Ari Liimataisen töitä pääsee ihastelemaan näyttelyssä ja halutessaan kotonaankin, sillä taiteilija järjestää kaksipäiväisen taidemyyntinäyttelyn.
Taiteilija Ari Liimatainen hääri torstaina Äänekosken Kauppakatu 13 yläkerrassa. Tila oli vielä tyhjä, mutta iltaa myöten seinät täyttyisivät helposti tunnistettavista tauluista. Perjantaina 20. joulukuuta perähuoneessa nimittäin aukeaa taiteilijan taidemyyntinäyttely kahdeksi päiväksi.
– Tuon kotoa kaiken, mitä tähän tilaan seinille saan mahtumaan. Tässä jo kaksi taulua ehti tipahtaa lattialle, onneksi edes toisen lasi säilyi ehjänä. Täytyy vielä lähteä ostamaan sopivampi nauloja, Liimatainen pohti torstaina.
Syksy on ollut hänelle kiireistä aikaa, uusia maalauksiakin on jonkin verran tehty. Osa töistä jäi taiteilijan viime matkalla Viroon vielä hetkeksi, mutta valinnan varaa näyttelyyn on laidasta laitaan.
Teokset syntyvät sitä mukaa, kun ideoita juolahtaa mieleen. Tarinoita taulujen takana on yhtä monta kuin kuvaakin. Tässä niistä muutama:

K (Kafka kahdella koolla), vuodelta 2001
– Ihailen Kafkaa, olen lukenut häneltä kaiken, mitä on tullut. Ne ovat erittäin omituisia tarinoita. Idea tähän tauluun syntyi Oikeusjutun päähenkilöstä, jonka sukunimi on K. Tässä sitten on Kafka kahdessa koossa: isona ja pienenä, Liimatainen nauroi.

Tyhjän naurajat, vuodelta 1999
– Tyhjän naurajat -maalauksen tein aivan alkuaikoinani. En muista tarkasti, mistä sain idean siihen, mutta se riemastuttaa minua edelleen suuresti. Kun se kerran oli esillä Riihimäellä, pysähtyi turistiryhmä katsomaan sitä ja nauroi katketakseen. Se jäi mieleen.

Seepran perse, vuodelta 2008
– Kun minun aina tulee kirottua, että ”voi seepran perse”, niin sitten minä päätin maalata sellaisen. Siinä kirouksessa on sellainen hyvä sointu ja rytmi. Joskus seepra muuttuu tilhiksi tai ”voi ruutanan perse!”
Ari Liimataisen taidemyyntinäyttely perjantaina ja lauantaina 20.-21. joulukuuta Kauppakatu 13 yläkerrassa (entiset ÄKSän toimituksen tilat). Perjantaina auki kello 14-18 ja lauantaina kello 10-16.