ÄKS

Asemakadun koulun vanhemmat raivoissaan: ”Emme todellakaan jätä asiaa tähän!”

23.01.2014 19:35 (muokattu 23.01.2014 19:38)
Vanhemmat järjestivät päivän mittaisen koululakon 5. joulukuuta.
Päätös opiskelun jatkamisesta Asemakadun koulussa järkytti vanhempia. Kaksi asiaa on varmaa tässä vaiheessa: periksi ei anneta eikä lasten terveyttä riskeerata.

 

Keskiviikkoinen uutinen Koulutyö jatkuu Asemakadulla – tutkimustulokset eivät hälytä nosti voimakkaita tunteenpurkauksia koululaisten huoltajien keskuudessa. Marraskuun lopun koululakkoakin järjestämässä ollut vanhempi Sanna Korpinen kuuli päättäjien lausunnosta siskoltaan puhelimitse eikä ollut uskoa korviaan.

– Tämä on surullista, nyt ottaa päähän. Olin niin raivoissani, että rauhoittelin tunnelmia ennen kuin edes aloin lukemaan uutista. Suoraan sanottuna paha mieli purkautui illalla itkuna, ja keskustelimme asiasta vielä pitkään Facebookissa muiden vanhempien kanssa, Korpinen sanoo ÄKSälle.

Korpisen mukaan viha ja pettymys on yleinen mieliala, kun tuntuu, että koko vanhempien työ on mennyt hukkaan.

 

Lasten oppiminen kärsinyt

 

Kolmasluokkalaisen lapsen isä Henri Puromäki on niin ikään tyrmistynyt päätöksestä ja erityisesti virkamiesten kommenteista.

– Tuntuu, että meitä vanhempiakin aliarvioidaan tässä. Ensin sanotaan, että koululla on jotain ja yhtäkkiä ei olekaan mitään hätää. Valehdellaanko meille? Jos kaikki on kunnossa, niin muualle siirretyt opettajat ja luokat vain takaisin ja lääkärit vastuuseen, eikös tässä sitten olekin kyse pelkästä luulosairaudesta? Puromäki laukoo.

Kaikki ÄKSän haastattelemat vanhemmat sanovat samaa: Opettajien jatkuva sairastelu ja sijaisuudet rasittavat lapsia. Erilaiset opiskelutavat hämmentävät ja kun pysyvyyttä ei ole, niin se heijastuu oppimiseen.

– Meidänkin lapsella oli kahdeksan opettajaa syksyn aikana. Lapsi ei saa enää kontaktia oppimiseen ja numerot laskevat. Tuossa iässä opettajan rooli on hyvin tärkeä, Puromäki toteaa.

Puromäen perhe on jopa ensimmäistä kertaa keskustellut paikkakunnalta pois muutosta, jos Asemakadun koululle ei tehdä mitään.

– Äänekosken vetovoimaisuuden kannalta kaupungin kannattaisi panostaa luomaan lapsiperheille hyvät edellytykset asua täällä, Henri Puromäki sanoo.

 

Tilanteeseen ei tyydytä

 

Sanna Korpisen neljä lasta käyvät Asemakadun koulua. Ensimmäisen kerran huoltajat alkoivat yhdessä pohtimaan, mistä lasten jatkuva oireilu johtuu vuosi sitten sosiaalisessa mediassa. Huoli kasvoi ja kun keskustelua alettiin käydä julkisesti, uskoivat vanhemmat tilanteen muuttuvan.

– Oli helpottunut olo ja nyt sitten tulee tällainen takaisku. Mutta me emme luovuta asian suhteen, olemme jo ottaneet yhteyttä korkeampiin tahoihin. Minä en ainakaan kestä laittaa omia lapsiani kouluun, jossa he sairastuvat. Se pelottaa oikeasti, Korpinen jatkaa.

Kahden koululaisen isä Tomi Korte on samaa mieltä, päätökseen ei tyydytä.

– Käyrät nousi uutisen lukemisen jälkeen saman tien. Jos Asemakadun koulun tilanteelle ei tehdä mitään, niin tässä on kaksi vaihtoehtoa, joista ollaan keskusteltu: joko järjestetään uusi lakko tai vaaditaan kaikille oireileville lapsille uusi paikka käydä koulua. Onko kaupungilla tarjota sellaisia tiloja? Korte kysyy.

Aivan sokeana ei kuitenkaan hutkita, sillä ainakin Korte luo toivonsa AVIin ja tammikuun loppuun asetettuun rajaan ilmoittaa, missä aikataulussa henkilöstö ja oppilaat saavat uudet tilat (AVI Asemakadun koulusta: Kaupungin on järjestettävä terveet ja turvalliset työtilat!). Jos sekään ei auta vanhempien huoleen, niin sitten käännytään ministeritason puoleen.

– Eihän tästä tule mitään, kun lapset olivat viime keväänäkin yhteensä kaksi ja puoli kuukautta kotona oireilujensa takia. Oli jatkuvaa nuhaa ja nivelsärkyä, väsymystä ja nenäverenvuotoa, Korte päivittelee.

Seuraavaa siirtoa odotellaan, sillä ainakaan nämä vanhemmat eivät ole valmiita ottamaan riskiä lapsen sairastumiseen.

Vastaa

  1. minna sanoo:

    Hohoi. Myös lasten vanhempien työnantajat… teillä on työntekijä joka on sairaslomalla vain koska lapsi suoritta oppivelvollisuutta siihen soveltumattomassa ympäristössä. Varmaan käy kalliiksi kaikille, joiltain menee terveys ja toisilta silkkaa rahaa . Terveys rahan edelle..

    1. Tilapäinen hoitovapaa sanoo:

      Sairauslomaa saa vain jos on (itse) sairaana. Sairaan lapsen hoitoon ei vanhemmat saa ikinä sairauslomaa. Ainut mahdollinen palkallinen vapaa on 3 päivän tilapäinen hoitovapaa äkillisesti sairastuneen alle 10-vuotiaan lapsen hoidon järjestämiseksi. Kaikki tämän jälkeen on vanhemmille palkatonta!

  2. suolahtelainen veronmaksaja sanoo:

    Se, että Äänekoskella on vetovoimaisia kaupunginosia, tuntuu olevan nyt kaupungille samantekevää. Linjaukset Suolahden lapsiperheille eivät ole olleet kovin vetovoimaisia. Neuvolapalvelut siirtyvät Äänekoskelle, Asemakadun koulun epäselvä kohtalo vaivaa ja päiväkodin laajennus aiheuttaa kysymyksiä.

    Ennen lasten syntymää ajattelin, että Suolahti on ihanteellinen paikka kasvattaa lapsia. Hyvät palvelut kävelymatkan päässä. Kuitenkin nyt lasten kasvaessa tuntuu, että tänne jääminen voi olla virhe.

    Pienet ja turvalliset asuinympäristöt nostaisivat Äänekosken vetovoimaa.

    1. riikone sanoo:

      No ei sitä vetovoimaa tule, jos kaupungin asiat on muuten päin peetä. Talousasiat päin mäntyä, työllisyyslukemat vaan huononevat, yrittäjyyttä ei kannusteta/tueta mitenkään, hyväveli jyrää demarityyliin ja sitä rataa.
      Tarvittaisiin ihan totaalinen muutos kaikkeen.

  3. juliana sanoo:

    Asemakadun kouluun on saanut nyt neljä opettajaa ns. porttikiellon terveydellisistä syistä, ja tätä ennen samoista syistä johtuen on lähtenyt jo aiemmin viime vuosina ainakin saman verran henkilökuntaa pois! Säälittää todella nuo lapset ja kauhistuttaa vallan kahvassa olevat päättäjät, jotka eivät kanna vastuutaan. Varmasti nuo oirehtijat ja oireet ovat riittävä todiste vakavista ongelmista sisäilman laadussa ja terveysuhasta.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy