ÄKS

Huimalla oli vain yksi ”ainoa realistinen tavoite” keväällä 1982 – eikä sekään toteutunut!

01.05.2022 12:50 (muokattu 23.05.2022 22:41)
Vuosimallin 1982 Huimalta kesti yhdeksän peliä nousta sarjan kärkeen. Kuva: Äänekosken museo.

Kakkosdivisioonaan noussut Huima ei lähtenyt kauden 1982 alla uhoamaan isompia. Lehtijutuissa tavoitteeksi asetettiin sarjapaikan säilyttäminen. Vappupäivänä edessä oli ensimmäinen kotiottelu, jolloin koskelaiset näkisivät omin silmin, mikä on nuoren joukkueen iskukyky.

Lopulta toiseen perättäiseen sarjanousuun päättyneestä kesästä kertova juttusarja jatkuu tällä ”jälkiennakkojutulla”.

Kevät 1982. Huiman ensimmäinen kausi nykymuotoisessa kakkosdivisioonassa on alkamassa.

Valmentaja Reijo Rantanen on rauhallinen. Takana on huikea ylivoima kolmosdivarissa. Talven ja kevään harjoituspelit ovat sujuneet erittäin lupaavasti.

Ja, ennen kaikkea, nuori ja lahjakas pelaajaryhmä on osoittanut sitoutumista harjoitteluun. Joukkue on selvästi ottanut isoja kehitysaskelia.

Totuus pitää silti muistaa. Kyseessä on nousijajoukkue.

NUORTA JOUKKUETTA vaivaavan pehmeyden saa Keskisuomalaisessa julkaistun ennakkojutun mukaan pois vain pelaamalla ja pelaamalla. Vasta sen jälkeen voi edes puhua noususta ykkösdivariin.

– Tällä kaudella on ainoa realistinen tavoite sarjapaikan säilyttäminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kakkosen tasosta ei ole aivan selkeää kuvaa, Rantanen pohdiskeli jutussa.

Harjoituspeleissä Huima oli lyönyt peräti kolme ykkösdivisioonajoukkuetta: JyP-77:n, OTP:n ja MiPK:n. TUL-cupin pelissä Huima voitti jopa SM-sarjajoukkue Kuopion Elon.

Toisaalta samaisessa TUL-Cupin finaalissa pari viikoa ennen sarjakauden alkua tuli myös käsittämätön luhistuminen. Huima johti Lahden Suurhallissa PPT:tä vastaan jo 2–0, mutta hävisi lopulta 2–7!

– Jos talvella oppii häviämään, ei kesälläkään ole helppo löytää rytmiä. Toisaalta nyt pojat ovat nähneet, etteivät vastustajat ylemmälläkään tasolla ole mitään ihmemiehiä. Jos jaksaa yrittää, kaatuu hyvänä päivänä kuka tahansa, Rantanen pohti Keskisuomalaisessa.

KOLMILOHKOISESSA kakkosdivarissa Huima päätyi pohjoislohkoon. Edessä on 11 vieraspeliä ja 6500 kilometriä tien päällä – aina Kemijärveä myöten.

Mutta eihän se ole hyvähenkiselle joukkueelle ongelma!

– Joukkue on matkalla paljon yhdessä ja keskittyy paremmin kuin kotona.

Rantanen toivoo yleisön tukea, onhan Huimaan koottu seutukunnan parhaat pelaajat. Joukkueenjohtaja Pentti Kokko muistuttaa myös Rantasen taustoista.

– Valmentajalle on aina hyväksi olla seuran oma kasvatti, Kokko toteaa Keskisuomalaisen jutussa.

*

HUHTIKUU 2022. Rantanen muistaa, miten luotti 40 vuotta aikaisemmin joukkueeseensa. 

– Uskoin heti nousun jälkeen, että kyllä me kakkosessakin pärjätään. Oli ihan selvää, ettei me ainakaan pudota.

Uskoa lisäsi se, että ryhmään liittyi yksi selkeä vahvistuskin: Urhon kärkimies Kari Hilpinen.

– Joukkue oli aika lyhyt. Tarvitsimme juuri ”Kapin” kaltaista pääpelivoimaista pelaajaa myös puolustuksen erikoistilanteissa. Hyökkäyksessä Kapi tuki hyvin Hania (Hannu Kovanen) ja Teroa (Melasalmi).

PAKETTI OLI kasassa. Hyökkääjätrion lisäksi Rantanen saattoi luottaa muun muassa maalivahti Jari Lampiseen, libero Sakari Happoon ja keskikentän maestroon Seppo Rahkoseen.

Kaikkien pelaajien paikat eivät olleet sementoituja. Edelliseen kauteen hyökkääjänä lähteneelle Matti Kautolle Rantanen keksi kakkosdivarissa paremman paikan vasempana pakkina.

– Olihan ”Edu” siitä aika nyreänä. Mutta ylivoimaisesti parhaat pelinsä Edu pelasi pakkina.

– Siinä joukkueessa ei heikkoja lenkkejä ollut.

*

FAKTAPAKETTI KESÄN 1982 ALLA

Näin pelataan

II divisioona 1982

Jalkapallon II divisioonassa on kolme lohkoa, jossa kussakin on 12 joukkuetta. Jokainen joukkue pelaa siis yhteensä 22 ottelua. Sarjanousija Huiman lisäksi pohjoislohkossa pelaavat seuraavat joukkueet:

IF Kamraterna Vasa (VIFK)
IF Kraft, Närpiö
Isokylän Pallo-Pojat (IPP), Kemijärvi
Jämsänkosken Ilves
Kajaanin Haka
Kajaanin Palloilijat
Lappfjärds Bollklubb (LappBK), Lappväärti
Lapuan Virkiä
Pateniemen Vesa (PatV), Haukipudas
Tornion Palloveikot (ToPV)
Vaasan Palloseura (VPS)

*

Huiman otteluohjelma 1982

Kevätkierros:
25.4. KajHa–Huima
1.5. Huima–IPP
9.5. LappBK–Huima
16.5. Huima–KaPa
23.5. JIlves–Huima
30.5. Huima–VPS
6.6. ToPV–Huima
13.6. Huima–Virkiä
20.6. VIFK–Huima
4.7. Huima–Kraft
11.7. PatV–Huima

Syyskierros:
18.7. Huima–KajHa
25.7. IPP–Huima
1.8. Huima–LappBK
8.8. KaPa–Huima
11.8. Huima–JIlves
15.8. VPS–Huima
22.8. Huima–ToPV
29.8. Virkiä–Huima
5.9. Huima–VIFK
12.9. Huima–PaTV
19.9. Kratf–Huima

*

Huiman kokoonpano 1982

Maalivahdit (syntymävuosi)
Jari Lampinen (1960)
Vesa Kokko (1964)

Puolustajat
Erkki Happo (1955)
Matti Kautto (1956)
Sakari Happo (1960)
Pertti Lukkarinen (1957)
Jouko Wacklin (1963)
Markku Vertainen (1965)

Keskikenttäpelaajat
Seppo Rahkonen (1960)
Hannu Penttinen (1956)
Jarmo Blomberg (1958)
Kai Melasalmi (1961)
Matti Makkonen (1957)
Eino Kautto (1964)

Hyökkäjät
Hannu Kovanen (1957)
Tero Melasalmi (1961)
Antti-Pekka Nikula (1965)
Kari Hilpinen (1961)
Leevi Wacklin (1962)

*

Näin kävi viime kaudella

1981
III divisioona, lohko 7
1. Äänekosken Huima 34
2. Nilsiän Pallo-Haukat 29
3. Juankosken Pyrkivä 28
4. Savon Pallo, Pieksämäki 24
5. Toivalan Urheilijat, Siilinjärvi 23
6. Iisalmen Pallo-Veikot 23
7. Suolahden Urho 21
8. Suonenjoen Pallo 20
9. WP-35, Varkaus 18
10. PK-37, Iisalmi 18
11. Rautavaaran Raiku 17
12. Riistaveden Urheilijat 10

Huiman maalintekijät 1981
24 Tero Melasalmi
15 Hannu Kovanen
12 Matti Makkonen
5 Kai Melasalmi
5 Leevi Wacklin
4 Seppo Rahkonen
2 Matti Kautto
2 Antti-Pekka Nikula
1 Jarmo Blomberg
1 Erkki Happo
1 Hannu Penttinen
1 Markku Vertainen
1 vastustaja

Artikkeli on osa ÄKSän juttusarjaa Huiman historiallisesta kesästä 1982. Huima-futiksen 80-lukua voi muistella myös tässä Facebook-ryhmässä.

Lue lisää: Kun Repe tuli, kaikki muuttui – juttusarja Huima-futiksen 1980-luvusta alkaa

 

Huiman joukkuekuva todennäköisesti kesältä 1982.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy