Raili Pitkänen, os. Vatilahti, syntyi Jyväskylässä 12.11.1926. Hän kuoli sairauden uuvuttamana Terhokodissa 28.9.2018. Raili siunattiin Suolahdessa 27. lokakuuta läheisten ja ystävien läsnäollessa ja haudattiin Malmin hautausmaalle, miehensä Veli-Matin viereen, lasten ja lastenlasten saattamana .
Raili mielsi juurensa Sonkajärvelle. Kertomansa mukaan hän vietti elämästään 11 vuotta vankilassa, sillä hänen isänsä toimi vankilavirkailijana. Railin ollessa muutaman vuoden ikäinen, isän työ vei perheen Viipurin lääniin, Hiitolan Hömmönkylään. Perheen ainoana lapsena Raili viihdytti itseään kuuntelemalla radiota. Hän oppi lukemaan varhain, ja ahmi kirjoista tietoa ja laajensi maailmankuvaansa. Jo lapsena hänessä oli kemistin vikaa, kun hän yritti koivunhalkoa keittämällä saada aikaiseksi paperia.
Jyväskylän tyttökoulussa, Tipulassa, matematiikka taottiin päähän ankarin menetelmin. Raili ymmärsi jo tuolloin, ettei kyseisellä menetelmällä saavuteta innostavia tuloksia. Lukio jalosti ajatusta lähteä opiskelemaan kemiaa. Vuonna 1946, ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen, hän lähti Helsingin yliopistoon lukemaan kemiaa. Raili valmistui kemistiksi, ja suoritti lisäksi matematiikan opettajan tutkinnon.
Helsingissä hän tapasi tulevan aviomiehensä Veli-Matin. Nuoren parin onnea täydensi pojat Heikki ja Petteri. Avioliitto kesti yli 50 vuotta, aina Veli-Matin kuolemaan saakka. Vuonna 1958 Pitkäsen perhe muutti Suolahteen, kun työpaikka avautui molemmille Suolahden yhteiskouluun eli Kukkulalle. Tätä ennen, neljän vuoden ajan Raili toimi opettajana Kurikassa ja Veli-Matti Jalasjärvellä.
Tasan kaksi vuotta sitten sain kunnian kirjoittaa Railin 90-vuotishaastattelun. Hän muisteli työnteon olleen junnaamista, joka oli kuitenkin hyvänä muistona mielessä. Raili nautti työstään vuosikymmenten ajan Suolahdessa matematiikan, fysiikan ja kemian lehtorina. Hän kiitteli lämpimästi hyvää työyhteisöä ja satoja ja taas satoja oppilaita, joita oli saanut opettaa. Raili oli opettajana reilu ja innostava, ja monet oppilaat jaksoivat muistaa häntä kiitollisena vielä vuosikymmentenkin jälkeen.
Tutustuin Railiin lähemmin 12 vuotta sitten, kun meistä tuli naapureita. Lähes 40 vuoden ikäero ei ollut esteenä ystävyydellemme. Ei ollut niin arkaa tai nykyaikaista asiaa, josta emme olisi saanut hyvää ja mielenkiintoista keskustelua aikaiseksi. Raili oli laaja-alaisen sivistynyt ja aidosti kiinnostunut siitä, mitä ympärillä tapahtuu, olipa sitten kyseessä globaalit tapahtumat tai paikalliset uutiset, muoti tai suomalainen design. Mikään aihe ei ollut vieras, tai sellainen, josta ei olisi voinut – tai saanut jutella. Kävimme avointa keskustelua muun muassa sateenkaariperheistä, maahanmuutosta ja politiikasta. Raili ei heittänyt kivellä ketään, hän ei tuominnut, ei arvostellut. Hän muistutti, että maailmaan mahtuu rakkautta. Kun kohotimme maljaa uudelle vuodelle, halusi Raili kippistää humanismille. Vaikka hän oli luonnontieteilijä, hänen sydämessään asui suuri ja lämmin humanisti, jolla oli loistava huumorintaju ja hyväntahtoisen sarkasmin taito.
Railin motto oli: Älä masennu. Elämän viime kuukaudet olivat sairauden vuoksi kivuliaita, ja loppumetreillä myös taistelua masennusta vastaan. Raili oli päättänyt elää niin kauan, kunnes viimeinen hänen seitsemästä laspselapsesta painaisi ylioppilaslakin päähänsä. Tavoite täyttyi, eikä Raili ennättänyt keksiä uutta. Raili kertoi rakastavansa elämää, ja tämä välittyi varmasti kaikille, jotka olivat hänen kanssaan tekemisissä.
Kiitos, kun sain tutustua sinuun.
Marjo Steffansson, Raili Pitkäsen naapuri ja ystävä
