Kaupunginjohtaja esitti kaupunginhallitukselle, ettei kaupunki tee ostotarjousta Suolahtisalista ja sen maa-alueista. Kaupunginhallitus päätti keskustelun jälkeen jättää asian yksimielisesti pöydälle.
– Minulla on asiassa esittelijän vastuu, enkä voi esittää kaupungille epäedullista ratkaisua, että ostettaisiin erittäin kallis ja sisäilmaongelmainen tila. Kokisin syyllistyväni virkavirheeseen, sanoi kaupunginjohtaja Matti Tuononen viime viikolla.
Kaupunki on maksanut 30 000 euroa tilaamastaan kuntokartoituksesta. Hiljattain selvitettiin salin kuntoa vielä 10 000 euron edestä lisää. Lisäselvityksessä tehtiin tarkempaa tutkimusta varsinaisen Suolahtisalin rakenteista.
Suolahtisalin kohtalosta pidettiin tammikuussa myös valtuuston iltakoulu, jossa kaikille valtuutetuille esiteltiin erilaisia vaihtoehtoja siitä, mitä Suolahtisalin tilanteessa tulisi tehdä. Vaihtoehdot ovat salin ostamatta jättäminen, salin osittainen kunnostaminen, salin kunnostaminen kokonaan, salin vuokraaminen uudelta omistajalta ja uuden kulttuuritilan rakentaminen.
Suolahtisalin peruskorjaus tulisi selvitysten mukaan kustantamaan 3,7 miljoonaa euroa ja uusi kulttuuritila maksaisi noin neljä miljoonaa auroa. Uutta kulttuuritilaa on alustavasti pohdittu rakennettavaksi Kotakennään alueelle, Viiskulmaan ja Palomäen alueella. Myös näiden vaihtoehtojen plussat ja miinukset on kartoitettu.
Kaupunki tekee tänä vuonna vapaa-aikaohjelman, jossa kartoitetaan kokonaisuudessaan kaupungin kulttuuritilojen tarve ja toteuttamissuunnitelma.
Mitä mieltä Matti Virtanen
Suolahtisalin kuntotutkimusten tuloksia ei ole vielä saatu. Otetaan kantaa vasta sen jälkeen. Ei toimita niin kuin kaupunginjohtaja, joka teki ehdotuksensa ennen tuloksien saamista ja näin osoitti, ettei tutkimuksilla – oli tulokset mitä hyvänsä – ole merkitystä hänen esitykselleen. Hän pysyy kannassaan, jonka jo viime kesänä loihti julkisuuteen, Suolahtisali on väärässä paikassa ja sitä ei tule lunastaa ja kunnostaa.
Jos sali olisi Äänekoskisali, se kannattaisi korjata. (Suolahtelaisten rahoilla)
Iso kiitos kaupunginjohtaja Matti Tuonoselle, joka suoraa selkärankaa osoittaen kertoi: yhtenä hänen tehtävänään on vahtia kaupunkilaisten rahoja, ennenkaikkea sitä menopuolta. Viisas kannanotto suolahtisaliin, josta jo tutkimustuloksiakin: kauhistuttava korjaussumma+ vuosittaiset ylläpitokustannukset. Ei hän sitä ole loihtinut, kuten MV väittää, summat ihan faktaa.
MV:n kommentissa yksitoista viimeistä sanaa on myös faktaa.
Korjattaisiinko ensin Painotaloa. Sehän ostettiin nimenomaan kulttuuritaloksi.