ÄKS

Eloriehassa asenne kohdallaan

22.08.2012 16:19


Resonaari vas: kitara: Eevert, basso: Kaarlo, rummut ja laulu: Marlo, koskettimet: Tomppa ja koskettimet ja laulu: Jaakko

1960-luvulta saakka järjestetty Elorieha järjestettiin taas. Monennenko kerran, sitä ei kukaan muistanut, vaikka kuinka tivasi.
– Mutta joka tapauksessa tämä on se Oikea, Aito ja Alkuperäinen Elorieha, kuittaa utelut erityisopettaja Harri Lehto.
Suojarinteelle Terapiatalon pihaan oli tullut väkeä pitkin Suomea liki 300:n pään verran. Meno oli kova: poliisikoira esitteli työtään, muurinpohjaletut paistuivat ja maistuivat ja kaikilla oli kivaa ? sateisesta säästä huolimatta.
– Ei tässä kelissä mittään vikkaa oo, on tässä ennenkin kastuttu, toteaa Hankasalmelta Eloriehaan saapunut Ari.

Totta. Asenne ratkaisee.

Eloriehassa on parasta bändit, se tuli selväksi pikimmiten.
– Niin ja hyvä meininki, Salli kertoo ja menee lavan eteen odottamaan Helsingistä saapuneen Resonaarin toista settiä.

Resonaarin riveissä soittaa monelle tuttu mies, Musiikin erityispalvelukeskus Resonaarin johtaja Kaarlo Uusitalo.
– Mä paikkaan tässä estynyttä basistia.

Uusitalo toimi Suojarinteellä musiikkiterapeuttina vuosina 1990-1997. Tuona aikana hän kehitteli terapiatyönsä avuksi kuvionuotit.
– Musiikki ja sen tekeminen auttaa kehitysvammaisia hahmottamaan kaoottista maailmaa ja omaa osuuttaan siinä, sillä musiikin voima on valtava. Sen rakenteiden ymmärtäminen, informaation seuraaminen ja ymmärtäminen, soittamisen oppiminen auttavat kaikki hahmottamaan ja jäsentämään erilaisia ympärillä olevia ilmiöitä.

Kuvionuoteissa nuotti-informaatio on konkreettista: sen minkä näet, sen soitat. Sen täytyy olla mahdollisimman pelkistettyä ja yksinkertaista, mutta samalla sen täytyy pitää sisällään kaikki se informaatio, mikä perinteisessäkin nuottikirjoituksessa on.
– Musa on looginen järjestelmä, kuvaisin sitä jopa matemaattiseksi järjestelmäksi. Soittaminen antaa mahdollisuuden oppia ja ymmärtämään palasia, ja kun ne laittaa järjestykseen, kaoottinen kuva maailmasta muuttuu ymmärrettäväksi, Uusitalo kertoo.

Resonaari aloittaa ja lavan edus on kansoitettu.
– Tää on purkkaa ja jytää!

Tulossa Kosketukseen: Kaarlo Uusitalo muistelee aikaa Suolahdessa ja kuvionuottien syntyä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy