Vuonna 2018 sain ammattiliiton kautta mahdollisuuden opiskella Geneve koulussa ja osallistua Kansainvälisen työjärjestö ILO:n kansainväliseen työkonferenssiin Genevessä. Matka osoitti konkreettisesti, kuinka ratkaisevasti poliittinen tasapaino ja valtasuhteet vaikuttavat työelämän pelisääntöihin ja oikeudenmukaisuuteen niin maailmalla kuin Suomessakin.
Haastattelin konferenssissa eri puolilta maapalloa saapuneita edustajia. Lähes jokainen nosti esiin saman asian: Pohjoismaat nähdään maailmalla esikuvana ja lähes paratiisina, jossa ihmisillä on hyvä elää. Pohjoismaista mallia ja hyvinvointiyhteiskuntaa kadehdittiin laajasti. Siksi tuntuu erityisen surulliselta seurata, kuinka jotkut tahot kotimaassa pyrkivät murentamaan tätä ainutlaatuista mallia.
Konferenssin asiantuntijapuheenvuoroissa tarkasteltiin myös työn murrosta vuosisatojen varrella. Historiallisesti suuret teknologiset harppaukset höyrykoneesta sähköön ja tietotekniikasta automaatioon ovat tuoneet lyhyellä aikavälillä työttömyyttä, mutta luoneet pitkällä aikavälillä uutta työtä. Nyt olemme jälleen uuden murroksen äärellä, kun tekoäly ja humanoidirobotit muuttavat työelämää. On pohdittava, onko tämä muutos poikkeuksellinen aiempiin verrattuna. Yhteiskuntana meidän on ratkaistava, kuinka Suomi pysyy kilpailussa mukana niin, että kehityksen hedelmistä pääsevät osallisiksi kaikki kansalaiset, eivät vain harvat.
Keskityin koulutuksessa erityisesti kolmikanta- ja työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu -komiteaan. Sen ytimessä on ajatus siitä, että maailmanrauhaa edistetään vakauttamalla yhteiskuntia sisältäpäin ja ehkäisemällä syviä sosiaalisia konflikteja. Kun työoloista, palkoista ja sosiaaliturvasta sovitaan neuvottelemalla, tyytymättömyys ei purkaudu levottomuuksina tai ääriliikkeiden nousuna. Jo vuoden 1919 Versailles’n rauhansopimuksessa todettiin, että kestävä rauha voidaan rakentaa vain sosiaalisen oikeudenmukaisuuden varaan, ja kolmikantaisuus valittiin sen tärkeimmäksi työkaluksi. Vuonna 1944 annettu Philadelphian julistus puolestaan vahvisti, että ”köyhyys missä tahansa on uhka hyvinvoinnille kaikkialla”. Sodanjälkeinen Eurooppa rakennettiinkin vakaaksi juuri kolmikantaa vahvistamalla.
Jo vuonna 2018 komiteassa näkyi työnantajapuolen pyrkimys siirtyä aidosta neuvottelemisesta pelkkään ”yhteistyöhön” – mikä käytännössä tarkoittaa sopimisesta luopumista. Valitettavasti tämä sama asenne on rantautunut nyt myös Suomen työmarkkinoille. Euroopassa näemme jo, millaisiin levottomuuksiin yhteiskuntien epäoikeudenmukaisuus johtaa.
Orpon ja Purran hallituksen aikana työntekijöiden neuvotteluasemaa ja turvaa on heikennetty järjestelmällisesti. Herää kysymys, eikö ihmiskunnan historiasta ole opittu, miten vakaa ja kestävä yhteiskunta toimii. Nyt vastakkain on asettunut poliittiset päättäjät, työnantajat ja työntekijät. Tässä ajassa hallituksen olisi syytä muistaa, että sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kunnioittaminen on ennen kaikkea yhteiskunnallisesti inhimillistä sekä kestävää politiikkaa.
Tulevissa eduskuntavaaleissa meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa suuntaan ja äänestää vakaan, reilun, inhimillisen ja oikeudenmukaisen hyvinvointivaltion puolesta.
Ville Kivimäki
