ÄKS

Biotalous- ja juustopäivät joutuivat jouheasti – Äänekosken ääniä ja ulottuvuuksia esillä monipuolisesti

21.05.2023 22:01

Lauantaina Äänekosken Pankkarilla ja parkkialueella tempaistut Biotalous-, juusto- ja yleismessut ovat joustaneet entistä enemmän yleismessujen suuntaan.

 

Äänekoskikeskeisyys on pysynyt vahvana ja kaupunkia, paikallista elämänmenoa ja toimintaa esittelevät osastot olivat enemmistönä messutarjonnassa.

Työuransa valtakunnallisen järjestön vetäjänä tehnyt monitoimimies ja ideanikkari Pekka Häyhä ei malttanut pysähtyä eläkepäivilläänkään ja vuonna 2016 hän ideoi sekä toteutti paikallisen biotalousosaamisen ja juustontekotaitojen innoittaman tapahtuman.

– Tappiotahan siitä tuli, mutta sain hyvää palautetta ja idea tuntui kantavan. Piti vähän muokata toteuttamismallia, mutta riskillä mennään tälläkin kertaa, Häyhä luonnehti tapahtuman ja moikkailee ohi kulkevia tuttuja, joita Äänekoskella riittää.

Messut ovat mainio tilaisuus järjestöille, yhteisöille ja yrityksille saada ääni kuuluville ja toimintaa esille. Kohdatessa pääsee suoraan vuorovaikutukseen kaupunkilaisten kanssa. Toukokuussa ei tapahtumia juurikaan ole, joten moni tykkäsi tulla paikalle ihan vaan tuttuihin törmäämään ja jutustelemaan.

Messuosastoja oli yli puolensataa  ja kauimmainen esittelijä virolainen hotelli- ja kylpyläketju. Juustoteemakin oli tarjolla. Läheisin makukokemus oli, kun päästiin maistamaan leivonmäkisen juustolan maailmallakin palkittuja tuotteita.  Osastoja oli yli puolensataa ja keli kohdallaan. Kansaa alkoikin parveilla paikalla heti aamusta alkaen.

Maa- ja kotitalousnaisten Äänekosken osaston lettukahvilassa puheenjohtaja Marja Kautto kertoo, että jo vuosikymmenten ajan toiminut yhdistys kuuluu palvelu- ja koulutusjärjestöön, joka vaalii yhteisöllisyyttä, jakaa lähiruokaoppia vaikkapa villiyrttikurssilla ja opastaa perinteiden pariin. Talkoissa olivat mukana myös Minna Kuusjärvi ja Pirkko Kautto.

Äänekoskelais-afrikkalaisen ulottuvuuden messuille toi Mimmi Pekurinen afrikkalaisista kankaista ommeltuine värikkäine naistenvaatteineen, joista osa valmistetaan Äänekoskella. Kaupungin maahanmuuttokoordinaattorina työskentelevä Pekurinen toimii perustamansa kristillis-eettisen Blooming Desert hyväntekeväisyysjärjestön vetäjänä ja vaatekaupalla hankitaan varoja toimintaan.

Äänekosken Tärppi ja Kömin Kalastajat ohjasivat messualueen uimarannassa lapsia ja nuoria onkimisen pariin. Innokkaita onkioppilaita riitti uimalaiturille välillä jonoksi asti, sillä saalis oli varmistettu houkuttelemalla särkikalat paikalle mäskittämällä. Markku Ilves, Jukka Levänen ja Pentti Kukkamaa pistäytyivät välillä tutustumassa muuhunkiin messutarjontaan ja tapahtuma sai kehuja 

Äänekosken asukasyhdistyksen esittelypisteessä kertoivat toiminnasta Kirsti Laakso, puheenjohtaja Reijo Pitkänen ja varapuheenjohtaja Nalle Högberg. Yhdistys tukee Äänekosken taajaman asukkaiden yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta ja kantaa huolta  alueen viihtyisyydestä sekä järjestää tapahtumia. Kaupungin kanssa käytävä vuoropuhelu on tärkeä osa toimintaa.

 

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy