Suojarinteen terapiatalon liikunsaliin kasattiin aimo annos ylijäämäravaraa halukkaiden pois vietäväksi. Tyhjennys kiinnosti kymmeniä hamstraajia.
Keskiviikkona paikalle saapui pakkasesta huolimatta iso joukko kiinnostuneita. Parhaat vietiin päältä, mutta paljon jäi vielä kierrätettäväksi. Tarjolla oli kirjoja ja erilaisia kalusteita, joiden kunto ja kiinnostavuus vaihteli. Suolahden Työttömät ry organisoi tavaran jakoa, ja jatkaa projektia hävityksen jälkeen.
– Käyttökelpoinen tavara kierrätetään edelleen ja osa tavaroista puretaan osiin ja viedään lajittelupisteisiin, Sirpa Martins kertoo.
Jaettu rompe ja kampe oli peräisin tilapalveluiden hallinnoimasta varastosta. Varastoa tyhjennettiin näin tehokkaasti, ekologisesti ja julkisesti.
– Kun julkinen omaisuus vaihtaa omistajaa, niin kaikkien pitäisi olla asiasta kiinnostuneita tai ainakin tietoisia mitä julkiselle omaisuudelle tapahtuu. Omaisuuden siirto pitä tehdä avoimeksi kaikille, Martins sanoo.

– Harmittaa, kun kalustoja joutuu etsimään kaupungin varastoista tällä tavalla. Julkista omaisuutta on olemassa varastojen kätköissä, joten olisi hyvä, jos nurkkia kaupungin yksiköissä joskus tuulettaisi, sanoo Suolahden urheilukentän kopille kaappia kaipaava Toivo Markkanen.
Järjestövinkki: Toivomus on, että kaupungilla järkiperäistettäisiin toimintoja, ja kaupungin tarpeeton tavara päätyisi käyttöön.
Aiemmin ÄKSässä: