ÄKS

Esimerkillistä talkootyötä! – Riihilahden upea kylätalo viettää avajaisiaan

29.07.2015 10:00 (muokattu 30.07.2015 11:01)
Tältä näyttää uusi, upea kylätalo.
Riihilahden uutukainen kylätalo saa ansaitsemansa juhlalliset avajaiset 1. elokuuta. Upea kylätalo nousi paikalleen kyläläisten omin hartiavoimin.
 

Riihilahden kylän viriäminen alkoi kun Riihilahti-Iitsalo tien varresta alettiin 60-70-luvulla  etsiskellä kesämökkitontteja. Nykyisin tien vaikutusalueella on 12 vakituista taloutta ja ”puolivakinaisia” vähintään saman verran. Loma-asuntoja on pitkälti yli sata.

Riihilahdessa on runsaasti väkeä kesäisin ja loma-aikoina. Asiassa oli aiemmin kuitenkin yksi kummallisuus. Ihmiset eivät tunteneet toisiaan ihan naapureita lukuun ottamatta. Asialle päätettiin tehdä jotain.

Elokuussa 2008 perustettiin Anneli ja Asko Kautan kotona Riihilahden kyläyhdistys ja aloitettiin viritellä yhteistä toimintaa. Aluksi kokoonnuttiin heidän kotonaan. Ajatuksena oli ollut jo pitemmän aikaa tehdä Annelin ja Askon omistamasta riihestä kylätupa. Niin sitten alkoi monenlaiset talkoot.

Kyläyhdistys teki vuokrasopimuksen tontista 50 vuodeksi. Mökkiläiset ja talolliset lahjoittivat tukkipuita. Pidettiin lukuisia kaato-, ja sahaustalkoita, rakennettiin taapeleita, purettiin riihen katto ja lattia, oikaistiin seinät rakennettiin katto ja lattia uudestaan, tehtiin uusi keittiöosa, tehtiin vaikka mitä. Joskus kolmeenkin kertaan. Poken pojat muurasivat hellan ja leivinuunin, tehtiin ulkorakennus, talo sähköistettiin ja maalattiin. Ratkaiseva tekijä talon valmistumiselle oli myös julkiset ja yksityisten antamat tuet.

Nyt kylätalo, tuttavallisemmin kylätupa, on valmis. Ylimääräinen yllätys oli vielä puheenjohtajan lahjoitus, tontti on nyt kyläyhdistyksen oma. Tässä lyhyesti kylätuvan syntytarina. Itse tapahtumista voisi kirjoittaa vaikka pienen romaanin. Kyläyhdistystoiminnan myötä olemme tutustuneet muihinkin kuin lähinaapureihin.

TEKSTI: EKI KUMPULAINEN

Riihilahden kyläyhdistyksen kylätuvan avajaiset / avoimet ovet lauantaina 1.8. kello 13, Riihilahdentie 480. Juhlapuhujana maakuntaneuvos Simo Salmelin, kahvitarjoilu.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy