ÄKS

Hietamalla aihetta suureen juhlaan – Nuorisoseura 100 vuotta, katso kuvat vuosien varrelta

23.08.2022 11:33
Hietaman Nuorisoseuran talo rakennettiin 1927-1928 Nääsilän isännän J.A. Järvenpään lahjoittamalle tontille. Talon suunnitteli rakennusmestari Toivonen. Talo sijaitsee kauniilla mäntykankaalla. Äänekosken Säästöpankista saadun lainan ja runsaan talkootyön turvin päästiin rakennustyöt aloittamaan. Hiekka ajettiin hevosilla puolen kuution kuormina Laurilan soramontusta. Tiilet tehtiin paikan päällä lyömällä metalliformuihin.

Hietaman nuorisoseura on perustettu vuonna 1922, toimii edelleen vireästi ja on ainoa toimiva nuorisoseura Äänekoskella. Satavuotiasta seuraa juhlitaan Äänekosken Hietamalla kahden päivän ajan, 27.- 28.8. ja mahtuu paljon tapahtumia.

 

Lauantaina päivällä on yleisurheilua, poniratsastusta, paikalla on myös mielenkiintoisia koneita ja maskottinalle Topi. Illalla on musiikkipitoinen iltajuhla. Sunnuntaina on kansanmusiikkikirkko.

Seuran alkuvaiheita

Heinäkuun 2. päivänä vuonna 1922 perustettiin Hietamalle nuorisoseura. Parantalan koulun opettaja Esa Kallioniemen innostamana saatiin aikaan kolmen kylän Hietaman, Honkolan ja Parantalan yhteinen nuorisoseura. Perustajilla oli huoli nuorista, jotka vetelehtivät kylän raitilla toimettomana vailla harrastuksia. Seuran tavoitteena oli järjestää mielekästä vapaa-ajan toimintaa nuorille.

Seura toimi aluksi isojen maatalojen tuvissa ja puimaloissa. Toiminnan laajennuttua tuli tarve hankkia seuralle oma seurantalo. Talkootyönä rakennettiin Hietaman kansakoulun lähistölle harmaatiilinen rakennus. Oma talo valmistui loppuvuodesta 1928. Siitä lähtien talo on ollut kiinteä osa ympäröivän kylän elämää. Seurantalo on tarjonnut hyvät puitteet harrastus- ja yhdistystoiminnoille sekä monenlaisille tapahtumille. Nuorisoseuran talo on rakennushistoriallisesti arvokas rakennus ja nykyisin suojelukohde.

Ylä- ja alamäkiä toiminnassa

Seuran toimintaan on sadan vuoden aikana sisältynyt sekä innostuksen kausia että syviä lamakausia. Taloudelliset huolet ja toimijoiden vaikea saanti ovat välillä vaikeuttaneet toimintaa. Seuran historiassa on ollut kaksi dramaattista vaihetta, jolloin koko seuran toiminta on ollut loppua ja oma talokin on jouduttu myymään. Sodan aikana seuran toiminta oli lamassa ja seuralla oli taloudellisia vaikeuksia. Siksi seura päätti myydä talonsa Äänekosken seurakunnalle vuonna 1943. Sodan jälkeen seuran johtoon saatiin Suojoen tilan tilanhoitaja Viljo Mehtola, joka sai ihmiset uudelleen innostumaan nuorisoseuratoiminnasta. Mehtolan toimesta talo saatiin ostettua takaisin vuonna 1946. Innostus seuratoimintaan jatkui 1950-luvulle. Seura sai uusia toimijoita paikkakunnalle muuttaneista karjalaisperheistä. 

Mutta 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa toiminta hiipui. Syynä oli lähinnä se, että monet nuoret eivät löytäneet paikkakunnalta töitä ja muuttivat pois. Toiminnan hiljentyminen vaikutti siihen, ettei ollut resursseja hoitaa seuran taloa. Käyttämätön talo joutui ilkivallan kohteeksi; ikkunat kivitettiin rikki. Myös savupiiput kaatuivat katolla. Seuran pelastajaksi saatiin vuonna 1962 Parantalan koulun opettaja Sauli Alahuhta, jonka johdolla alkoi seuran uusi kukoistuskausi ja talo kunnostettiin. Uudet tupaantuliaiset vietettiin toukokuussa 1963. Sauli Alahuhdan johdolla seura alkoi järjestää näytelmäiltoja, elojuhlia, urheilukilpailuja ja musiikkitoimintaa. 

Monipuolista toimintaa

Hietaman nuorisoseuran toiminta on ollut monipuolista 1920-luvulta tähän päivään asti. Toiminta on saanut erilaisia painotuksia eri aikoina. Alkuvuosikymmeninä toimintaa leimasivat iltamat, urheilu- ja kerhotoiminta. Seura järjesti kerhotoimintaa myös naapurikylissä. Seuralla oli 1940 – luvulla jopa oma urheiluseura, jossa harrastettiin mm. nyrkkeilyä ja painia. 1960 – luvulla alkaneesta säännöllisestä näytelmätoiminnasta tuli seuran toiminnan selkäranka. Näytelmäilloista tuli niin suosittuja, että 1980-luvulla näytelmätoiminta erikoistui omaksi yhdistykseksi, Hietaman nuorisoseuran näyttämöksi. Näyttämö tuottaa vuosittain koko illan näytelmän. 

1970-luvulla valtakunnallisen humppabuumin aikana seura järjesti paljon suosittuja humppatansseja. Musiikki on ollut tärkeä osa seuran toimintaa. 1970-luvun alussa perustettiin Hietaman pelimannit ja 1990-luvulla seurassa toimi kyläkuoro. Musiikkiperinnettä jatkaa talolla viime vuonna alkunsa saanut Hietaman NS Viihdeorkesteri.

1980 – luvulla perustettiin Hietamalle, Parantalaan ja Honkolaan kylätoimikunnat. Nämä kylätoimikunnat ja Hietaman nuorisoseura tekivät paljon yhteistyötä 1980 – ja 1990 – luvuilla. Yhdessä järjestettiin esimerkiksi urheilukilpailuja, elojuhlia ja pikkujouluja. Talon kentällä harrastettiin jalkapalloa ja pesäpalloa ja talon salissa lentopalloa, pöytätennistä ja sulkapalloa.1970 -luvulta 1990 – luvulle tanhutoiminta oli aktiivista.  Erityisen aktiivinen oli nuorten tyttöjen tanhuryhmä. 2000 – luvulla seura on järjestänyt pääasiassa hiihtokilpailuja ja yleisurheilukisoja lapsille ja kokoperheen pikkujouluja. 

Seurantalo on nykyisin erilaisten harrastusryhmien käytössä ja sen lähellä on liikuntaharrastuspaikkoja, joita ovat talkoovoimin olleet tekemässä nuorisoseura, Hietaman kylätoimikunta ja kyläläiset esimerkiksi jääkiekkokaukalo, pururata, frisbeegolfrata ja skeitti-/scoottiramppi. Seura on tarjonnut harrastustiloja mm. 4H – kerholle, liikuntaryhmille, kuorotoimintaan ja bändeille. Vuokraustoiminta on tärkeää seuran talouden kannalta. Yksityiset henkilöt ja yhteisöt ovat voineet vuokrata taloa juhlia ja tapahtumia varten. Taloa on korjattu ajanmukaiseksi useita kertoja vuosien varrella. Nyt on suunnitteilla talon lämpöremontti, jolla pyritään vähentämään riippuvuutta öljystä aurinkosähköjärjestelmällä ja ilmalämpöpumpuilla.

Ajoittaisista vaikeuksista huolimatta seura on selvinnyt sadan vuoden ajan 1920-luvulta tähän päivään asti. Hietaman nuorisoseuran nykyinen johtokunta katsoo luottavaisena tulevaisuuteen ja uskoo, että seura selviää myös tulevaisuuden haasteista. Johtokunta toivoo lisää uusia ideoita ja toimijoita tärkeään seuratyöhön.

Hietamalla juhlitaan kahden päivän ajan

Lauantaina 27.8. päivätapahtuma alkaen klo 12 osoitteessa Kinnarintie 22, Hietama

Päivällä on paljon koettavaa ja katsottavaa Nuorisoseuran talon pihalla: yleisurheilukisat, poniratsastusta, kasvomaalausta, suuria saippuakuplia. Paikalla on vanhoja autoja, traktoreita ja mopoja sekä 4H:n maskottinalle Topi. Tarjolla on myös makkaraa, muuripohjalettuja ja kahvia. Myös Hietaman koululla on tapahtumia.

Lauantaina 27.8. iltajuhla klo 18.00 osoitteessa Kinnarintie 22, Hietama

Iltajuhla Nuorisoseuran talolla sisältää seuran historiaa ja kulttuuriosaamista vuosien varrelta. Juhlapuheen pitää Nuorisoseurojen Keski-Suomen aluetoimiston toiminnanjohtaja Jarmo Tupasela. Musiikkia tarjoavat perinteikäs Hietaman Pelimannit, Hietaman NS Viihdeorkesteri, Sanna Sällinen ja Olga ja Henry Kolari. Ohjelmaan sisältyy ruoka- ja kahvitarjoilu.

Sunnuntaina 28.8. juhlamessu klo 10.00 Hietaman kirkossa, Saarijärventie 441

Messu toteutetaan kansanmusiikkikirkkona. Äänekosken kirkkoherra Elina Tourunen pitää messun ja musiikista huolehtivat hietamalaiset soittajat ja laulajat. Lopuksi tarjotaan kirkkokahvit.

Aiempina vuosina tanhut ja kansantanssit olivat suosittu toimintamuoto. Nuorisoseuran tanhuajat kävivät esiintymässä oman näyttämön lisäksi myös monissa muissa iltamissa ja tapahtumissa.

Jokavuotiset koko perheen pikkujoulut kuuluvat nuorisoseuran toimintaan. Ohjelman suorittamisesta ovat vastanneet pääosin lapset. Joulupukki on aina vieraana ja tuo lapsille lahjaksi pienet herkkupussit. Nuorisoseura tarjoaa joulupuurot, piparit ja glögit.

Tanssia, laulua ja teatteria, paljon huvitusta ja harrastusta koko kylän väelle ja edemmäksikin.

Hietamalla on ollut menestyneitä pesäpallojoukkueita.

Erilaisissa juhlissa on seurantalolla ollut vuosisadan mittaan monia tunnettuja henkilöitä, mm. Urho Kekkonen, Tapio Rautavaara, maaherra Eino Palovesi, piispantarkastuksessa piispa Yrjö Sariola, elokuvaohjaaja Mikko Niskanen, valtiovarainministeri Ahti Pekkala, Martti Vainio, tietokirjailija Erkki Norell jne.

Hietaman pelimannien ensi askeleita otettiin jo 1960-luvulla soittajien itse järjestämissä iltamissa. Varsinainen Hietaman Pelimannien perustaminen tapahtui 1970-luvun alussa.

Näytelmät ovat kuuluneet erittäin tärkeänä osana Hietaman Nuorisoseuran/Hietaman Nuorisoseuran Näyttämön toimintaan. Ehkäpä ensimmäinen Hietaman Nuorisoseuran näytelmä oli Laululintunen 1920-luvulla Nääsilän riihessä jo ennen seurantalon rakentamista

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy