ÄKS

Ison Pörrin siltaremontti kantatiellä 69 valmistuu reilusti etuajassa

22.10.2025 09:29
Ison Pörrin silta on noin 136 metriä pitkä teräksinen niin kutsuttu langerpalkkisilta. Kuva: Keski-Suomen ELY-keskus

Urakoitsijan ripeän toiminnan ansiosta kahdelle kesälle suunniteltu liikennehaitta Ison Pörrin sillalla Äänekosken ja Laukaan rajamailla lyheni yhden kesän mittaiseksi. Kaikki työt sillalla saadaan tehdyksi jo marraskuun loppuun mennessä.

 

Lähtökohtana urakalle oli, että korjaus saadaan suoritettua kahden kesän aikana. Urakoitsijana toiminut STM Infra Oy (entinen Savon Kuljetus Oy) tosin ilmoitti jo urakkasopimusta allekirjoitettaessa, että se pyrkii tekemään työn loppuun vuoden 2025 aikana.

– Työ pystyttiin toteuttamaan yhdessä vuodessa hyvällä suunnittelulla, töiden organisoinnilla sekä ELY-keskuksen ja urakoitsijan sujuvan yhteistyön ansiosta, työmaapäällikkö Esa Hottinen STM Infra Oy:sta kertoo.

Kyseessä on noin 136 metriä pitkä teräksinen niin kutsuttu langerpalkkisilta, jossa kantavana rakenteena ovat kaari ja jäykistyspalkki, johon kaari tukeutuu. Työn aikana muun muassa kaikki teräsosat puhdistettiin ja maalattiin nykyisten ohjeiden mukaisesti. Osa pulttiliitosten pulteista uusittiin ja osaa kiristettiin oikeaan momenttiin.

Edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi sillan pintarakenne uusittiin. Vanha asfalttipäällyste ja sen alla ollut mastiksi eli luonnonkumikerros purettiin. Ne korvattiin uudella asfaltilla ja kumibitumivaluasfaltilla.

Vaikka mennyt kesä asetti omat haasteensa ensin sateisuudellaan ja myöhemmin helteillään, myös kustannukset pysyivät suunnitellussa. Urakan kustannusarvio oli noin 2,5 miljoonaa euroa.
Sillalla tehdään vielä loppusilauksia, kuten kaidekorotuksia ja työmaan purkutöitä.

– Iso kiitos urakoitsijalle ja kaikille muillekin työhön osallistuneille. Täytyy kiittää myös pääosaa tiellä liikkuneista maltista työmaa-alueella. MM-rallin aikaankin liikenne sujui hyvin, vaikka jonoja väkisin kertyikin, projektipäällikkö Teemu Saastamoinen Keski-Suomen ELY-keskuksesta huokaisee helpottuneena.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy