ÄKS

Hallitus: Ei tilavuokrille

14.01.2013 22:20

Kaupunginhallituksen vuoden ensimmäinen kokous oli puheenjohtaja Kari Kiiskiselle historiallinen.
– Esityslistassa oli 94 sivua, joten aikamoinen tiiliskivi oli päätöksiä tehtävänä.

Mielenkiinto kohdistui listalla muun muassa tilavuokriin, jotka äänestettiin tiukasti nurin hallituksessa.
Vapaa-aikalautakunnan joulukuisessa kokouksessa hyväksyttiin palvelu- ja hinnoitteluperiaatteet vapaa-aikapalveluiden eri tiloihin. Lautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että maksujen yleisenä periaatteena on, että järjestöjen alle 18-vuotiaille myönnetyt käyttövuorot ja sotiemme veteraanien järjestöt vapautetaan käyttömaksuista. Lisäksi vapaa-aikalautakunnan esityksen mukaan kaupungin muiden hallintokuntien tulee määritellä tiloilleen tilavuokrat.

Vapaa-aikalautkunnan esitys heitti voltin hallituksessa.
– Rolf Nyholm teki uuden esityksen, joka oli sisällöltään sellainen, että jatketaan vuokrien osalta nykyistä käytäntöä. Äänestys oli tiukka 6-6 ja yksi tyhjä. Minun ääneni ratkaisi, Kiiskinen kertoo.

Muut asiat menivät kutakuinkin listan mukaan. Hallintosäännön tarkastelu aiheutti pieniä muutoksia, mutta nekin yksimieliseen sävyyn.
– Valtuustolle esitetään ensi maantain kokouksessa hieman stilisoitu hallintosääntö.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy