ÄKS

Asemakadulla hulinoidaan koulun johtokunnan toimesta

30.01.2014 14:20
Johtokunnan jäsenet Sanna-Mari Hopia ja Päivi Vanhapelto näyttävät hulinoinnin mallia.
Helmikuussa hulinoidaan Asemakadun koululla jotta oppilaille saadaan mukava päivä tulevaisuuteen. Yhdessä tekemisen meininki on kova.

 

Asemakadun koulun johtokunta järjestää koululla pihassa että salissa Helmihulinat nimeä kantavan tapahtuman lauantaina 15. helmikuuta. Tilaisuudessa kerätään varoja koulun oppilaiden virkistystoimintaan.

– Haluamme edistää koulun ja kodin yhteistyötä. Tapahtuman järjestelyissä että itse hulinassa yhdessä tekemisen meininki, johtokunnan puheenjohtaja Sanna-Mari Hopia kertoo ja muistuttaa että järjestelyissä on mukana myös koulun oppilaat eli oppilastoimikunta.

Koulun johtokunnassa on viisi jäsentä sekä rehtori, koulunkäynninohjaaja ja opettaja.

– Johtokuntaan nimetty ope on saanut siirron muualle, reksi Sari Valtonen selventää.

Koulun ympärillä sekä sisällä tunteet vellovat kuumana sisäilmaongelmien vuoksi. Nyt on tärkeää herätellä positiivista virettä ilmoille.

– Tilaisuuden taustalla on juuri nämä ilmenneet ongelmat, emmekä ole näitä tokikaan unohtaneet, Päivi Vanhapelto kertoo.

Tilaisuudessa on het ja vaikka mitä: lasten taidenäyttelyä, alkusammutusnäytös, verenpaineen mittausta, askartelua, keppiheppakisaa, jumppaa, kasvomaalausta, poniratsastusta, RokkiBreikkiläisten lastenkonsertti ja tanssiva koira Nasu. Ja vielä vaikka mitä ja vähän päälle.

Tilaisuutta tukemaan ja yhteistyöhön ovat lähteneet aimo joukko paikallisia yrityksiä ja yhdistyksiä. Mukaan on myös haastettu joka ikinen valtuutettu tammikuun valtuuston kokouksessa.

– Kukaan ei ole tarttunut haasteeseen, Hopia ja Vanhapelto harmittelevat.

Tuotolla on tarkoitus järjestää oppilaille elämys jossain muussa ympäristössä kuin koululla.

– Onko se sitten Suolahtisalissa vai teatterimatka Jyväskylään, se jää nähtäväksi tuoton määrän myötä. Kulttuurielämys on kuitenkin asia mitä kohti mennään.

Sisäilmapiiriongelma on tullut säestämään sisäilmaongelmaa. Tähän kehitykseen toivotaan parempaa suuntaa.

– Aktivoitetaan henkistä hyvinvointia yhdessä tekemällä. Taustalla kuitenkin oppilas jolle halutaan terveellinen oppimisympäristö. Parakkeja me emme tällä tempauksella saa ostettua, mutta viesti siitä, että yhteen hiileen puhalletaan, se toivottavasti näkyy ja kuuluu, reksin kansliassa kerrottiin.

Vastaa

  1. Mutsi sanoo:

    ”Koulun ympärillä sekä sisällä tunteet vellovat kuumana sisäilmaongelmien vuoksi. Nyt on tärkeää herätellä positiivista virettä ilmoille.

    – Tilaisuuden taustalla on juuri nämä ilmenneet ongelmat, emmekä ole näitä tokikaan unohtaneet, Päivi Vanhapelto kertoo”

    Tuntuu sitten aika järjettömältä että lapset kärsii sisäilmaongelmasta ja sitten järjestettään tälläinen hieno päivä paikkaan jossa ne lapset siitä sisäilmasta kärsii. Kuinka moni oireilevan lapsen vanhempi haluaa ihan vapaa-aikana alistaa lapsiaan tuolle huonolle sisäilmalle, en minä ainakaan.

  2. juliana sanoo:

    Asiansa tuntevat asiantuntijat toteavat, että sisäilmaongelmista kertoo tilojen käyttäjien oireet ja jo ne yksistään ovat riittävän suuri peruste lähteä tiloista pois! Kaikkia ongelmia ei voida mitata mittareilla, eikä ainakaan kaikilla mittareilla. Kuka takaa, mitä mittareita on käytetty ja onko tilojen kunnon tarkastaja puolueeton taho vai epäluottamusta jo vuosia kerännyt kaupugin tilapalvelu.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy