SDP:n puoluekokouksessa valittiin puolueen puheenjohtaja lauantaiaamuna 4. helmikuuta.
Äänekoskelaislähtöinen Timo Harakka tuli kisassa kakkoseksi äänin 159. Puheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Antti Rinne äänin 281. Kolmas ehdokas Tytti Tuppurainen sai 55 ääntä. Yhteensä hyväksyttyjä ääniä annettiin 495.
Kakkossijasta huolimatta Harakka oli vaalipäivänä varsin hyvällä mielellä.
– Ihan hyvät on tunnelmat, kun yksi kolmasosa puoluekokouksesta oli tukemassa. Uskon, että puolueen muutostarve on nyt saatu ilmaistua. Tuntuu siltä, että SDP on puolueena vaan vahvistunut tämän puheenjohtajavaalin jälkeen, Harakka kommentoi ÄKSälle.
– Timon tuoma lähtökohta uudistumisesta ja kehityksestä on nyt otettu huomioon puolueessa. Ja kyllä se on nähtävä niin, että uudistuminen on tulevaisuutta, Rolf Nyholm komppaa.
Äänestys ratkesi ensimmäisellä kierroksella, sillä Rinne sai yli 50 prosenttia äänistä.
– Pyrin tekemään kaiken niin hyvin kuin osaan, Rinne sanoi kiitospuheessaan.
Puoluekokouksessa Äänekosken demareita edustivat mun muassa Nyholm, Kari Kiiskinen, Marko Tuhkanen, Veli-Matti Miettinen ja Seppo Ruotsalainen. Kiiskinen kertoi aiemmin ÄKSälle äänestävänsä Rinnettä.
– Äänestys meni ihan ennakko-odotusten mukaisesti. Rinteen läpimeno oli niin selkeä, että täällä on kaikilla nyt varmaan ihan hyvät fiilikset. Tästä mennään yhdessä eteenpäin ja kohti kunnallisvaalikampanjaa, Kiiskinen sanoo.
Harakka kiitteli kilpakumppaneitaan ja tukijoitaan tilaisuudessa. Myös äänekoskelaiset saivat kehuja.
– Äänekoski on ollut hyvin edustettuna ja Rolle (Nyhom) piti tosi hienon kannatuspuheen, Harakka kiitti.
Kannustuspuheen Harakan puolesta pitänyt Nyholmkaan ei antanut lauantaina tappiomielialalle valtaa.
– Tällä kertaa ei puheenjohtajuutta tullut, mutta ensi kerralla sitten, Nyholm sanoo.