ÄKS

Kun Repe tuli, kaikki muuttui – juttusarja Huima-futiksen 1980-luvusta alkaa

25.04.2022 07:56 (muokattu 23.05.2022 22:42)
Juhannusviikon alla Huima otti voiton Vaasan IFK:sta – 40 vuotta sitten.

Joskus palaset vaan loksahtavat kohdalleen.

Äänekoskelaisessa jalkapalloilussa niin kävi kesän 1980 jälkeen.

Tästä kirjoituksesta alkaa juttusarja, joka kertoo tuosta loksahduksesta – sen syistä ja seurauksista. Siitä, miten Huima-futis nousi alasarjoista lähes huipulle.

Aluksi kerrotaan muun muassa Kokko-Penasta, kivijalasta. Ja Rantas-Repestä, paluumuuttajasta, joka sai Huiman parikymppiset lahjakkuudet tekemään ihmeitä.

Perehtyneimmät näkivät kesällä 1980, että ehkä tästä voisi joskus syntyäkin jotain. Pihalla olevat kyynikot ”tiesivät”, että turha toivo.

Eihän Huima-futis ollut koskaan ollut juuri mitään. Muutamia lahjakkuuksia oli maailmalle lähtenyt, mutta seurana Huima oli tuomittu alasarjoihin.

Niissä oli mennyt viimeiset kymmenen vuotta. Kolmosdivaria ja nelosdivaria.

Harrastelijoiden puuhastelusta oli pääosin ollut kyse jo aiemminkin. Tehdaskaupungin työläisseurassa oli toki intoa juosta nahkakuulan perässä, mutta kohokohdat olivat vähissä.

Usein tavoitteeksi riittikin se, että paikallispelissä voitettiin pienemmän naapurikaupungin Urho. Mutta kun sekään ei välttämättä onnistunut!

Valtakunnallisella tasolla menestys oli karttanut miesten edustusjoukkuetta aina.

TARKEMMIN: melkein aina.

Tuosta huippuhetkestä oli kesällä 1980 kulunut lähes vuosikymmen.

Kesän 1971 Huima pelasi valtakunnan kakkostasolla ensimmäisen kerran. Tuolloin sarjan nimi oli kakkosdivisioona, jonka yläpuolella oli vain SM-sarja.

Huima pelasi kaksilohkoisen kakkosen pohjoislohkossa. Otteet eivät olleet kehnoja, sillä 22 pelistään Huima voitti kahdeksan ja pelasi kolmesti tasan.

19 pistettä – 90-luvun alkuun saakka voitosta sai vain kaksi pistettä nykyisen kolmen sijaan – riitti kuitenkin vasta 10:nteen sijaan, mikä tiesi putoamista.

Ei auttanut, vaikka Pertti Kautto iski yhdeksän maalia, Leevi Mikkonen seitsemän ja myöhemmin koripallossa maajoukkuetasolle noussut Mikko Honkakin kolme.

Kuten joukkueen pudotessa yleensä käy, osa lopettaa tai lähtee etsimään onneaan muualta. Jälkimmäisen ratkaisuun päätyi lupaava 20-vuotias toppari Reijo Rantanen.

Äänekosken Huiman pitkäaikainen voimahahmo Pentti Kokko (etualalla) ja edustusjoukkueen aina ykkösdivisioonaan nostanut valmentaja Reijo Rantanen.

KAKSI MAALIA Huiman kakkosen kaudella tehnyt Repe löysi uuden seuran Mikkelistä. Mikkelin Pallo-Kissoissa Rantasen lempinimi muuttui Rändyksi – ja pelipaikka kärkimieheksi.

Rantasen ura huipulla (MiPK, Kuusysi, MP) on oma tarinansa, mutta SM-sarjan maalikuninkuus 16 osumalla vuonna 1975 kertoo olennaisimman.

Koripallossakin superlahjakkana pidetystä kovaluisesta topparista kasvoi pelätty pääpelaaja. Rantasen ura päättyi vain 28-vuotiaana kesään 1979, kun täysipainoinen harjoittelu ei enää onnistunut pahan polvivamman jälkeen.

– Intohimo loppui. Maaliskuussa 1980 muutin takaisin Äänekoskelle ja lähdin yhtiökumppaniksi isäni metallifirmaan, Rantanen kertoo.

Tuli ensimmäinen kesä, kun Rantanen ei vetänyt nappulakenkiä jalkaan. Mutta eihän futismies voinut lajia kokonaan jättää. Pitihän sitä käydä katsomassa, miten kolmosdivarissa pelaava kasvattajaseura pärjää.

Paljon oli yhdeksässä vuodessa muuttunut. Vuoden 1971 joukkueesta oli jäljellä vain maalivahti Rolf Nyholm.

Ja tietysti Kokko-Pena. Tuolloin viisikymppisellä Penalla ei ollut omaa pelaajauraa, mutta se ei estänyt häntä nousemasta Huima-futiksen historian tärkeimmäksi hahmoksi.

PENTTI KOKKO (1930–2004) kantoi vastuuta lähes kaikesta. Kesän 1971 joukkueessa hän oli mukana huoltajan tittelillä, mutta vuosien mittaan hän teki, mitä ikinä tarvittiin: toimi TUL:n piirissä, Huiman jalkapallojaoston puheenjohtajana, edustusjoukkueen johtajana, kenttämestarina…

Oivallisena seuramiehenä Kokko tiesi aina, mistä narusta vetää. Jos Huiman jalkapallo tarvitsi jotain, Kokko järjesti asiat suhteillaan.

Kaikkeen tulinen ja tunteikas Kokko ei sentään kyennyt. Huima jatkoi kyntämistään alasarjoissa.

Edustusjoukkueen kesä 1980 kolmosivarissa oli yhtä tuskaa. Paluu neloseen uhkasi, mutta lopulta Huima vältti putoamisen yhden pisteen turvin.

Kokko-Penan johtaman joukkueen taival oli tuskaisa, mutta muutaman pelin nähnyt paluumuuttaja Rantanen aisti nuorten pelaajien potentiaalin.

– Ei se näyttänyt miltään nelosen porukalta, Rantanen muistelee ajatelleensa.

URANSA lopettaneen huippupelaajan paluu urheilukentän laidalle ei jäänyt Kokolta huomaamatta. Seuraavaa siirtoa ei olekaan vaikea arvata.

Palanen loksahti kohdalleen, vaikkei sitä kukaan heti olisi arvannutkaan.

– Pena oli käynnistävänä voimana. Hän se sanoi, että lähde mukaan, Rantanen muistaa.

– Pena oli antaumuksella touhussa mukana oleva persoona, jollaisia ei tänä päivänä oikein enää löydy. Sellaisia tarvittaisiin nytkin Huiman jalkapallossa.

Äänekosken kauppala oli Rantasen poissaolon aikana muuttunut kaupungiksi, mutta jalkapallon kannalta merkityksellisempi muutos oli tapahtunut uuden pelaajasukupolven valmiudessa sitoutua.

– Meillä oli 1971 ihan hyvä porukka, mutta eihän se harjoittelu ollut sellaista, mitä sen olisi pitänyt olla siihen sarjaan. 

Reijo Rantanen ja SM-sarjan maalikuninkaan palkinto vuodelta 1975.

KYMMENEN vuotta myöhemmin Rantanen sai käsiinsä rajua nuorennusleikkausta läpikäyvän pelaajiston. Kun porukan vetäjäksi tuli SM-sarjassa meriittejä kerännyt seuran oma kasvatti, tekeminen nousi uudelle tasolle.

– Kaverit oli valmiita uuteen kauteen kolmosessa. Oikeastaan ei tarvinnut kuin innostaa vähän treenaamaan.

Kyse oli sitoutumisesta. Treenejä ei enää jätetty väliin, mikä on perinteinen ja toki ymmärrettäväkin tapa amatöörijoukkueessa, joka ei tosissaan halua nostaa tasoaan.

– Mulle sattui tosi hyvä ryhmä. Ei tarvinnut lähteä nollasta.

Tästä lähtee tietysti iso kiitos Huiman silloisille junnuvalmentajille, joista Rantanen muistaa heti neljä: Pentti ”Peiva” Kuivakankaan, Seppo ”Tilu” Pollarin, Martti ”Mara” Lampisen ja Pentti ”Sumu” Parantaisen.

Olennaista oli myös se, että pelaajat kävivät jo junnuna potkimassa ja pomputtelemassa palloa myös itsenäisesti, joukkuetreenien ulkopuolella. Sama into jatkui Rantasen mukaan monella vielä aikuisiälläkin.

RANTANEN kuvaa joukkueen nuorta ydintä yhtenäiseksi kaveriporukaksi. Valmentajapestiin tartuttuaan hän sai kuulla kuvaavan tarinan pelaajien junnuvuosilta.

– Sama porukka oli pieninä poikina omasta aloitteestaan harjoitellut jopa kentälle juoksua kopista. Ajattelin että, jukolauta, siinä on jotain sellaista siementä, mitä pitääkin olla!

– Se oli kertakaikkiaan hyvähenkinen porukka.

Nuori joukkue sai tuta siitä, mitä Rantanen oli Mikkelissä ja Lahdessa oppinut.

– Pystyin pitämään jo ihan jalkapalloharjoituksia, ettei se ollut ihan vaan potkimista maaliin, Rantanen kuvailee muutosta.

– Ehkä suurin ansioni oli näyttää pelaajille omakohtaisesti se, että jos teet tarpeeksi hommia, niin pääset eteenpäin.

Rantasen esikuva oli häntä kolme vuotta vanhempi Hannu Hämäläinen, joka nousi maakuntasarjatason Huimasta aina kaksinkertaiseksi Suomen mestariksi (Reipas, HJK) ja viisinkertaiseksi maajoukkuepelaajaksi.

SEURAAVAN sukupolven huimalaisfutaajat pääsivät Rantasen kovaan kouluun.

– Kun lähdettiin kolmoseen 1981, niin me treenattiin suhteellisen kovaa, käytiin aika inhottaviakin treenejä läpi. Se loi kuitenkin sellaisen pohjan itsetuntoon.

Inhottavia olivat ainakin ne kerrat, kun Rantanen pisti pelaajat juoksulenkille Hiskimäen palloiluhallilta kohti Suolahtea karmeassa koiranilmassa. Reilu kolme kilometriä Rotkolan rautatiesillalle ja takaisin ei naurattanut.

– Kyllä pojat kiroilivat laittaessaan lenkkareita jalkoihin, mutta kyllä ne vaan juoksi. Olin itse vielä sellaisessa kunnossa, että juoksin joskus poikien mukana.

– Sanoin kavereille, että jos me pidetään kentällä vauhtia, niin me pärjätään. Koska me ollaan tehty hommia sen eteen.

Esimerkki löytyy joko kesältä 1981 tai 1982. Rantanen päätti hyödyntää pelaajiensa kovaa kuntoa vastustajiin nähden.

– Sanoin pojille, että kun pallo menee yli sivurajan, niin haetaan se juoksemalla ja heitetään heti peliin. Ei anneta yhtään kavereiden huilata.

Temppu nosti joukkueen henkeä. Ja sai vastustajat entistä ahtaammalle.

Tässä ilmeisesti vuonna 1980 otetussa kuvassa on vielä pari vanhan kaartin pelimiestä joukkueenjohtaja Pentti Kokon vieressä: Tapio Heimonen (takana), pelaaja-valmentaja Rolf Nyholm (edessä). Takarivissä lisäksi Eino Kautto, Kai Melasalmi, Tero Melasalmi, Leevi Wacklin, Sakari Happo ja Jouko Wacklin. Eturivissä myös Matti Makkonen, Jarmo Blomberg, Matti Kautto ja Markku Vertainen.

1980-LUVUN alun harjoitusolosuhteita Äänekoskella ei voi kehua. Pallotuntumaa ja fysiikkaa Hiskinmäen maapohjahallissa pystyi kehittämään, mutta pelillinen harjoittelu oli rajallista.

– Ilmahan siellä oli huono. Kyllä tiesi harjoitelleensa, kun oli siellä puolitoista tuntia juossut.

1981 oli Rantasen ensimmäinen vuosi valmentajana. Joukkue oli hädin tuskin säilyttänyt paikkansa kolmosessa.

Vaikka käsissä oli lupaava joukkue, tavoitteet kolmosdivarin lohkossa 7 eivät olleet korkealla.

– En tuntenut muita joukkueita. Enkä tuntenut oikein omia pelaajiakaan, etten voinut tietää, miten se peli lähtee.

TOTUUS paljastui pian. Huima voitti kuusi ensimmäistä otteluaan ja marssi lopulta ylivoimaiseen lohkovoittoon. Kotikentällä Huima voitti kaikki pelinsä.

Ensimmäisen kerran Huima joutui tiukalle kolmen voiton jälkeen Riistaveden Urheilijoiden vieraana toukokuussa. 1–0-voitto sentään tuli.

– Muistan, että siinä oli melko hyvä kenttä vieressä, mutta ne vei pelin jonnekin helkatin pienelle kentälle. Sanoin pojille, että kun tämä joukkue tulee Äänekoskelle, niin me voitetaan 6–0.

Niin kävi.

– Riistavedellä tajusin, että kyllä tästä joukkueesta saa paljon enemmän irti.

Se tuli todistetuksi. Palaset olivat loksahtaneet kohdilleen.

Tästä jutusta alkava juttusarja seuraa erityisesti kesää 1982, jolloin Huima voitti kakkosdivisioonan ja nousi ykköseen. Ensimmäinen sarjapeli, vierasottelu Kajaanin Hakaa vastaan, pelattiin tasan 40 vuotta sitten, sunnuntaina 25. huhtikuuta 1982. Huima-futiksen 80-lukua voi muistella myös tässä Facebook-ryhmässä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy