Viikko sitten nopeasti edenneseen sairauteen menehtynyt Jaakko Kolmonen kävi oppikoulun Suolahdessa. ÄKS julkaisee mestarikokin haastattelun Kosketuksia -kirjasta hänen muistolleen.
Pyrin Suolahden oppikouluun vuonna 1953, mutta en päässyt sisään. Seuraavana vuonna tärppäsi vieläpä parhain pistein, sillä osasin valmistautua pääsykokeisiin oikein. Opettelin lukukokeen Ruma ankanpoikanen –sadun ulkoa ja ymmärsin mennä maantiedon kokeessa eturiviin, sillä opettajan kysyessä kartalta paikkaa, näin lukea sen siitä läheltä. Matematiikka ei tuottanut pulmaa.
Kotini oli Haapa-Vatialla, joten kuljin viiden kilometrin matkan kouluun aluksi höyryjunalla ja myöhemmin lättähatulla. Talvella kuljin hiihtämällä tai potkurilla. Oikotie toi Sirkkaharjun takaa, Kirppuvuoren ja Suojärven yli ja Keski-Suomen Opiston pihan poikki Kukkulanmäelle.
Kotona oli kanoja ja lehmiä. Voi kirnuttiin itse, ja suolahtelaiset halusivat kilvan meidän kermaan ja munia. Minä toin kouluun tullessani kananmunia Kahilan kauppaan jenkkikassisin mallisessa nahkakassissa. Kerran kassi kolahti tiskin laitaan ja munia odottaneet asiakkaat säikähtivät, että munat menivät rikki. Kauppias, joka oli sukkela suustaan ja huumorilla varustettu, sanoi etteivät nahkapussiset munat mene rikki.
Asemakadulla sijaitsevaan baariin toin kermaa, josta valmistettiin jäätelöä. Koskaan ennen en ole maistanut niin hyvää jäätelöä kuin se oli, enkä vielä tänäkään päivänä.
Suolahdessa oli limonaditehdas. Se kiinnosti kovasti ja joskus ikkunan takana norkoileville pojille heltisi juotavaa.
Junaratojen takana, Vallilankadulla oli makkaratehdas. Sieltä sai ostettua viidellä pennillä puoli metriä lenkkimakkaraa. Sillä pätkällä jaksoi mainiosti hiihtää Vatialle. Satamakadulla sijaitsi leipomo, jossa käydessäni sain innostuksen ryhtyä leipuriksi. Hain tuohon leipomoon harjoittelijaksi, mutta en päässyt. Sen sijaan Jyväshovissa aukeni tie oppipojaksi.
Pärjäsin hyvin koulussa, tosin sain ehdot englannista ja tuplasin viidennen luokan. Yhteiskoulussa oli hyvät opettajat. Erityisesti on jäänyt mieleen Veli-Matti Pitkänen, hän oli tasapuolinen ja kannustava ja huomioi oppilaita persoonina. Keskustan koululla (nykyinen Asemakadun koulu) kävin puu- ja metallitöissä. Minulla on vieläkin tallessa siellä tehdyt mandoliini ja kirves. Minusta oli suurenmoista, että meille opetettiin muun muassa hitsausta. Useasti jäin koulun jälkeen tekemään töitä, ihan omalla ajalla.
Sain kutsun Suolahden yhteiskoulun 25-vuotisjuhlaan vuonna 1973. Minulla oli mukanani raaka-aineita, pannut, levy ja hella. Koulutodistuksen kuutosen esiintymistaidolla hurmasin juhlayleisön, kun loihdin Telakkakadun koulun näyttämöllä aterian tuttuun Patakakkosen tyyliin.
Suolahti on minulle rakas paikka. Sain vuonna 1991 Viljo –patsaan juhlallisesti ilotulituksen säestämänä. Osaavatkohan suolahtelaiset olla ylpeitä siitä, että heillä on kaksi kasvattia jotka ovat saaneet valtion tiedonjulkistamispalkinnon? Minä sain sen vuonna 1988 ja musiikkitoimittaja Ilpo Hakasalo vuonna 1987.
Nopeat:
Läskisoosi vai karjalanpaisti?
– Karjalanpaisti on Suomen terveellisin ja vatsaystävällisin ruoka.
Silakka vai siika?
– Ehdottomasti muikku!
Kovat vai pehmeät rasvat?
– Kylmäpuristettu rypsiöljy. Kaksi ruokalusikallista päivässä takaa päivittäisien Omega-3 ja Omega-6 rasvahappojen sekä E-vitamiinin saannin. Oliiviöljyä kun olisi lipitettävä neljä desiä.
Leipäressu vai tohraperu?
– Leipäressuun sokeripalan kokoisia ruisleivän paloja, lypsylämmintä maitoa, itsepoimittuja mustikoita ja entsyymipitoista hunajaa.
Kalakukko vai karjalanpiirakka?
– Vuoropäivin molempia.
Fakta
Jaakko Kolmonen
– s. 2.5.1941 Juankoskella, kuoli Helsingissä 3.9.2016
– kävi Suolahdessa oppikoulua vuosina 1954-1959
– keittiömestari ja opetusneuvos, toimittanut 40 ruoka-aiheista keittokirjaa
– tuli koko kansalle tutuksi ohjelmista Patakakkonen ja Asia on pihvi
– sai ravintonsa evakkomatkalla etupäässä maamojen rinnoista, milloin eläinvaunussa milloin hevosreessä.
– kouluvuodet herkutteli Keski-Suomen puhtaan luonnon tuotteilla, karjalaisilla piirakoilla ja kukoilla sekä teuraspäivänä pässinkiveksillä ja pötsillä.
– kokkikouluvuosinaan tutustui koulutuksen takia kaikkiin mahdollisiin alkoholijuomiin ja Helsingin ruokakulttuuriin.
– Saksassa töissä ollessaan herkutteli eisbaineilla ja sauerkrautilla erilaisten oluiden kanssa. Ruotsissa Tore Wretmannin ravintoloissa tuli tutuksi husmankostit aina köttbullareista ja svartsopasta lungmosiin asti.
– aika lapissa oli herkkujen aikaa, söi poroa koparasta peräsuoleen.
– on syönyt elämänsä aikana yli 1400 kiloa puurohiutaleita ja vuodesta 1964 alkaen yli 12 700 jälkiuunileipää.
TEKSTI: MARJO STEFFANSSON
