Äänekosken Martat kutoivat ja lahjoittivat Äänekosken seniorikeskukseen röykkiön villasukkia ja -lapasia.
Idea Marttojen sukkatalkoista muhi Lahja Valtoahon päässä hetken verran. Hän otti asian puheeksi Marttojen kesken, ja eipä mennyt kuin hetki, kun puikot alkoivat jo savuten kalista. Ensin oli kuitenkin hommattava langat.
– Hetken mietittyäni päätin rohkaistua ja käydä kysymässä paikallisista yrityksistä lankalahjoja. Olen sydämestäni kiitollinen ja otettu lämpimästä vastaanotosta, jonka sain yrittäjiltä osakseni, Valtoaho kertoo.
Lankojen lahjoittivat S-Market Äänekoski, Tarvikekeskus, Tokmanni ja Suoteks. Lankakerät jaettiin kahdeksan kutojan kesken.
Marttaliiton vuoden 2019 toiminnassa juhla yhdistyy vaikuttamiseen ja vaikuttavuuteen. Vuodella on neljä painopistettä, joista yksi Sukat Äidille -kampanja.
– Tänne seniorikeskukseen toimitimme nyt 40 paria sukkia ja muutaman parin lapasia.
Sukkien tekemistä riittää myös tulevaisuudessa, kun seniorikeskuksella kuultiin toive vielä seitsemän sukkaparin tekemisestä ja aivan mittatilaustyönä.
– Totta kai tartumme toiveeseen, Valtoaho sanoo ja kertoo tilattujen sukkien menevän Kuntolan puolelle.
Marttojen sukkatempaus otettiin seniorikeskuksella riemurinnoin vastaan. Sukkien kavennuksia ja kantapäitä sekä lapasten peukaloita tutkittiin porukalla ja tarkalla silmällä.
– Jokaisen käsiala on erilainen, ja myös tekniikoissa on havaittavissa monta eri tyyliä, tarkkailijat huomasivat.
Kun sukat oli syynätty ja ilolla vastaanotettu, juotiin päälle pullakahvit.
– Tänne on aina mukava tulla, Martat sanovat.
Marttojen joukosta löytyy innokkaita kutojia ja jokaiselle neulotulle sukkaparille löytyy omistaja ilman suurempia etsimisiä.
– Jos haluaa lahjoittaa lankoja, otamme niitä ilomielin vastaan. Lahjoitettavista langoista voit ilmoittaa sähköpostilla osoitteeseen aanekoskenmartat@gmail.com, Martat vinkkaavat.
MARJO STEFFANSSON