoulussa ja Koulunmäen koulussa. Ylioppilaaksi pääsin Äänekosken lukiosta.
Äänekoskella asuessani pääsin osalliseksi kaupungin tarjoamista palveluista mm. käydessäni puheterapiassa ja hampaiden oikomishoidossa. Myös kirjaston tarjoamat palvelut tulivat tutuiksi sekä asiakkaan roolissa että ollessani TET-harjoittelussa kirjastossa.
Puolueeni nimi Muutos 2011 kuvastaa hyvin myös omaa elämääni: keväällä 2011 muutin Jyväskylään perheenjäsenten työ- ja opiskelupaikkojen takia. Siteeni Äänekoskelle kuitenkin säilyvät, koska voin aina halutessani käydä vanhempieni mökillä Keiteleen rannalla. Internet-yhteyksien parantuessa myös maaseudulla mökkielämästä tulee entistä houkuttelevampaa.
Pikkutyttönä Suolahdessa
Susanna Huovinen (SDP): Olen asunut ja käynyt koulua Suolahdessa lyhyen aikaa. Isäni Erkki oli noihin aikoihin Suolahden kaupungin liikuntasihteerinä. Yhteydet tosin säilyivät tiiviinä muuton jälkeenkin, koska olin ikäänkuin etä-jäsenenä Suolahden Urhon toiminnassa vielä myöhemminkin. Pääsinpä mukaan eräälle ikimuistoiselle esiintymismatkalle Suolahden ystävyyskaupunkiin Borovitsiin, Neuvostoliittoon.
Muistot Suolahdesta ovat hyviä. Koulu tuntui aluksi suurelta, mutta totuin nopeasti. Harrastin paljon. Niinpä aikaa kului uimahallilla, urheilukentällä ja koulun salissa. Talvella hiihdettiin ja luisteltiin. Viulunsoittoakin harrastin. Äitini Mirja edusti Suolahden Urhoa yleisurheilun kansallisella tasolla ja niinpä olimmekin usein nähty perhe erilaisissa urheiluhommissa. Paljon on tuttuja Suolahdessa edelleen näistä kuvioista.
Äänekoskella kävin balettitunneilla kerran viikossa ja matka sinne tuntui lapsena pitkältä. Äänekoski tuli myöhemmin tutummaksi, kun kävin siellä paljon urheilukisoissa ja voimistelu- ja tanssitapahtumissa. Kansanedustajaksi tultuani olen saanut säännöllisesti vierailla niin Suolahdessa kuin Äänekoskellakin. Entiseen kotikaupunkiin on aina mukava tulla.
Susanna Huovinen TUL-talvikisapipopäässään pääsi kansikuvatytöksi luistellessaan Suolahden keskustan urheilu- ja pallokentällä talvella 1980. Susanna TUL-talvikisapipo päässä luistelemassa. Taustalla todennäköisesti Petri Leppänen, joka oli Susannan kanssa aina kentällä. Kuva Erkki Huovisen perhealbumista.
Lääkäri Markkamäestä
Mauno Vanhala (PS): Toimin terveyskeskuslääkärinä muistaakseni vuosina 1980-1988. Päätehtävinä olivat vastaanoton lisäksi vuodeosaston ja kaupungin lastennneuvolan hoito. Olen tutustunut siis käytännössä kaikkiin 77 tai sen jälkeen aina 88 saakka syntyneisiin äänekoskelaisiin lapsiin ja heidän vanhempiinsa. Asuin Markkamäessä ja Likolahdessa. Aikoinaan toimin Äänekosken Huiman jalkapallojoukkueen lääkärinä. Tärttämäessä harrastettiin ravihommiakin.
Lukiovuodet Äänekoskella
Aila Paloniemi (Kesk): Koska Kyyjärvellä ei ole lukiota, karkasin lukioon Äänekoskelle. Sodan käynyt pienviljelijä isäni oli sitä mieltä, että ” lehmät ei ymmärrä englantia”, ettei lukioon mennä vaan ammattikouluun ja nopeasti työn syrjään kiinni.
Pidin pääni ja muutin Äänekoskelle ensin Kierälahdessa asuvien sukulaisten luokse, myöhemmin löysin halvan kämpän kaupunginpuutarhurin pihamökistä. Pari vuotta nuorempi sisareni tuli piikomaan Äänekoskelle ja auttoi minua pienillä tuloillaan käymään lukion loppuun. Pihamökissämme oli talvella niin kylmä, että vesi jäätyi sisällä sankoon. Silti lukioaikani oli toimeliasta ja hauskaa. Opiskelin kirjoittamista ja harrastin monenmoista. Päätin kirjoittaa suomen kielestä hyvän ällän ja niin myös tein. Minulle jäi kaupungista hyvät muistot, paljon ystäviä ja luokkakavereita, joita tapaan kesäisin esimerkiksi Keitelejazzissa.
Päiväkotilapsi Suolahdesta
Nico Holmberg (Vihr): Olen ihan pienen tovin asunut Suolahdessa 1977-1978 kun äitini oli Suojarinteellä töissä. Suolahdessa olen ollut myös ainoan pätkäni päiväkodissa.
Ammattikoulu Äänekoskella
Lauri Ihalainen (SDP): Kaksi vuotta Äänekosken ammattikoulun kirvesmieslinjalla oli nuorelle miehelle opettavaista aikaa. Sain eväitä paitsi ammattiin, myös elämään. Asuin oppilasasuntolassa, joka sijaitsi tuolloin koulun vieressä. Viikonvaihteet kävin lättähattujunalla kotosalla Pihtiputaalla.
Sain noina vuosina monia tuttavuuksia, joita olen tavannut myöhempinä vuosina, mutta myös tänä keväänä vaalikentillä. Sain Äänekosken ammattikoulusta laadukasta opetusta. Sen lisäksi meillä oli runsaasti erilaisia harrastuksia, hiihtokilpailuja ja iltamia, joissa kitarani kanssa esiinnyin. Äänekosken tanssipaikat tulivat noina vuosina tutuksi. Kivoja muistoja noilta vuosilta.
Viimeksi Äänekoskella käydessä eräs rouva tuli sanomaan, että he edelleenkin asustavat Markkamäessä siinä rivitalossa, jonka me oppilastyönä teimme. Eli jotakin pysyvämpääkin on Äänekoskelle jäänyt opiskeluajoista!
Olen edellisen ja nykyisen tehtäväni puitteissa käynyt ammattikoululla puhumassa oppilaille työelämään tulosta ja työelämän pelisäännöistä. Nykyisen työni merkeissä olen useampaan kertaan vieraillut Äänekoskella erityisesti tehtaan monien vaikeuksien aikoina. Olen työssäni koettanut auttaa monissa asioissa, ja erityisesti viime aikoina tehnyt työtä biotehtaan rakentamisen ja käynnistämisen hyväksi. Se on merkittävä ja työllistävä hanke, joka antaa uskoa maakunnan hyvään tulevaisuuteen. Toivotaan piakkoin hyviä investointiuutisia.
Juha Manni (SD.): Kävin ammattikoulun Pokessa ja valmistuin sähköasentajaksi. Asuin yhden vuoden asuntolassa ja sitten kaksi vuotta Karhunlähteellä eli olin oikeasti äänekoskelainen silloin. Paljon tuttuja Äänekoskella urheilun puolella ja muutenkin värikäs persona muistetaan aina.
Mökki Sumiaisissa
Riitta Tynjä (SKP): Minulla on yli 25 vuotta kestänyt suhde Sumiaisiin, jossa meillä on kesäpaikkana pikkuruinen mummonmökki Rautionmäessä. Paikan nimi Kiusala juontanee juurensa siitä, että mökissä on aikoinaan asustellut suutari ison perheensä kanssa. Tuvan ikkunasta aukeaa suora näkymä tielle ja se lie ollut sentraalisantralle tärkeä juttu.
Ihan siinä naapurissa on Köyhyydenkylä, jota olemme käyttäneet mm. niin 50-v. kuin 60-v. synttärijuhlieni pitopaikkana. Savusauna ja laavu sekä korsu nuorison yövvyttämiseen ovat olleet mainio juttu. Ihan alkuaikoina mökille pääsi Jyväskylästä bussilla, joka ajoi Pyhälahteen saakka. Oli myös kauppa, kauppa-auto sekä Köyhyydenkylässä myytiin torilla paikallisten tuotteita. Nyt taitaa kauppa-auto taas kulkea. Paikallisten tuotteet joutuu hakemaan kirkolta Aittatorilta, jossa on mm. suussa sulavia munkkeja.
Tykkään viettää keväästä syksyyn kaiken vapaa-ajan mökillä puuhastellen. Pienen perunamaan, mansikkamaan ja marjapensaiden satoa on mukava korjata. Mutta ennen kaikkea maaseudun rauha, jossa sielu lepää, antaa voimia niin päivätyöhön Jyväskylän kaupungilla sosiaalityöntekijänä kun poliittiseen työhön mm. Jyväskylän kaupunginvaltuustossa.
Vanha hirsinen aittarakennus Riitta Tynjän mökin pihapiirissä.
Koskelaisten lapsi ÄSS:n Jukola-joukkueesta
Miika Hämynen (Pir.): Itselläni on sen verran suhdetta Äänekoskeen, että vanhemmat ovat sieltä kotoisin. Sukua on sijoiteltu Äänekosken ja Suolahden alueelle.
Ehkä suurimmat ansioni Äänekosken pitämiseksi maailmankartalla löytyvät suunnistuksesta. Isäni kautta olen päätynyt muutamaan Jukolan viestiin Äänekosken Sarjakuvaseuran joukkueeseen. Olen näillä kerroilla todennut suunnistustaidoistani olevan luultavasti enemmän apua kuin nopeudestani. Mikä tärkeintä, joka kerta metsästä on pois löydetty pahemmitta ”pummeitta”!
Lapsen mummola Konginkankaalla
Ilkka Kemppainen (Kesk.):
1. Poikani mummola sijaitsee Konginkankalla. Siellä on mukava Erkin ja Elmerin olla mummon luona. Konginkankaan sijainti , hyvät leikkipaikat, kirjasto ja mukava ilmapiiri ovat ne vahvuudet jotka Anne-mummo hyödyntää lastenlasten kanssa. Siellä viihtyy lapset.
2. Elämääni on kuulunut lapsesta saakka purjehdus ja sen kohokohta on ollut Keitele-regatta. Keitele regatan lähtösatama Äänekoskella ja Matilanvirta reitin varrella ovat niitä paikkoja joissa vietetyt hetket luovat muistoja, mitkä eivät unohdu koskaan.
3. Äänekosken elinkeinoelämä on minulle ollut monimuotoisesti mukana. Ensimmäisen kuitupuukuorman täysperävaunullisella autolla toin Äänekosken tehtaille, se jäi mieleen. Äänemäessä olen käynyt useina talvina auttamassa Kinnusen Jormaa rinnekonella.
Myös Valtran tehtailta olen hakenut uuden Valtran meidän tilalle vuonna 2011. Äänekoski on minulle muutakin kuin vain kaupunki kaupunkien joukossa.
Ilkka Kemppaisen Erkki-poika mummonsa Anne Kivijärven seurassa.
Merkittävän koskelaispoliitikon pikkuserkku
Tuulia Ikkelä-Koski (Kesk.): Suhteeni Äänekoskeen liittyy sukulaisiini. Äitini sukujuuret ovat Hirvaskylällä, joten Äänekoski on ollut paikka, jossa käytiin kaupoilla ja sukuloimassa. Lapsuudessa minulle tuli tutuksi Pukkimäen alue, missä tätini perhe tuolloin asui. Lisäksi Suolahdessa asui yksi tädeistäni ja sinne suuntasin matkani usein viikonlopun viettoon hyppäämällä Tourusen linjan kyytiin kotipysäkiltäni Puuppolasta.
Myös lasteni isovanhemmat asuivat Suolahdessa muutaman vuoden isoisän ollessa töissä Äänekoskella. Edelleen Äänekoskella asuu sukuani mm. pikkuserkkuni, joka on pitkään vaikuttanut Äänekosken kunnallispolitiikassa. Meitä yhdistää puolueen lisäksi kiinnostus kirjallisuuteen ja positiivinen luonne. Tarkemmin tarkasteltaessa yhdennäköisyyttäkin löytyy. Kyseinen mies on Risto Kumpu.
Äänekosken tapahtumista Keitelejazz ja paikoista Keitele-järvi on kuulunut usean kesän reissuihini veneilyn merkeissä.
Sukujuuria – ja vaimo Suolahdesta!
Petri Honkonen (Kesk.): Vaimoni on Suolahdesta kotoisin. Lisäksi omia sukulaisiani asuu Äänekoskella. Tämän ohella oli hätkäyttävää kuulla tieto sukujuuristani kun kävin pitämässä Reimarin tuvassa Konginkankaalla vaalitilaisuutta maaliskuussa. Siellähän asuu paljon Honkosia. Kun oma sukuni on siirtynyt aikanaan Karstulasta Saarijärvelle, sain kuulla että Karstulan Honkoset ovat aikanaan tulleet Konginkankaalta! Ja vieläpä Gallen-Kallelan kuuluisissa maalauksissa esiintyy ehkäpä kaukaisia sukulaisiani. Vaalien jälkeen edessä on ahkeraa sukututkimusta, mikäli kansanedustajan töiltä ennättää.
Poikosten sukua
Petri Neittaanmäki (Kesk.): Äänekoski on minulle varsin tuttu paikka. Toinen mummolani on Saarijärvellä. Pienenä ollessani kuljimme lähes viikoittain Äänekosken kautta Saarijärvelle. Paitsi Hirvaskankaan huoltoasemat, myös Kartano ja Martin kievari ja mahtava nelostieltä näkyvä tehdaskokonaisuus ovat tulleet tutuiksi. Myös Valtran traktoritehtaaseen Suolahdessa on tullut tutustuttua ja Sumiaisten Shake Rautalankafestivaaleille osallistuttua useamman kerran. Topi Sorsakosken keikalla olin ensimmäisen kerran Suokkiksella jo 12-vuotiaana.
Minulla on Äänekoskella myös sukulaisia. Olen isomummoni kautta Poikosia. Taisto Poikonen Äänekoskelta tekee uutterasti jo yli 800-sivuista sukukirjaa Poikosista. Sukulaisia on löytynyt Amerikkaa myöten. Yksi niistä on John Koskinen, joka on palvellut peräti neljää presidenttiä – Lyndon B. Johnsonia, Bill Clintonia, George W. Bushia ja nyt viimeksi veroviraston päällikkönä presidentti Barack Obamaa. Isäni Pekka Neittaanmäki on ollut kirjeenvaihdossa Johnin kanssa ja kutsunut hänet Suomeen ensi kesänä. Suunnitelmissa on myös vierailu Äänekosken tehtaille.
Myös vireä Äänekosken elinkeinopolitiikka on tullut minulle tutuksi. Olen seurannut Äänekosken kehitystä ja tein Jyväskylän yliopistossa projektitutkijana ollessani selvityksen tutkimus- ja kehitystoiminnasta eri seutukunnissa. Äänekosken tutkimus- ja kehityspanostukset ovat olleet jatkuvassa kasvussa. Tämä on merkki alueellisesta vireydestä. Myös Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä innosti äskettäisellä vierailullaan äänekoskelaisia uusiin kokeiluihin. Hän nimesi Äänekosken uuden Nokian paikkakunnaksi.
Toki myös Äänekosken vireä urheilutoiminta on tullut minulle tutuksi. Äänekosken Huima ja Kinnusen urheiluperhe ovat maankuuluja. Kinnuset ovat tervetulleita vieraita Saarijärven Juhannuskisoissa, joihin olen usein osallistunut.
Keikkalääkärinä tuuraamassa
Aira Korhonen (KD): Suhteeni Äänekoskeen alkoi 1970 -luvun alkupuolella, kun mieheni asui siellä työtehtäviensä vuoksi. 80-luvulla asuimme Saarijärvellä ja sieltä kävimme Äänekoskella, ”suuremmassa” kaupungissa joskus pistäytymässä. Terveyskeskuksen lääkäripulaa 90-luvulla paikkasin muutaman kerran tulemalla iltalääkäriksi työstäni keskussairaalalta. Viime vuosina olen käynyt Äänekoskella useita kertoja puhumassa Muistiyhdistyksen ja Parkinsonkerhon yhteiseen projektiin liittyen muistiasioista niin ensitietopäivillä kuin matalan kynnyksen palvelupisteessä Kohtaamossa. Minulla on siis varsin pitkä ”pätkäsuhde” Äänekoskeen!
Viisi vuotta töissä syyttäjänä
Marika Visakorpi (KD): olen ollut töissä Äänekoskella noin viiden vuoden ajan 2004–2008 Äänekosken kihlakunnan syyttäjänvirastossa ja käsitellyt alueen rikosasioita. Senkin jälkeen ja edelleen olen hoitanut niitä Keski-Suomen syyttäjänvirastossa ja nyttemmin Sisä-Suomen syyttäjänvirastossa. Ystäviäkin löytyy Äänekoskelta ja silloin tällöin olen käynyt siellä myös erilaisissa tapahtumissa koripallo-ottelusta hengellisiin tilaisuuksiin ja markkinoihin. Tuntumaa on siis tullut paikkakunnan erilaisiin puoliin.
Pari kesää töissä Lintulahden baarissa
Marita Salenius (PS): Serkkuni asuu Konginkankaalla. Tämä sagnaknignoK tuli tutuksi jo nuoruudessa, kun Lintulahden rannalla olin parina kesänä tätini baarissa töissä. Keiteleessä on uiti ja Killingissä tanssittu (silloin, kun se oli siellä ”kellarissa”). Olen tehdaspaikkakunnalta – Vaajakoski – syntyisin ja siksi olen aina kokenut Äänekosken ja Vaajakosken jotenkin toistensa ”sisariksi”. Nykyisin käyn Äänekoskella – siellä itse sitissä – lähes viikottain tuotetoimitusten merkeissä. Niin on jo tuttua, ettei tuoksuakaan enää tunnista – ainakaan usein.
Vaimo töissä yli 20 vuotta
Toimi Kankaanniemi (PS): Naapurissa Uuraisilla asuin liki 40 vuotta ja hyvää yhteistyötä tehtiin. Vaimo oli töissä Äänekoskella yli 20 vuotta, joten siitäpä syntyi tiivistä yhteyttä hienoon kaupunkiin.
Lapsuusmuistoja sukulaisista – ja ehkä tuleva koti?
Kyösti Kytöjoki (KD): Varhaisimmat muistot Äänekoskesta liittyvät varhaislapsuuteen kymmenien vuosien taa. Nimittäin tätini miehensä ja lastensa kanssa asui Kiertokadulla. Aika lähellä sitä maidontarkastamoa. Eipä siellä enää maitoa taideta tarkastella. Hyvin usein kävimme heillä kylässä.
Nykyisin heidän talonsa kohdalla on kerrostaloja. Ihmetellen olen huomannut käkkärämännyn joka on jätetty pystyyn heidän talonsa seutuville. Ihmeellistä tästä puusta minulla on selvä muistikuva. Myös opiskelu aikoihin liittyy vahvoja muistoja Äänekoskesta. Vanha matkahuolto, Koskela jne. Myös sen aikaisia opiskelu kavereita, joista muutamia olen sattumoisin tavannut. Kuuluuhan Konnevesikin Ääneseutuun.
Vaimon kanssa hiljattain puhuttiin, että kun vanhoiksi tulemme muutetaan Koskelle kasvukeskukseen palvelujen ääreen. Tämä tarina on tosi.
Elämänmyönteinen sukulainen Suolahdessa
Lauri Oinonen (Kesk): Isäni Sulo Oinosen serkku metsäteknikko Olavi Oinonen oli minulle isäni suvun läheisin sukulainen Keski-Suomessa. Elämäntyönsä hän vaikutti Konnevedellä, jossa hänen puolisollaan Vapulla oli parturi-kampaamo.
Jäätyään eläkkeelle Olavi Oinonen asui Suolahdessa ja toimi usean vuoden ajan Suolahden sotaveteraanien puheenjohtajana. Olavi Oinonen oli itse nuorimpia jatkosodan veteraaneja, mutta joutui kokemaan kaikkein raskaimpia vaiheita kesällä 1944 ja viimeisimmäksi kaatuneitten kotiin saattamisessa.
Olavi Oinonen halusi pitää serkkunsa Sulon perheeseen yhteyttä syntymäkotiini Multialle aikansa kulkuvälineellä moottoripyörällä tuoden elämänmyönteisen ilmapiirin jo hyväntahtoisessa olemuksessaan. Tämän sain kohdata myös hänen kodissaan Suolahdessa siellä vieraillessani. Elämänmyönteisyys oli hänellä voimavarana myös sotaveteraanitoiminnassa.
Mummon sisko auttoi hätää kärsiviä
Meiris Suominen (PS): Suhteeni Äänekoskeen löytyy oikeastaan Suolahden kautta. Siellä vaikutti mummoni sisko Anna Rosenlöf voimakkaasti vapaa- / helluntaiseurakunnassa.
Pienenä tyttönä kuljin mummon ja Annan mukana seuroissa. Minuun teki suuren vaikutuksen ja tekee yhä näiden ihmisten pyyteetön ja suoraan sydämestä tuleva heikompien auttaminen. Muistan lähetystyöntekijöiden diaesitykset mitä kaikkea hyvää he olivat kehitysmaiden ihmisten hyväksi tehneet. Kaivoja, kouluja, sairaanhoitoa ja maanviljelyspalstoja; apua viedään sinne missä sitä oikeasti tarvitaan.
Seuraan niin Annan kuin mummoni tietä ja autan yhä helluntaiseurankunnan kautta hätää kärsiviä. Minusta ei tullut lähetystyöntekijää, vaikka mummoni oli siitä varma, että se olisi tulevaisuuteni. Kannatan valtion kehitysavun leikkaamista, koska se on vain kulissien ylläpitämistä ja käsien pesemistä. Ja kannan korteni kekoon seurakunnan kautta, koska se työ tulee sydämestä ja olen nähnyt että apu menee oikeasti sinne missä sitä tarvitaan.
Sukulaisia ja työasioita
Markku Manninen (PS): Olen konepajayrittäjä Hankasalmelta. Yritys Manve Oy perustettu 1982 ja samalla aloitettu yhteistyö traktoritehtaan kanssa, silloinen valmet Oy. Suolahti oli oma kaupunkinsa, mutta myöhemmin se liitettiin Äänekoskeen. Traktoritehtaan nimi on tuosta lähtien muuttunut useita kertoja kuten myös omistaja. Olen ajanut tätä väliä Niemisjärvi–Suolahti varmaan satoja kertoja, vienyt tavaraa jotta kokoonpano on pyörinyt häiriöttä. Manvelle on tulossa 33 v. täyteen kesällä ja edelleen toimituksia tapahtuu Äänekosken suuntaan. Kartano kievarissakin käytiin laulamassa karaokea hyväntekeväisyyteen muutama viikko sitten.
Side on vahva Äänekoskeen, asuuhan siellä myös sukulaisia. Käyntikertojakin tulee lähes kuukausittain.
Kummien maatila Hirvaskankaalla
Raisa Kinnunen (SDP): Ainoa aikuisiän ”sattumukseni” lienee ÄKSän järjestämä vaalistudio tuossa helmikuun puolessavälin. Lapsena tuli usemmankin kerran oltua Hirvaskankaalla kummitädin ja -sedän maatilalla. Nykyisin ajelen sujuvasti moottoripyörällä Äänekosken(kin) ohitse. Olemme mieheni kanssa muutamana viime kesänä ajelleet Suomen Lappia ristiin rastiin, ja sujuvin tie sinne on kunnostusta odottava 4-tie. Ensimmäinen pitstop on perinteisesti Hirvaskankaan Shell.
Työreissuilta tuttu
Eila Tiainen (Vas.): En ole syntynyt siellä eikä sukuanikaan asu siellä, kun olen selkeä Pohjan akka Kemistä. Mutta monin tavoin olen ollut tekemisissä Ääneseudun kanssa, kun olen toimittajana metsästänyt kiinnostavia jutunaiheita ja tavannut sikäläisiä suuria persoonia.
Kaikille suomalaisille tuli 70-luvulla tutuksi elokuvaohjaaja Mikko Niskanen ja Käpykolo. Tein useita juttuja, joissa käsiteltiin mm. Mikon elokuvaa Syksyllä on kaikki toisin ja Mikon rakennusprojekteja ja hänen suuria persooniaan mm. Immua. Eikähän toimittaja voinut olla tietämättä myöskään Mikon rakennusprojektien herättämästä kiistasta paikallisten kanssa tai hänen värikkäästä yksityiselämästään. Vuokko Niskanen oli tuttu toimittajakollegana Ylestä. Ja tietenkin Sumiaisten innovatiivinen poikamiespankki oli maailman uutuus!
Tehtaat ovat myös leimanneet työntekoani. Pekka Leppänen taisi päästä eduskuntaan hiivapölyongelman vuoksi ja kollega Arja Paakkanen sai liikanimen Hiivapöly-Paakkanen. Sittemmin työttömyys ja sen periytyvyys olivat murheen aihe mutta nyt odotettavissa oleva biotehdasinvestointi taas herättää uutta toivoa koko maakuntaan!
Monena siis Ääneseutu minullekin!
Jorma ja Kari auttoivat auto-ongelmissa
Jan-Henrik Merihonka (KD): nostaisin esiin kaksi hienoa äänekoskelaista eli Jorma Suomalaisen sekä Kari Vilppolan, jotka auttoivat meitä maaliskuussa 2010 kun matkalla Katinkultaan automme sytytyssilta pimeni ja jäimme Hirvaskankaan ja Äänekosken välille. Silloin oli pakkasta ihan hyvin, eikä ollut kiva jäädä tien päälle pieni lapsi autossa.
Jyväskylästä kotoisin oleva ystävämme sattui olemaan järjestämässä pitopalvelua Äänekoskella ja hän kysyi sieltä tilaisuudesta apujoukkoja avuksemme. Emme varmaan ehtineet puoltakaan tuntia olla tien sivussa kun Jorma ja Kari tulivat hinaamaan automme Markku Sannan autokorjaamon pihaan. Jorma sitten ehdotti, että ottaisimme hänen autonsa lainaan, jottei Katinkullan matka menisi mönkään. Kaiken kaikkiaan parin tunnin päästä olimme jo jatkamassa matkaa.
Ajoimme viikon ajan Jorman autolla ja paluumatkalla noudimme oman automme autokorjaamolta sekä palautimme auton Jormalle. Äänekoskella asuu hienoja ihmisiä.
Harvesterin ostaja lähti Chileen
Reijo Lahtonen (PS): Metsäkonekauppiaana tutustuin 1995 Arjo Röntyseen, Liimattalassa asuvaan metsäkonemieheen. Arjon kanssa tehtiin harvesterikaupat – Muuramesta lähti eucalyptus savotoille kone Chileen – Conseptionin kaupunkiin. Arjo on asunut Chilessä yli 20 vuotta, mutta kesäisin pistäytyy kotikonnuilla. Pieneltäkin kylältä voi päästä kauas kun on rohkea. Mies voi lähteä ääneseudulta, mutta ääneseutu ei lähde miehestä.
Huiman ihailija
Paul Abbey (Vas): Noin 11 vuotta sitten, vanhin poikani, Eero, vierailtuaan sukulaisten luona Yhdysvalloissa, ilmoitti, että hän haluaisi harrastaa koripalloa. Etsimme seuraa Jyväskylästä, ja löysimme HoNsUn mikropoikien joukkueen. Vein, odotin, ja toin pojan harjoituksista. Ajattelin, että miten voisin käyttää odotusajan hyväksi, ja kysyin hänen valmentajaltaan, Jari Laineelta, jos voisin auttaa häntä valmennusapulaisena. Minulla oli pelikokemusta sekä yliopiston, että valtakunnallisen sarjoista Nigeriassa. Näin pääsin tai jouduin valmennustiimiin.
Kun sarja alkoi, oli selvä, että kovin joukkue oli Äänekosken Huima, ja sieltä alkoi suhteeni Huiman ja Äänekosken kanssa. Kesti kolme kautta ennen kuin saimme ensimmäisen voitto Huimaa vastaan.
Noin 6 vuotta sitten, siirryin toisen poikamme, Aarreen, mikropoikien joukkueeseen HoNsUssa, ja yllätys, yllätys Huima oli edelleen yksi kovimmista vastustajistamme.
Joukkue on nyt C-poikien sarjassa, ja kehitys, joka alkoi kuusi vuotta sitten, on kulkenut rinnakkain Huiman kanssa. Molemmat joukkueet pääsivät valtakunnalliseen SM-sarjaan tällä kaudella. Huiman nuorten joukkueen valmentajat kuin Hannu Koivunen ja poikien vanhemmat ovat minusta tärkeä osa koripallopiiriäni, ja kehumme ja kannustamme toisiamme kun tavataan sekä Keski-Suomessa, että sen ulkopuolella.
Selkeä viesti, joka olen saanut, on se, että Äänekoskella on tahto ja taito koripalloon koska Huima jatkuvasti tuottaa hyviä nuorten koripallo joukkueita. Tällä hetkellä -02 syntyneet pojat ovat valtakunnan kärjen joukossa. Olisi harmi jos heidän kehitys ei jatku ja minusta olisi mahtavaa jos he voivat jatkaa valtakunnan sarjoihin, vaikka korisliigaan asti, jossa he voivat näyttää osaamiseen.
Tämän toteutuminen tarvitsee kuitenkin tukijoita muualtakin kuin vanhemmista, esimerkiksi kaupungin ja paikallisten yritysten tuki olisi varmasti entistäkin tervetulleempaa. Olisi nimittäin harmi jos taisteluhenki, joka olen huomannut Äänekoskella, ei näytettäisi aikuisten areenoilla.
Paperinohuesti työperäinen
Tommi Tapiainen (Vihr): Suhteeni Äänekoskeen on puhtaasti työperäinen. Isänsä työskenteli Metsäliiton metsäteknikkona ostaen puuta Pohjois-Savosta Äänekoskelle kuljetettavaksi. Olin mukana joitakin kertoja ja kävipä niitä Äänekosken herroja myös Keiteleellä kylässä. Aikuisiällä olen käynyt Äänekoskelle oman leipätyöni perässä. Olen vieraillut muutaman kerran Äänekosken pääkirjastossa vinkkaamassa kaunokirjallisuutta Jämsän ja Äänekosken yhteisen kirjallisuusprojektin merkeissä. Suhteeni Äänekoskeen on siis paperinohut, mutta on kuitenkin.
***
ÄKS pyysi kansanedustajaehdokkaita kertomaan suhteestaan Äänekoskeen. Joitain kirjoituksia jouduttiin muokkaamaan tai lyhentämään.
