Kivilahden leirikeskukseen perustetun turvapaikan hakijoiden hätämajoitusyksikön ensimmäinen päivä sujui mukavissa merkeissä.
Vapaaehtoiset saivat perjantaina toimia asiakkaina, kun turvapaikanhakijat yksissä tuumin valmistivat irakilaista ruokaa koko porukalle.
– Oli kanakastiketta perunoilla, riisiä, salaattia ja he tekivät itse leipääkin! On hyvä, että heille saadaan heti jotakin tekemistä, ja otetaan heidät mukaan päivittäiseen toimintaan, SPR:n valmiuskoordinaattori Riitta Kangaskesti kertoo iloisena.
Kangaskestin mukaan ensimmäinen päivä Kivilahdessa sujui mainiosti.
– Miehet ovat tutustuneet Suolahteen ja käyneet omin neuvoin myös lähikaupassa ostamassa muun muassa prepaid-liittymiä, Kangaskesti kertoo.
Hätämajoitusyksikön perustamisen jälkeen on ollut paljon puhetta yksityisten henkilöiden vapaaehtoisavun tuomisesta paikan päälle. Refugees Welcome- facbookryhmä järjestää sunnuntaina vaatekeräyksen turvapaikanhakijoille, minkä lisäksi toivotaan pieniä arkipäiväisiä tarvikkeita.
– Kaivattaisiin kangaskasseja, joihin turvapaikanhakijat voisivat laittaa esimerkiksi omat hygieniatarvikkeensa. Ja myös sisäkengille olisi tarvetta, Kangaskesti pohtii.
Vapaaehtoisapu on ollut Kivilahdessa erittäin tärkeää. Mikäli vapaaehtoisena toimiminen kiinnostaa, voi SPR:n ottaa yhteyttä sähköpostilla.
– Toivoisimme yhteydenottoja varsinkin kokeneilta vapaaehtoisilta, Kangaskesti ohjeistaa.
SPR:n Länsi-Suomen piiri on perustanut erillisen sähköpostiosoitteen vastaanottokeskusten tilannetta varten.
Mikäli kaipaat lisätietoja tai haluat ilmottautua vapaaehtoiseksi lähteä sähköpostia osoitteeseen vok.lansi-suomi@punainenristi.fi.
Kuinka moni vapaaehtoinen on ollut kylillä mukana katsomassa sitä käyttäytymistä?! Varmasti mukava meininki ollu siellä Kivilahdessa vaan heti valvovan silmän alla homma lähteny heti lapasesta…
Jos näit, ohjasitko maan tavoille? Sitä meiltä kaikilta nyt vaaditaan, yhteisvastuullisuutta. Ei auta takana päin moittiminen.
En kannata heidän tänne tuloaan ollenkaan niin miksi auttaisin?! Tommoset kommentit on vähän sama kun mulle tultas uskon asioista jauhamaan…en ala uskoa mihinkään uskontoon vaikka siitä kuinka mulle sormea heristettäis! Teidän hommahan se on niitä auttaa kun väkisin ne tänne halusittekin…
Toivottavasti kukaan ei auta myöskään tuolla tavalla ajattelevia, mikäli joskus kävisi samalla tavalla.
Kaljapäkkien kanssa noita näkyi kylänraitilla kulkevan, varmaan ihan unohtui tuosta jutusta se? 🙂
.
Ihan kaikkia maan tapojamme heidän ei kannattaisi matkia!
Vai että kangaskasseja ja sisäkenkiä tarvitaan…? Jos nämä ”pakolaiset” pystyvät ostamaan polkupyöriä ja olutta ekana päivänä, niin luulisi rahat riittävän kassiin ja crockseihin?
Alkostahan noita kangaskasseja saa…
Nimenomaan!!!
No koitan uudestaan laittaa viestin.. Olin kaupassa ostamassa ruokaa koko perheelle 40€, jotta saataisiin viikonlopuksi ruokaa. Nämä meidän uudet asukkaat eivät maksa asumisesta ja heille tehdään ruoka valmiiksi. Kuitenkin nämä hätää kärsivät ihmiset ostaa Suolahdessa kaupassa sipsejä 500€ setelillä??? Hyvä Suomi!! Missä mättää..?? Herätys.. HERÄTKÄÄ hyvät ihmiset!! Kyllä suuren virheen olen tehnyt kun tässä maassa olen alkanut perhettä tekemään… Luvassa ihana tulevaisuus…
Kaikki omaisuus pitäisi jättää kotimaahan ja lähteä pottusäkissä matkaan?
Minä en saa kuussa niin isoa seteliä kouraani.
Kelpaako mun Ralph Laurenit? Vai onko pitääkö ottaa kalliimpaa vaatekertaa luovutettavaks?
Mikäettei, nehän saattaa olla jonkun lähi-itäläisen pikkulapsen ompelemat..
Onko kangaskassi hygieeninen jos kokoajan kosteus siinä pesii. Mutta ehkä tuo jengi on sen verran siedättynyttä ettei muutamat pöpöt aiheuta haittaa.
Ja eikö tuosta porukasta jokunen jouda ompelemaan kasseja. Auttajissa taisi olla henkilöitä jotka vei Venäjälle vaatteita. Jos se keräyspiste on edelleen toiminnassa niin eikö sieltä löydy koriata verhoa, ompelukoneita. Hieman opastusta, yksi leikkaa ja yksi ompelee. Tekemistä pojille, Suomessa opetetaan tasavertiaisiksi naisten kanssa.
Sillä kaikki tarvii jonkun
Itseänsä huonomman
Kaikki tarvii jonkun
Jota sopii paheksua
Jonkun heikomman tai köyhemmän
Tai mutakuonomman
Ja ellet löydä ketään muuta
Halveksippa mua
Freud Marx Engels & Jung
Niinkun joku jo sanoi, eivät he köyhyyttä pakene vaan sotaa. Jos sinulla olisi pankkitilillä vaikkapa 5000€ ja suomeen tulisi sota, lähtisitkö täältä jättäen tänne myös rahasi? Haloo. Ja kenkiä ja kangaskasseja toivottaneen niille, keillä ei sitä rahaa ole, eihän meillä Suomessakaan ole kaikilla saman verran fyrkkaa? Tämä takapajuinen kansa kapeakatseisine kommentteineen saa sappeni kiehumaan….