Äänekoskella louhitaan metallia isolla hakulla, kun Gian nousee haudasta viiden vuoden huilauksen jälkeen.
”Hautarauhaa rikotaan Äänekoskella, kun paikallinen äärimetallijärkäle Gian palaa kouristelemaan lavalle tasan viisi vuotta omien kuoppajaistensa jälkeen. Bar Hurmos saa kunnian toimia tantereena tämän kalmankatkuisen ja pöhöttyneen raatoremmin teutaroinnille.
– Ei tällaiset vuosien jälkeenkään tapahtuvat suoranaiset elonmerkit aivan ennenkuulumattomia ole. Kyllä niitä on tällaisten raskasmetallin liika-annostukseen menehtyneiden vainajien kohdalla tapahtunut aiemminkin ja joskus suuremmassakin mittakaavassa, mutta paikallisena ilmiönä tämä on kieltämättä hieman harvinaista”, kerrotaan Gianin riveistä Kaaozinen sivuilla.
Tämän luettua tapaaminen jännittää. Vuonna 2005 perustettu Gian on äänekoskelaisin korvin kuunneltuna se raskain metallin louhija, mitä kaupunki on päällään kantanut. Möreä-äänistä laulua ja tukan viskontaa riitti aina vuoteen 2017 saakka.
– Laiton jätkille viestiä alkukesästä, että miten olis? 11. marraskuuta sattuu olemaan perjantai ja päivälleen viisi suotta Gianin kuoppajaisista, Gianin vokalisti Jampe Honkonen muistelee.
Viattoman kuuloiseen heittoon vastattiin viiveettä ilman muuta!
Viisimiehinen poppoo halusi lähteä viivalle kokeilemaan, onko heistä vielä – tai enää – mihinkään.
Rumpali Konsta Vehkala on pitänyt rumpukapulat käsissään niin Psycheworkin kattiloiden takana, viimeksi mainitussa kokoonpanossa soittavat myös gianilaiset Lassi Pollari ja Tuomo Laulainen.
– Viiden vuoden mittainen paussi vaikuttaa, eikä ääni lähde niin syvällisellä saundilla kuin ennen vanhaan. Voisin sanoa, että keikka tulee olemaan melkoinen urheilusuoritus niin miehelle kuin äänihuulille, Jampe naurahtaa.
– Kyllä se on meille kaikille melkoinen maraton, jopa minulle, bändin kuopus ja kitaristi Tuomo Laulainen tietää.
Gianin alkuperäisjäsenet, Jampe ja Lassi, ottavat sormet apuun. Ne eivät riitä laskutoimitukseen, kun mietitään kuinka kauan on yhdessä tahkottu.
– 17 vuotta!
Gianin riveissä on ollut vuosien varrella monenlaista variaatiota. Tämä on viides kokoonpano – vai jopa kuudes! Tämä nykyinen on pitkäikäisin.
Alkuperäinen Gian koostui Jampen ja Lassin lisäksi Jasu Rossista, Juho Hakalaxista ja Juuso Raatikaisesta. Kitaristien kohdalla on käynyt suurin puhuri.
– Kitaristeja on ollut Henu, Ruuska ja Jumpe, Lassi laskee.
Tuomo oli yhdeksänvuotias, kun Gian perustettiin, ja tuskin olisi vielä silloin arvannut, kuinka muinaiseen Suolirockiin kasattu bändi olisi palanen hänen soittohistoriaansa.
– Ja tätä nuorisokeljuilua riittää vaikka mä olen jo 27!
Henri Rahm odottaa keikkaa jo innolla. Jos häneltä kysytään yhden keikan mittaiseksi kaavailtu comeback voisi jatkua pidempäänkin.
– Kyllä se mulle sopii. Vaimokin on jo ihan innoissaan, Henri sanoo
Hurmoksessa kuullaan Gianin ainoaksi jääneen, vuonna 2015 Inverse Recordsin kautta julkaistu albumi. Jampe lupaa, että paluukeikalla kuullaan kokonainen levy miinus yksi biisi. Toimittajan uteliaisuus puskee pintaan: mitä vikaa siitä kyseisestä biisistä puuttuu ja mikä se on!
– Jääköön kertomatta. Tietäjät tietää, mikä jää soittamatta, Jampe paljastaa.
– Hyvä kysymys. Mä oon kysynyt samaa jo monta kertaa, Tuomo sanoo.
– Se oli demokraattinen päätös, kun mä päätin, ettei sitä soiteta, Jampe jatkaa.
Lassi kuiskaa, että teknisenä biisinä se on livenä vaikein toteutettava. Okei, ymmärrän!
Ei vain albumi, sillä bändi lupaa palata paluukeikalla aivan lähtöruutuun.
– Kuullaan myös biisejä meidän ekalta demolta, joka on tehty 16 vuotta sitten, Jampe vinkkaa.
– Kun Lassi teki settilistaa, piti miettiä, että mitkä ovat niin sanottuja hengähdysbiisejä, ettei kaikki ole pelkkää tykistystä. Sanoisin, että tämä on meille soittajille hyvin fyysistä musiikkia, Konsta kertoo.
– Fyysinen termi on sopiva, mutta itse käyttäisin luonnehdintaa liikuttavaa musiikkia. Biiseissä on hyvä poljento, Henri tarkentaa.
Koska Gian on haluaa tuottaa priimaa kuulijalle, on biisit tehty itse. Tietenkin!
– Omat biisit edellä mennään. En osaa sanoa, onko Gian kehittynyt matkan varrella, mutta ainakin tyylitajumme on harpannut ison askeleen eteenpäin, Lassi sanoo.
Vaikka perusmeininki tulee selkärangasta, on treenikämpälle täytynyt jalkautua. Ennen keikkaa tahti sen kun tiivistyy.
– Lihasmuisti toimii, mutta lihakset ovat aika huonossa kunnossa, Lassi sanoo.
Henri toteaa, kuinka levyn biisit ovat tarkassa muistissa.
– Niitä ei ole tarvinnut sen enempiä miettiä, mutta levyn ulkopuoliset biisit teettää ainakin mulle enemmän töitä. Ensimmäisissä treeneissä oli komeaa huomata, kuinka jatkettiin siitä mihin viisi vuotta sitten jäätiin, kun samat kettuilut jatkuivat, Henri huokaisee.
Jampelle lavalle nousu saattaa olla se kovin koetus, sillä vokalistina hän on bändin keulakuva. Tai on ainakin lähinnä yleisöä.
– En ole tehnyt pitkiin aikoihin näitä örinähommia. Konsta, Tuomo ja Lassi ovat soittaneet koko ajan, joten keikka on heille helppo rasti.
– On ollut mukava soittaa taas yhdessä. Tämä on het kun ennen vanhaan paitsi että Tuomo on jo aikuinen, Henri kuittaa.
Turhaan jännitin. Aivan ovat leppoisen lupsakoita jonkun äidin poikia ja isä- että setämiehiä nämä Gianin velikullat!
Gian Hurmoksessa 11.11.
