ÄKS

Huima-ikoni Robinson jatkaa keltapaidassa ainakin 46-vuotiaaksi

16.08.2013 16:34
Vielä on "teräsmummon" rinnassa kymppi. Keväällä 2015 numero vaihtuu 45:ksi.

Äänekosken koripalloilu ei pääse eroon Kenya Robinsonista vielä pitkään aikaan. Ei tosin ole tarvekaan.

Huima on tehnyt nyt 43-vuotiaan Robinsonin kanssa peräti kolmivuotisen jatkosopimuksen. Tarkoittaa sitä, että viimeisen sopimuskauden (2015–16) keväällä Robinson täyttää jo 46 vuotta.

Lisäksi Huima on tehnyt vuoden jatkosopimuksen ihan eri sukupolveen kuuluvan, 18-vuotiaan Ulriikka Latvalan kanssa. ÄKS kertoi jo torstaina, että myös Sanna Jämsén palaa vuoden tauon jälkeen Huima-paitaan. Myös Jämsénin sopimus on vuoden mittainen.

182-SENTTINEN, jo 16 kautta Suomen pääsarjassa pelannut Kenya Robinson kaiverrutti nimensä naisten SM-sarjahistorian historiankirjoihin viimeisen päälle viime kaudella, kun hän nousi kaikkien aikojen kärkisijoille levypallo-, syöttö-, ja riistotilastoissa. Piste- ja blokkitilastoissa Robinson saavutti puolestaan kakkossijat.

Robinson tuli Suomeen vuonna 1997. Äänekoskella hän aloitti tammikuussa 2001. Robinson on pelannut siitä alkaen Huimassa. Väliin on jäänyt vain kausi 2003–04, jolloin SM-sarjaa pelattiin suomalaisvoimin.

Sopimukseen kuuluu myös yksi erikoisuus. Se nähdään maaliskuussa 2015:

– Kenyan pelinumeroksi muuttuu 45, kun hän täyttää 45 vuotta, valmentaja Mervi Nurmi kertoo.

18-vuotias Ulriikka Latvala saanee lisää vastuuta tulevalla kaudella Huimassa.

18-vuotias Ulriikka Latvala saanee lisää vastuuta tulevalla kaudella Huimassa.

HUIMAN KANNALTA tärkeä pelaaja on myös Latvala. Vimpelin Vedon kasvatti debytoi keltapaidoissa. 12 ottelussa Latvala heitti 5,5 pistettä ja 2,0 levypalloa ottelua kohden Joukkueen sisäisessä pistetilastossa Latvala oli toiseksi tehokkain kotimainen koritykki.

Rinnakkaislisenssin turvin Latvala pelasi myös divaria kasvattiseurassaan 11,4 pisteen keskiarvolla. Latvalalla on vyöllään myös 26 nuorisomaaottelua.

– Todennäköisesti jatkamme farmisopimusta Vedon kanssa. Lauantaina sieltä on tulossa viisi tyttöä treeneihimme, Nurmi kertoo.

UUSINA AMERIKKALAISINA Äänekoskelle saapuvat Lonniya Bragg (182 cm, 34 v.) ja Kimetria Hayden (183 cm, 22 v.). Bragg on pelannut viimeksi Suomessa kaudella 2006/07, jolloin hän edusti Huimaa 18,2 pisteen ja 9,5 levypallon keskiarvoilla. Hayden päätti puolestaan viime keväänä yliopistouransa naisten NCAA:n ykköseksi rankatun Baylorin paidassa.

Robinsonin, Jämsénin, Latvalan, Braggin ja Haydenin lisäksi Huimalla on sopimukset kaudesta 2013/14 Jonna Tiihosen, Emmi-Julia Nurmen, Karoliina Rytkösen, Riina Kärkkäisen, Henna-Riikka Paajasen, Iida Kekin ja Riina Kovasen kanssa.

Huiman superlupauksiin kuuluvasta, 14-vuotiaasta Ebba Brandtista Nurmella on ikävämpiä uutisia.

– Ebba loukkasi eturistisiteen keväällä. Sitä yritettiin ensin kuntouttaa, mutta nyt se on pitänyt leikata. Ebban kausi on nyt siinä.

JA SITTEN MERKINTÄ kalenteriin. Huiman kausi SM-sarjassa alkaa lauantaina 5. lokakuuta kotiottelulla Torpan Poikia vastaan.

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy