ÄKS

Elinkautinen ei varma – Kivetyn murhasta tuomittu valittaa hovioikeuteen

12.02.2014 20:10
Kun esimerkiksi väkivaltarikollinen jatkossa vapautuu, saa uhri aina halutessaan siitä tiedon.

Kivetyn murhan käsittely jatkunee mitä myöhemmin Vaasan hovioikeudessa. Elinkautiseen tuomitun Kai Hämäläisen, 42, asianajaja Tero Lakka kertoo pitävänsä varmana, että Keski-Suomen käräjäoikeuden keskiviikkona annetusta päätöksestä tehdään valitus.

– Tuomio luettiin salissa, joten emme ole saaneet sitä vielä kirjallisessa muodossa. On äärimmäisen todennäköistä tai voi kyllä sanoa varmaa, että tulemme valittamaan tuomiosta, Lakka kertoo.

Lakka korostaa, että Hämäläinen on alusta alkaen kiistänyt kaiken. Käräjätuomari Hannu Kilpelä perusteli tuomiota osin KRP:n rikosylikonstaapelin todistukseen siitä, mitä Hämäläinen oli hänelle epävirallisessa puhutuksessa Vantaan vankilassa ollessaan kertonut.

Puolustus katsoo, ettei Hämäläinen ollut puhuteltaessa sellaisessa kunnossa, että häntä olisi voitu kuulustella. Puolustuksen mukaan KRP rikkoi tältä osin esitutkintalakia. Se taas tarkoittaa sitä, ettei rikosylikonstaapelin todistusta olisi pitänyt ottaa huomioon oikeudessa.

Mitään hävittävää Hämäläisellä ei tuomion viemisestä hovioikeuden arvioitavaksi ole. Rangaistus voi vain laskea.

VIIDEKSI VUODEKSI vankilaan törkeään pahoinpitelyyn yllyttämisestä tuomitun Esa Oinosen asianajaja Jouko Pelkonen ei vielä ota kantaa, valittavatko hekin hovioikeuteen.

– Tyytymättömyys päätökseen ainakin ilmoitetaan. Pitää lukea rauhassa tuomio ja katsoa, mikä arvo siinä on millekin seikalle annettu, Pelkonen sanoo.

Myös Oinonen kiisti syytteet käräjillä kokonaisuudessaan.

Kihlakunnansyyttäjä Pia Porkka ilmoittaa olevansa varsin tyytyväinen tuomioon. Hämäläinen sai syytteen mukaisen tuomion murhasta; Oinosen kohdalla toteutui vaihtoehtoinen syyte.

Avunannosta syytetyn kahden miehen vapauttaminen ei syyttäjää paina.

– Tuomio näytti siltä, mitä oli odotettavissakin, Porkka kertoi.

 

Vastaa

  1. Lyöty tuomio sanoo:

    Ensin tunnustaa ja sitten kieltää. Haiskahtaa vahvasti viivyttelylle

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy