Erkki ja Jaana Tani täyttivät 60 vuotta, ikäeroa yhdeksän päivää ja takana 43 vuotta yhteistä polkua.
Erkki ja Jaana Tani ovat olleet yhdessä koko tähän asti kuljetun aikuisen elämän ajan. Lukion kakkosella, 17-vuotiaana, alkanut rakkaus on roihunnut tähän päivää saakka. 60 vuotta täyttävä pariskunta jakaa arvot ja tehtävät. Kuuden lapsen vanhemmat ja kolmen lapsen isovanhemmat juhlivat pyöreitä moneen kertaan.
Erkki myöntää rakastuneensa Jaanaan jo lukion ykkösellä. Rakkauden liekki leimahti ”vasta” näytelmässä, jossa he olivat pääpari: Erkki oli Ruma Abinpoikanen ja Jaana hyvän haltijan Orvokin roolissa.
– Jaana lämpeni minulle hitaasti, ja voin vain kiittää luokkatovereita, Terhoa, Tipiä ja Pirjoa, jotka kirjoittivat näytelmän loppuun suutelukohtauksen. Yleisö taputti hirveästi, esirippu meni jo kiinni, mutta pojat yllyttivät jatkamaan pussaamista kun taas avattiin verhot. Jaana tarjosi jo poskeaan, mutta halusin pussata suulle, Erkki naurahtaa.
Merkityksellisiä vuosikymmeniä on takana ja jokainen niistä omanlaisensa.
– Oli hienoa päästä lukion jälkeen opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon suomen kieltä. Muutettiin yhteen ja Erkkikin aloitti kasvatustieteiden opinnot parin vuoden päästä. Päästiin töihin Pihtiputaalle vuonna 1989, ja siellä syntyi neljä ensimmäistä lasta ja siellä Kärväskylällä oli meidän ensimmäinen yhteinen talo, vanha rintamamiestalo, jota remontoitiin perheemme tarpeisiin, Jaana muistelee.
Elämä oli idyllistä ja ihanaa. Nuori perhe kaipasi isovanhempia sekä tutun tehdaskaupungin tunnelmaa ja siellä olevia ystäviä.
– Asuttiin ihan korvessa, ja siellä me tajuttiin, että ollaan pikkukaupunkilaisia, Erkki sanoo.
Pyörähdys Pihtiputaalle jätti jälkeen suuria muistoja ja hyviä ystäviä. Äänekoski kutsui vuonna 1995.
– Karoliina oli vasta puolivuotias. Äitiysloman jälkeen menin töihin äidinkielen opettajaksi Jyväskylän lyseoon, kunnes sain paikan Koulunmäen rehtorina.
Yhdeksän vuotta yläkoululaisten kanssa toimimista oli Jaanan mukaan opettavainen aika.
– Kun oli pyöritellyt lyseon laudatureita, iski todellisuus vastaan perusopetukseen päätyessä. Se on enemmän kasvatuksellista työtä iloineen ja suruineen. Mutta erityisen lämpimiä muistoja Koulunmäen yläkoulusta.
Jaana ja Erkki ovat erittäin äänekoskalaisia. Kotiseutuaan rakastava pariskunta on monessa mukana.
– Kasvoin Piilolanniemessä ja viihdyin mummon ja isotädin seurassa. Opin Lustigin tuvassa paljon Äänekosken ihmisistä.
Erkki myöntää kasvaneensa Jaanan kupeella kotiseutuihmiseksi.
– Synnyin Kotkantiellä. Kun olin vauva, muutimme Jyväskylään, sieltä kolmen vanhana Kangashäkkiin ja kymmenvuotiaana takaisin Äänekoskelle. Pidän itseäni todellakin äänekoskelaisena, nyt entisellä Keiteleentiellä, nykyisellä Lossintiellä kauniissa puutalossa asuva Erkki sanoo.
– Täällä syntyi vielä kaupunkilaispojat, Johannes ja Tuomas.
Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus?
– Erkki on tehty minun kylkiluusta. Me natsataan yhteen, ja on upeaa, että ollaan löydetty toisemme ja yhteinen elämän sävelpolku. Yhteiseloon on liittynyt ylä- ja alamäkiä, eikä tämä ole tietenkään ollut pelkkää auvoa. Mutta on joku liima joka pitää yhdessä, Jaana sanoo.
– Meillä on yhteiset arvot ja asiat mistä me tykätään. Ja koti. Kaikki mitä me kotiin hankitaan ei ole ollut kompromisseja, vaan yhteisiä. On upeaa, kun toinen haluaa samaa mitä toinenkin, Erkki lisää.
Myös lasten kasvatuksessa on vedetty samaa linjaa.
– Rakasta ja aseta rajat. Perhe on parasta. On hienoa olla pappana ja ohjelmatoimistona pienimmille Elmolle ja Hertalle. On kaivettu fortunat ja Afrikan tähdet vintiltä, Erkki naurahtaa.
Elämä on näyttänyt myös nurjan puolensa. Vakavat sairaudet ja Erkille sattunut tapaturma ovat laittaneet kiireet syrjään. Jaana jätti kuntapolitiikan, kun sai kuulla sairastavansa syöpää. Kun ihminen laitetaan polvilleen, toisten armoille, silloin asettuvat myös arvot uuteen järjestykseen.
– Borrelioosi vei voimat vuonna 2010. Makasin kotona yhdeksän kuukautta, infektiosairaus vei pitkälle ja oli aivan hirveä podettava. Oireet alkoivat syyslomalla, mutta diagnoosiin päästiin vasta joulun maissa. Pääsin töihin vasta ennen kevätjuhlaa.
Eikä mennyt kuin kolme vuotta, kun Erkki putosi töissä kierreportaat alas.
– Ensimmäinen askel ovesta ulos, ja tulin pää edellä portaat alas. Jäin kiinni jalastani, joka oli onni sinänsä, sillä olisin saattanut kuolla. Jalka meni siitä rytäkässä, niin että se lähti melkein irti. Hermosärystä tuli loppuelämän kaveri, Erkki huokaisee ja nostaa jalan rahille.
Jaana kertoo olleensa ”älyttömän terve”, mutta jouluna 1985 oli kuumetta.
– Neljä vuotta sitten, juuri joulun alla löydettiin syöpäkasvain. Silloin ajattelin, että se on minun viimeinen jouluni. Pääsin Ouluun leikkaukseen, olin kuukauden sairauslomalla ja kontrollikäynnit ovat kertoneet, että syöpä on saatu kuriin.
Jaana tykkää tehdä vaikuttamistyötä ja on aika tullut hypätä kevään vaalivankkurin kyytiin.
– Nyt on aika tehdä muutakin. Olen ennättänyt miettiä asioita, vaikka en tiedä onko ajattelu jalostanut minua uusiksi. Asioihin suhtautuu toisin, kun on katsellut kuolemaa silmästä silmään. Ehkä elämäni pysäyttävin asia on ollut kuitenkin se, kun pikkuveljeni Tommi teki itsemurhan. Se tuli yllättäen ja laittoi polvilleen, Jaana sanoo.
Kun täyttää 60 vuotta, tietää jäävänsä eläkkeelle jo muutaman vuoden päästä.
– Tekemistä on aivan hirveästi ja ajattelen, että päämääriä on vielä edessä. Kun katsoo taaksepäin, en voi uskoa, että me ollaan jo näin vanhoja. Meillä on takana älyttömän hyvää elämää, kun ollaan saatu mukaan hyviä juttuja, joihin on saanut keskittyä. Olen todella työorientoitunut eli työ ja vapaa-aika ovat iloisesti sekaisin. Olen mukana sata lasissa, Jaana sanoo.
– Ja mä harrastan tätä perhettä, ruoan laittoa, remppahommia ja leikkimistä. Ne riittävät minulle, Erkki naurahtaa.
– On Erkin ansioita, että olen saanut toteuttaa itseäni, niin töissä kuin harrastusten parissa, Jaana kiittää.
Lämmin onnentoivotus!
