ÄKS

Huiman korisnaisten jatkosarja käyntiin sunnuntaina kotona

25.02.2026 10:51
Kuva: Heini Konola

Huiman koripallonaisten kauden päätavoite täyttyi viime sunnuntaina tärkeällä voitolla Salon Vilppaasta. Runkosarjan jälkeen 17 joukkueen sarjassa saavutettu 10. sija on nousijajoukkueelta erinomainen saavutus – etenkin kun huomioi kauden vaikean alun.

 

Kausi käynnistyi kahdeksalla peräkkäisellä tappiolla. Matkan varrelle on mahtunut sekä lupauksia antaneita otteluita että muutama selkeä mahalasku, mutta joukkue on kasvanut kauden aikana merkittävästi. Sitoutunut harjoittelu ja arjen tekeminen ovat alkaneet näkyä kentällä.

Kokeneemmat pelaajat ovat näyttäneet esimerkkiä molemmissa päissä kenttää: puolustuksessa on laitettu kroppaa likoon ja hyökkäyksessä palloa on liikutettu rohkeasti. Samalla nuorempia on tuettu ja kannustettu, mikä on vahvistanut joukkueen yhteishenkeä.

Jatkosarja alkaa – vastassa kotkalainen Peli-Karhut Akatemia

B-lohkon ensimmäinen ottelu pelataan sunnuntaina 1.3. klo 16.00 Pankkari Areenalla, kun Huima saa vastaansa Kotkasta saapuvan Peli-Karhut Akatemian. Edellinen kohtaaminen oli äärimmäisen tasainen ja päättyi Huiman yhden pisteen voittoon lukemin 58–57.

Kotkalaisjoukkue koostuu pitkälti omista junioreistaan sekä muutamasta Korisliiga- ringissä mukana olevasta pelaajasta. Molemmilla joukkueilla on kasassa kuusi voittoa ja kymmenen tappiota ja Huima on keskinäisen ottelun perusteella hienoisessa etulyöntiasemassa. Tilastojen valossa luvassa on erittäin tasainen kamppailu.

Huima lähtee jatkosarjaan sarjataulukossa hieman ylempänä ja tätä kirjoittaessa joukkueen terveystilanne on hyvä. Vilpas-ottelun jälkeen joukkue piti palaverin ja asetti uuden tavoitteen loppukaudelle. Kapteenisto kiteytti sen ytimekkäästi: yritetään edelleen voittaa pelejä. Siitä on erinomainen lähteä jatkosarjaan. Pilke silmäkulmassa, mutta tosissaan.

Joukkue toivoo kotiyleisöltä vahvaa tukea jatkosarjan avaukseen. Sunnuntaina Pankkari Areenalla on tarjolla viihdyttävää naiskoripalloa ja tärkeät sarjapisteet.

Kuva ja teksti Heini Konola

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy